Nosto oli tehty yhteiseltä tililtä. Summa oli sen verran tuntuva, ettei sitä voinut selittää vahingoksi, mutta ei kuitenkaan niin suuri, että Markus olisi voinut kuvitella sen jäävän kokonaan huomaamatta.
Laura ei ryhtynyt kuulustelemaan häntä saman tien. Hän siirsi jäljellä olevista rahoista oman osuutensa erilliselle tilille, tallensi tiliotteen ja jäi odottamaan, milloin Markus itse avaisi suunsa.
— Mitä muuta sinä olet ehtinyt jo arvioida? Markus kysyi.
— Kaiken, mikä voi tulla osituksessa vastaan.
— Ei meillä mitään niin valtavaa omaisuutta ole.
— On auto, säästöjä ja avioliiton aikana hankittuja tavaroita. Kodinkoneet ja muu tekniikka eivät kiinnosta minua. Saat viedä television, kahvikoneen, pelikonsolin ja sen kalliin grillin, jota käytit yhteensä kolme kertaa.
— Hyvin jalomielistä.
— En minä ole jalomielinen. Olen käytännöllinen. Kodin irtaimiston riitely oikeudessa tulee kalliimmaksi kuin uusien tavaroiden ostaminen.
Markus nojasi kyynärpäät pöytään ja katsoi häntä pitkään.
— Oletko sinä jo päättänyt, että tästä mennään käräjille?
— Meillä ei ole alaikäisiä lapsia, mutta meillä on yhdessä hankittua omaisuutta. Jos pääsemme sopuun ja teemme ositussopimuksen asiallisesti, eron käytännön asiat voidaan hoitaa siististi. Jos alat riidellä autosta, rahoista tai minun asunnostani, omaisuudenjako ratkaistaan lopulta muualla kuin tässä keittiössä.
— Sinä puhut kuin asianajaja.
— Minä puhun kuin ihminen, joka osaa lukea papereita.
Markuksen ilme muuttui varovaisemmaksi. Loukkaantuneen aviomiehen rooli alkoi karista, ja ensimmäistä kertaa hänen kasvoillaan näkyi laskelmointi.
— Mitä säästöjä sinä tarkoitat? hän kysyi.
— Niitä, joista viime torstaina katosi huomattava summa.
Hänen sormensa pysähtyivät pöydän pintaan.
— Otin rahaa alkuun pääsemistä varten.
— Kenen alkuun?
— Omaan.
— Miksi sitten katsoit, että puolet yhteisistä rahoista kuuluu kokonaan sinulle?
— Minä aioin maksaa sen takaisin.
— Milloin?
— Kun auto olisi myyty.
— Eli autonkin aioit myydä kysymättä minulta?
— Se on minun nimissäni.
Laura otti kansiosta uuden paperin ja laski sen pöydälle.
— Myynti-ilmoitus julkaistiin kolme päivää sitten. Kuvat on otettu ystäväsi työpaikan pihassa. Hinta on laitettu selvästi markkinahintaa alemmaksi. Ostajalle olet luvannut, että kaupat voidaan tehdä viikon sisällä.
Markus nappasi paperin käteensä. Hän tunnisti tulosteen saman tien.
— Oletko sinä vakoillut minua?
— En. Käytit puhelinnumeroa, jonka minä tunnen, ja laitoit ilmoituksen avoimelle sivustolle. Sen löytämiseen meni alle minuutti.
Hän nojautui taaksepäin tuolissaan. Keskustelua ei voinut enää kääntää siihen, että Laura olisi vain liian herkkä, mustasukkainen tai ymmärtänyt kaiken väärin.
— Minä halusin hoitaa tämän rauhallisesti, Markus sanoi lopulta.
— Sinulle rauhallisesti tarkoitti siis sitä, että myyt auton, tyhjennät yhteistä tiliä, pidät minun asuntoni itselläsi ja lähetät minut äitini luo?
— En minä ole sanonut, että ottaisin asunnon väkisin.
— Kysyit välittäjältä, voisiko sen myydä ilman minun suostumustani.
Markuksen kasvot muuttuivat hetkessä.
— Sinä olet lukenut minun viestejäni?
— Ne olivat auki yhteisellä tietokoneella.
