He ilmestyivät kahden päivän päästä. Helena, tyylikäs nainen, jonka katseessa oli totuttu näkemään enemmän käskyjä kuin kysymyksiä, ei hukannut aikaa kohteliaisuuksiin.
— Anna, mitä ihmeen järjettömyyttä tämä on? Avioero? Teillä on hyvä perhe ja lapsi!
He istuivat keittiössä. Antti oli lähtenyt töihin, ja Eero oli kesäleirillä.
— Helena, päätös on jo tehty, Anna vastasi hiljaa, mutta äänessä oli lujuutta.
— Päätös? Siksikö, että miehesi sanoi asiat suoraan? anoppi tuhahti. — Naisen paikka on kodissa, lasten lähellä. Miehet puhuvat joskus kovasti, sellaisia he ovat. Minun miniällenikään ei kaikki aina kelvannut, mutta silti Sari on ollut miehensä kanssa yhdessä jo viisitoista vuotta.
— Sarilla on toinen avioliitto, Anna muistutti. — Ensimmäinen päättyi aika lailla samoista syistä.
— Ja muistatko, miten vaikeaa hänellä oli ennen kuin hän löysi uuden miehen? Helena levitti käsiään. — Yksin lapsen kanssa ei ole helppoa.
Pekka, Antin isä, seisoi vaiti ikkunan vieressä. Hän oli lyhyehkö, urheilullinen mies, jonka tarkka katse huomasi paljon, vaikka hän yleensä pysytteli hallitsevan vaimonsa varjossa.
— Anna tekee oikein, hän sanoi äkkiä kääntymättä.
— Mitä sinä sanoit? Helena tuijotti miestään tyrmistyneenä.
— Sanoin, että hän on oikeassa, Pekka vastasi ja kääntyi vaimoonsa päin. — Ja lopeta hänen painostamisensa. Meidän poikamme on kohdellut häntä tavalla, jota ei voi hyväksyä. Hän on ylittänyt rajan.
Keittiöön laskeutui raskas, painostava hiljaisuus.
Muutamaa päivää myöhemmin Anna pakkasi tavaroitaan. Laura tuli auttamaan häntä. Uusi asunto odotti Annaa ja Eeroa kolmen päivän kuluttua.
— Oletko aivan varma tästä? Laura kysyi teipatessaan kiinni kirjalaatikkoa. — Kymmenen vuotta avioliittoa… ehkä te voisitte vielä kokeilla pariterapiaa?
— Sinä olet nähnyt kaiken omin silmin, Anna sanoi ja kääri poikansa valokuvia varovasti paperiin. — Tämä ei ole mikään hetken mielijohde. Olen valmistautunut tähän yli vuoden.
— Entä Eero? Lapset ottavat eron usein raskaasti.
— Vielä raskaampaa lapselle on katsoa, kun isä nöyryyttää äitiä, Anna pysähtyi hetkeksi. — Eilen Antti sanoi Eeron kuullen minua varkaaksi niiden rahojen takia, jotka olin laittanut sivuun. Eero itki ja kysyi, viedäänkö äiti vankilaan.
Laura pudisti päätään.
— Voi Anna…
— Tiedätkö, mikä tässä on kamalinta? Minä rakastin häntä. Kun tapasimme, Antti oli toisenlainen. Huomaavainen, iloinen. Muistatko meidän häämme?
— Muistan, miten hän luki sinulle itse kirjoittamiaan runoja, Laura hymyili surumielisesti. — Ja vannoi kantavansa sinua kuin kukkaa kämmenellä.
— Sitten Eero syntyi, Antti sai ylennyksen, ja minä muutuin vähitellen pelkäksi tehtävälistaksi. Ruoka, siivous, lapsenhoito. Lakkasin olemasta ihminen, jolla on omat mielipiteet, toiveet ja unelmat.
Ovikello soi. Oven takana seisoi Sari, Antin sisko.
— Saanko tulla sisään? hän kysyi epävarmana.
Anna nyökkäsi, vaikka odotti taas uutta taivuttelua ja järkipuhetta.
— Tulin pyytämään anteeksi veljeni puolesta, Sari aloitti istuuduttuaan sohvan reunalle. — Ja halusin sanoa, että ymmärrän sinua. Ensimmäinen mieheni oli aivan samanlainen.
— Kiitos, Anna sanoi yllättyneenä. — Äitisi ei näe asiaa noin.
— Äiti on kasvanut eri maailmassa. Hän kesti isältä samanlaista käytöstä melkein koko elämänsä ja pitää sitä normaalina, Sari huokaisi. — Isä muuttui vasta muutama vuosi sitten, kun hän sairastui vakavasti. Silloin hän tajusi, että oli kuluttanut elämänsä sivuuttamalla kaikkein tärkeimmät asiat.
— Pekka asettui eilen minun puolelleni, Anna sanoi. — En olisi ikinä odottanut sitä.
— Hän on miettinyt paljon uudelleen, Sari nyökkäsi. — Harmi vain, että Antti näyttää kulkevan samoja jälkiä kuin isä ennen vanhaan. Hän otti laukustaan kirjekuoren. — Ota tämä. Siinä ovat veljeni tilitiedot. Työskentelen pankissa, joten pääsin katsomaan ne.
— Onko se laillista? Anna kysyi varovasti.
— Ei. Mutta oikein se on. Katso itse, mihin mökin myynnistä saadut rahat katosivat.
Koululla, jossa Eero opiskeli, järjestettiin kesäisin päiväleiriä. Luokanopettaja kutsui molemmat vanhemmat paikalle sen jälkeen, kun Eero oli tapellut toisen lapsen kanssa. Sellaista ei ollut tapahtunut hänelle kertaakaan koko kouluaikana.
— Eero on aina ollut rauhallinen poika, Maria sanoi heidän istuessaan tyhjässä luokkahuoneessa. — Mitä teillä kotona tapahtuu?
— Me eroamme, Anna vastasi suoraan.
— Emme eroa, Antti sanoi täsmälleen samaan aikaan. — Meillä on vain väliaikaisia vaikeuksia.
— Jätin avioerohakemuksen kaksi viikkoa sitten, ja asiakirjat on otettu vastaan, Anna täsmensi. — Muutamme poikani kanssa tänä lauantaina.
— Te ette muuta minnekään, Antti tokaisi. — En anna suostumustani lapsen asuinpaikan muuttamiseen.