— Sinun paikkasi on keittiössä! — mies karjaisi vieraiden kuullen.
— Ja sinun äitisi luona, — vaimo vastasi tyynesti samalla, kun ojensi avioerohakemuksen.
— Keittiöön sinä kuulut! — Antti sivalsi terävästi ja katkaisi vaimonsa puheen kaikkien hämmentyneiden vieraiden edessä.
Kuistin pöytä, joka oli katettu juhlavalla liinalla ja koristeltu kesäkukilla, vajosi yhtäkkiä painostavaan hiljaisuuteen. Anna nosti hitaasti katseensa lautasestaan ja katsoi miestään suoraan silmiin. Hänen katseessaan ei ollut kyyneleitä eikä raivoa. Siinä oli vain sellaisen ihmisen järkkymätön päätös, joka oli vuosien epäröinnin jälkeen vihdoin lakannut horjumasta.
— Sinun paikkasi taas on äitisi helmoissa, — hän sanoi tasaisella äänellä ja laski lautasliinan koskemattoman jälkiruoan viereen.
Antin äiti puristi huulensa tiukaksi viivaksi. Hänen sisarensa Sari painoi katseensa pöytään, ja Sarin mies rykäisi kiusaantuneena. Annan ystävä Laura vilkaisi häntä huolestuneesti, mutta ei sanonut mitään. Heinäkuinen ilta, jonka piti olla lämmin ja leppoisa perhejuhla, muuttui hetkessä lopun aluksi.
Kaikki oli saanut alkunsa siitä, että Antti oli ryhtynyt kertomaan uudesta liiketoimintahankkeestaan: sijoituksesta asuinalueen rakentamiseen. Anna oli uskaltanut epäillä sen kumppanin luotettavuutta, jonka kanssa hänen miehensä aikoi lähteä mukaan projektiin.
— Minusta Mika ei vaikuta kovin varmalta tekijältä. Muistatko, miten hän viime vuonna petti Jukan toimitusten kanssa? — Anna huomautti.
Silloin Antti lausui sanat, jotka käänsivät heidän elämänsä suunnan.
Anna nousi pöydästä ja lähti sisälle taloon. Hänen selkänsä takaa kuului miehen ääni:
— Minne sinä kuvittelet meneväsi? En minä antanut lupaa lähteä!
Anna ei edes kääntynyt. Hän meni yläkertaan makuuhuoneeseen, sulki oven ja istuutui sängyn reunalle. Päätös, joka oli kypsynyt hänessä vuosikausia, asettui viimein selkeäksi toimintasuunnitelmaksi.
Seuraavana aamuna Antti heräsi yksin. Anna oli pedannut itselleen vuoteen vierashuoneeseen. Kun mies laskeutui aamiaiselle, pöydällä odottivat vain hänen kahvikuppinsa ja lautanen, jolla oli muutama voileipä. Anna istui vastapäätä paperinippu käsissään.
— Mitä nuo ovat? — Antti kysyi epäluuloisesti ja nyökkäsi asiakirjoja kohti.
— Avioerohakemus. Jätän sen tänään, — Anna vastasi rauhallisesti, aivan kuin olisi puhunut kaupassa käymisestä. — Kävin asianajajan luona jo kuukausi sitten.
— Yhden ainoan lauseen takia? Oletko sinä tullut hulluksi? — Antti naurahti hermostuneesti. — Sehän oli vitsi!
— Ei, Antti. Kyse on kymmenestä vuodesta. Kaikista niistä lauseista, katseista ja teoista. Eilen sinä vain teit sen kaikkien edessä, vieläpä poikamme kuullen.
Antti valahti tuolille. Vasta siinä hetkessä hän tajusi, että Eero oli todella kuullut kaiken ennen kuin oli juossut pois tabletin kanssa.
— Anna, puhutaan tästä, — hänen äänensä muuttui. — Minä menin liian pitkälle, myönnän sen.
— Myöhäistä, — Anna sanoi ja nousi keräten paperit mukaansa. — Olen löytänyt asunnon. Muutan Eeron kanssa ensi lauantaina.
— Mitä? Minkä asunnon? Millä rahalla? — Antin äänessä sekoittuivat järkytys ja suuttumus.
— Niillä rahoilla, joita olen säästänyt palkastani viiden vuoden ajan. Sillä samalla palkalla, jota sinä olet aina kutsunut ”taskurahaksi”.
Antin kasvot synkkenivät.
— Sinä siis huijasit minua? Varastit yhteisestä kassasta?
— En. Rakensin itselleni poistumistien. Ja kuten näkyy, tein siinä aivan oikein.
Anna lähti keittiöstä ja jätti miehen yksin jäähtyvän kahvin ääreen.
Kolmen päivän kuluttua Anna sai tietää kesämökin myynnistä. Verohallinnosta tullut puhelu, jossa kysyttiin myyntitulon ilmoittamisesta, tuli hänelle täydellisenä yllätyksenä. Mökki, jonka hän oli perinyt isoäidiltään ja joka oli häiden jälkeen merkitty yhteiseksi omaisuudeksi, oli myyty kuukautta aiemmin. Annan allekirjoitus oli väärennetty. Hän tiesi heti myös, kuka sen oli mahdollistanut: Antin ystävä työskenteli kiinteistörekisterin parissa.
Illalla Anna laski tulostetun kauppakirjan miehensä eteen.
— Selitätkö tämän?
Antti ei edes yrittänyt kiistää.
— Laitoin rahat liiketoimintaan. Ajattelin yllättää sinut, kun ensimmäinen voitto tulee.
— Viisitoista tuhatta euroa? Ilman minun suostumustani?
— Minä olen tämän perheen pää ja minä teen taloudelliset päätökset, — Antti tokaisi. — Jos et olisi järjestänyt tätä avioerosirkusta, meillä olisi puolen vuoden kuluttua ollut uusi mökki, kaksi kertaa parempi.
— Missä rahat ovat, Antti? — Anna katsoi häntä suoraan silmiin. — Soitin Markukselle siitä teidän ”projektistanne”. Hän sanoi, ettet sinä ole sijoittanut sinne mitään.
Antin kasvot lehahtivat punaisiksi.
— Vakoiletko sinä minua? Soittelet selkäni takana minun yhteistyökumppaneilleni?
— Vastaa kysymykseen. Missä ovat isoäitini mökin myyntirahat?
Antti käänsi katseensa ikkunaan.
— Se ei enää kuulu sinulle. Jos haluat erota, niin eroa. Mutta poikaa minä en sinulle anna.
Antin vanhempien yhteydenottoa ei tarvinnut odottaa pitkään.