— Tuomioistuin ottaa siihen kantaa, Anna vastasi tyynesti.
— Oikeus määrää pojan asumaan minun luonani, Antti korotti ääntään. — Minulla on vakaa ja hyvä palkka sekä oma asunto. Mitä sinulla on? Vuokrayksiö ja palkka, joka on kolmasosa minun tuloistani!
Anna avasi laukkunsa ja nosti esiin paperinipun.
— Minullakin on tositteita. Tässä näkyvät luottokorttivelkasi, yhteensä noin viisitoista tuhatta euroa. Minua kiinnostaa kovasti, minne mökin myynnistä saadut rahat katosivat, kun et kerran sijoittanut niitä yritykseen.
Antin kasvot vääntyivät.
— Sinäkö pengot minun raha-asioitani? Sehän on laitonta!
— Niin oli myös minun allekirjoitukseni väärentäminen kiinteistökaupan yhteydessä, Anna sanoi hiljaa.
Maria siirsi hämmentyneenä katsettaan vanhemmasta toiseen.
— Kuunnelkaa nyt, hän puuttui viimein keskusteluun. — Taloudelliset ja juridiset riitanne kuuluvat viranomaisille ja lakimiehille. Tässä hetkessä meidän pitää puhua Eerosta. Hän kärsii teidän välisestänne konfliktista.
— Hän kääntää poikani minua vastaan, Antti väitti heti. — Eilen Eero ei suostunut lähtemään kanssani elokuviin!
— Koska olit luvannut viedä hänet sinne kolme viikkoa putkeen ja perunut joka kerta viime hetkellä, Anna vastasi terävästi. — Lapselta yksinkertaisesti loppui kärsivällisyys.
Maria kohotti kätensä.
— Riittää. Pyydän koulupsykologin mukaan. Eero kävi hänen luonaan jo eilen, ja tässä tilanteessa on tärkeää kuulla ammattilaisen näkemys.
Hetken kuluttua luokkaan tuli nuori nainen, jonka katse oli lempeä mutta olemus varma. Hän puhui rauhallisesti, ilman syyttelyä.
— Eero on hyvin kuormittunut. Hän syyttää itseään vanhempiensa ongelmista ja pelkää menettävänsä isänsä.
— Kuulitko? Antti kääntyi voitonriemuisena vaimonsa puoleen.
Psykologi jatkoi, mutta katsoi nyt suoraan Anttiin.
— Hän kertoi myös viimeisimmästä riidastanne. Siitä, kuinka kutsuitte hänen äitiään varkaaksi ja uhkasitte viedä häneltä kaiken sekä ottaa Eeron pois.
Antin kasvot punehtuivat.
— Valhetta! Hän on syöttänyt tuon lapselle!
— Lapset harvoin keksivät tällaisia yksityiskohtia omasta päästään, psykologi sanoi. — Varsinkaan ilmauksia, joiden merkitystä he eivät täysin ymmärrä. Eero kysyi minulta, mitä tarkoittaa, että lapsesta riidellään oikeudessa, ja voiko toinen vanhempi kieltää toista tapaamasta omaa poikaansa.
Maria huokaisi raskaasti.
— Antti, Anna, te molemmat rakastatte lastanne. Mutta juuri nyt teidän tekonne vahingoittavat häntä. Jos ette pysty sopimaan asioista rauhassa, pysykää ainakin Eeron kuullen asiallisina ja neutraaleina.
Psykologi lisäsi:
— Seuraamme Eeron vointia. Tarvittaessa annan lausunnon lastensuojelulle tai tuomioistuimelle.
Antin kasvoilla vilahti levottomuus.
Kun Anna ja Eero muuttivat uuteen asuntoon, ensimmäinen viikko sujui yllättävän rauhallisesti. Antti tapasi pojan kahdesti: he kävelivät puistossa ja kävivät kahvilassa. Seuraavana tiistaina hän kuitenkin ilmestyi rappukäytävään humalassa.
— Avaa ovi! hän karjui ja hakkasi nyrkeillään ovea. — Minulla on oikeus nähdä poikani!
Eero seisoi eteisessä äitinsä vieressä ja painautui kauhuissaan tätä vasten.
— Isä, mene pois, pyydän, poika huusi oven läpi. — Sinä käyttäydyt oudosti!
— Poikani, tämä on äitisi syytä! Antti mylvi. — Hän rikkoi meidän perheemme!
Vastapäisen asunnon naapuri raotti oveaan käytävään.
— Soitin poliisille. Älkää huoliko.
Kun partio saapui, Antti vietiin asemalle järjestyshäiriön vuoksi. Seuraavana päivänä hän soitti Annalle.
— Sinä vielä kadut tätä. Vannon, että otan Eeron sinulta pois.
Anna ei vastannut. Hän painoi vain puhelun tallennuksen päälle.
Pekka tuli Annan luo ilmoittamatta etukäteen. Anna ei ollut koskaan nähnyt appiukkoaan niin päättäväisenä ja vakavana.
— Minun täytyy kertoa sinulle eräs asia, Pekka sanoi ja kieltäytyi teestä. — Se liittyy mökistä saatuihin rahoihin.
He istuivat uuden asunnon keittiössä. Eero oli omassa huoneessaan kuulokkeet päässä, uppoutuneena nettipeliin.
Pekka katsoi ikkunasta ulos ennen kuin jatkoi.
— Antti pelasi ne rahat. Hän on pelannut jo kauan. Ensin urheiluvedonlyöntiä, sitten nettikasinoita. Hänen velkansa eivät rajoitu luottokortteihin.
Anna vaikeni. Hän oli epäillyt paljon, mutta tätä hän ei ollut osannut arvata.
— Sain tietää sattumalta, Pekka sanoi matalalla äänellä. — Näin hänet kerran vedonlyöntipisteen lähellä. Hän vannoi, että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, että hän vain yritti voittaa takaisin sen, minkä oli jo hävinnyt… Pekka pudisti päätään. — Minä uskoin häntä. Lainasin rahaa, jotta hän voisi maksaa osan veloistaan. Ja hän hävisi nekin.
Anna puristi käsiään pöydän alla.
— Miksi kerrotte tämän minulle?