— Ne ovat yksityisiä.
— Yritys järjestellä minun omistamaani asuntoa lakkaa olemasta pelkkä yksityisasia.
Markus nousi seisomaan ja alkoi kulkea ikkunan ja oven väliä. Hän ei riehunut eikä huitonut käsillään. Hän ei ollut tyhmä mies, ja hän ymmärsi hyvin, että jokainen harkitsematon lause voisi pahentaa hänen asemaansa.
— Hyvä on, hän sanoi viimein. — Ajattelin todella, että seitsemän avioliittovuoden jälkeen minulla olisi oikeus edes jonkinlaiseen korvaukseen.
— Korvaukseen mistä?
— Siitä, että olen osallistunut tähän elämään. Ostin tavaroita kotiin. Tein remonttia. Autoin sinun äitiäsi.
— Minäkin olen osallistunut arkeen. Tein ruokaa, järjestin matkoja, hoidin asiakirjoja, autoin sinun isääsi onnettomuuden jälkeen ja kuljetin häntä kuukausia hoitoihin. Haluatko sinä, että alamme lähettää toisillemme laskuja yhteisestä elämästä?
— Älä vääristele.
— Sano sitten täsmällisesti, mitä vaadit.
Markus vaikeni. Täsmällistä vaatimusta hänellä ei ollut. Hän oli luottanut siihen, että Laura hämmentyisi, yrittäisi vielä pelastaa suhdetta tai vähintäänkin suostuisi eroamaan hiljaa ja ilman riitaa. Hän oli kuvitellut, että kun hän lausuu sanan ero ensimmäisenä, Laura joutuu alakynteen.
Mutta Laura ei pyytänyt selityksiä. Hän ei kysynyt, oliko Markuksella toinen nainen. Hän ei vaatinut tietää päivämäärää, jolloin tämä oli lakannut rakastamasta häntä. Laura oli siirtänyt keskustelun heti alueelle, jolla Markuksella ei ollut etulyöntiasemaa: papereihin, lukuihin ja tosiasioihin.
— Onko sinulla joku? Laura kysyi.
Markus jännittyi.
— Mitä merkitystä sillä enää on?
— Omaisuudenjaon kannalta ei mitään. Aikataulun ymmärtämisen kannalta on.
— Minun ei tarvitse tehdä sinulle tiliä.
— Ei tarvitsekaan. Siinä tapauksessa lähden siitä, että päätös on tehty jo kauan sitten ja että olet ehtinyt valmistella kaiken.
Markus istuutui takaisin.
— On eräs nainen, hän sanoi. — Tapasimme talvella. Mitään vakavaa ei ollut ennen kuin vasta hiljattain.
— Tietääkö hän, että asunto on minun?
Markus nosti katseensa Lauraan.
— Miten se liittyy tähän?
— Eli hän ei tiedä.
— En minä ole puhunut hänen kanssaan asiakirjoista.
— Mutta olet sanonut, että eron jälkeen jäät asumaan tänne.
Markus ei vastannut.
Laura nyökkäsi hiljaa, aivan kuin olisi saanut vahvistuksen laskelmalle, jonka oli jo tehnyt mielessään.
— Nyt ymmärrän, miksi yritit keksiä itsellesi oikeuden minun asuntooni.
— En minä ole keksinyt mitään.
— Sinä olet jo luvannut hänelle kodin, jota et omista.
— Älä vedä Saria tähän.
— En minä vedä. Sinä toit hänet tähän keskusteluun itse sillä hetkellä, kun aloit suunnitella tulevaisuutta minun omaisuuteni varaan.
Markus rypisti kulmiaan.
— Mistä sinä tiedät hänen nimensä?
— Välittäjä onnitteli viesteissä sinua tulevasta yhteiselämästä Sarin kanssa. Teillä on hyvin puhelias asiantuntija.
Markus pyyhkäisi kasvojaan kämmenellään.
— Sinä siis tiesit kaiken ja olit hiljaa?
— Odotin, kuinka pitkälle sinä menet.
— Testasitko sinä minua?
— En. Annoin sinulle mahdollisuuden pysähtyä itse.
— Ja mihin johtopäätökseen sinä siitä päädyit?