Väitteen mukaan Laura oli jo toisella kuulla raskaana.
Uutinen vaikutti Helena Korhoseen enemmän kuin kukaan olisi osannut arvata. Hän oli vuosikausia haaveillut lapsenlapsesta, eikä Anna ollut pystynyt antamaan hänelle sitä iloa. Niinpä kun Laura seuraavana aamuna ilmestyi takaisin ja esitti katuvaa, Mikaelin äiti katsoi häntä jo aivan toisin silmin.
”Minä käyttäydyin väärin”, Laura sanoi hiljaa ja antoi kätensä liukua vatsansa päälle. ”Nämä hormonit tekevät minusta aivan käsittämättömän herkän.”
Juhani Korhonen ei uskonut sanaakaan.
”Missä lääkärintodistuksesi ovat?”
Laura räpäytti silmiään.
”Ne jäivät kotiin.”
Anna istui aamiaispöydässä vaiti. Hän oli kuullut tarpeeksi. Lopulta hän nosti katseensa Mikaeliin.
”Minä suostun avioeroon.”
Mikael päästi suustaan katkeran naurahduksen.
”Hienoa. Mutta älä sitten tule myöhemmin itkemään takaisin, kun huomaat, ettei sinulla ole mitään.”
Anna katsoi häntä suoraan.
”Siinä vaiheessa se ei ole enää sinun murheesi.”
Hän nousi pöydästä, meni yläkertaan ja alkoi pakata matkalaukkuaan. Samalla hän teki päätöksen: hän ottaisi takaisin sen elämän, josta oli luopunut avioliittonsa vuoksi.
Juhani löysi hänet hetken kuluttua huoneesta, jossa Anna asetteli vanhoja siveltimiä laukkuun.
”Mitä sinä aiot tehdä?” hän kysyi.
”Alan taas maalata. Haluan avata oman ateljeen.”
Juhani laski pankkikortin pöydälle hänen eteensä.
”Pidä tätä lainana. Aloita alusta.”
Anna aikoi kieltäytyä, mutta Juhani kohotti kättään.
”Maksat sen minulle joskus takaisin. Vaikka et pian enää olisi miniäni, sinä kuulut minun silmissäni yhä tähän perheeseen.”
Muutamaa päivää myöhemmin Anna löysi pienen liiketilan Keravan läheltä, koulujen ja kahviloiden ympäröimältä alueelta. Hän maalasi seinät, hankki maalaustelineitä ja pieniä pöytiä lapsille. Pian hän alkoi tarjota maalauskursseja.
Samalla kun Anna rakensi elämäänsä uudelleen pala palalta, Mikael valmisteli jotakin paljon synkempää. Hän siirsi sijoituksia ystävänsä nimiin ja väärensi velkakirjoja suurista summista. Tarkoitus oli saada näyttämään siltä, että hän oli avioliiton aikana ajautunut valtaviin velkoihin, joista puolet kuuluisi Annan maksettavaksi.
”Kun hän saa tietää, että hänellä on niskassaan satojentuhansien eurojen velat, hän tulee polvillaan takaisin”, Mikael sanoi Lauralle.
Laura hymyili.
Mutta hänelläkin oli oma salaisuutensa.
Laura ei ollut koskaan ollut raskaana.
Hänen suunnitelmansa oli yksinkertainen: tuttavan avulla hän hankkisi väärennetyt lääkäripaperit ja yrittäisi tulla oikeasti raskaaksi vasta häiden jälkeen.
Kumpikaan heistä ei kuitenkaan tiennyt, että Juhani Korhonen oli jo määrännyt kaiken tutkittavaksi perusteellisesti.
Eräänä iltapäivänä hänen avustajansa astui työhuoneeseen kansio kädessään.
”Juhani, löysimme Mikaelin rahansiirrot.”
”Entä raskaus?” Juhani kysyi.
Avustaja laski useita papereita työpöydälle.
”Siitäkin meillä on totuus.”
Juhani luki ensimmäisen sivun. Hänen ilmeensä muuttui kylmäksi.
”Älä kerro Annalle vielä mitään.”
Hän sulki kansion hitaasti.
”Haluan, että he kaivavat kuoppansa loppuun asti itse.”
Sillä tuossa kansiossa oleva aineisto ei uhannut ainoastaan Lauran suunnitelmaa. Se saattoi viedä Mikaelilta yrityksen, omaisuuden ja lopulta myös hänen oman perheensä.
Kolme viikkoa myöhemmin Anna oli ripustamassa ensimmäisiä töitään uuden ateljeensa seinille, kun Mikael ilmestyi ovelle varoittamatta.
Hän silmäili maalaustelineitä, lasten matalia pöytiä ja kermanvaaleiksi maalattuja seiniä.
”Kuvitteletko sinä tosissasi elättäväsi itsesi tällä?”
Anna jatkoi työtään kääntymättä.
”Huomenta sinullekin.”
”Tule kotiin.”
Anna pysähtyi. Sitten hän kääntyi hitaasti.
”Anteeksi mitä?”
Mikael huokaisi kuin olisi juuri tarjoamassa hänelle suurta palvelusta.
”Olen miettinyt asioita. Laura alkaa käydä hermoilleni. Me voidaan unohtaa tapahtunut. Sinä tulet takaisin, ja kaikki palaa ennalleen.”
Anna katsoi häntä pitkään, sanomatta heti mitään.
”Sinä toit rakastajattaresi perheillalliselle, annoit hänen lyödä minua kasvoihin ja tulet nyt tänne ilmoittamaan, että olet valmis unohtamaan kaiken?”
Mikaelin otsa kurtistui.
”Yritän korjata tilanteen.”
”Et. Sinä yrität saada takaisin sen mukavuuden, jonka menetit.”
Sanat osuivat. Sen näki hänen kasvoistaan.
Mikaelin ääni muuttui kylmemmäksi.
”Hyvä on. Nähdään sitten avioerossa. Mutta muista yksi asia: minulla on velkoja yli puolen miljoonan euron edestä. Jos ne ovat syntyneet avioliiton aikana, puolet niistä voi päätyä sinun maksettavaksesi.”
Ensimmäistä kertaa Anna tunsi pelon puristavan rintaansa. Hän ei kuitenkaan antanut sen näkyä.
”Asianajajani tarkistaa jokaisen euron.”
Mikael lähti pois siinä uskossa, että oli saanut hänet säikähtämään.
Varttia myöhemmin Juhani soitti.
”Kerro minulle tarkalleen, mitä hän sanoi.”
Anna hämmentyi.
”Mistä te tiesitte, että hän kävi täällä?”
”Koska poikani on yhtä helposti ennustettava kuin vastuutonkin.”
Anna kertoi hänelle väitetyistä veloista. Linjan toisessa päässä oli hetken hiljaista.
”Ne ovat väärennettyjä.”
”Mitä?”
”Minulla on kopiot rahansiirroista, päivämääristä, viesteistä ja asiakirjoista, joita hän on väärentänyt. Tiedän myös, minne hän yritti kätkeä omaisuuttaan.”
Annan oli istuttava alas.
”Miksi teette kaiken tämän minun vuokseni?”
Juhanin ääni oli vakaa.
”Koska sinä et ole tehnyt mitään ansaitaksesi tällaista kohtelua. Ja koska olisin aivan yhtä syyllinen kuin hän, jos peittelisin poikani tekoja vain siksi, että hän kantaa minun sukunimeäni.”
Annan jatkaessa uuden elämänsä rakentamista myös toinen valhe alkoi murentua.
Helena Korhonen päätti käydä Lauran luona ilmoittamatta etukäteen. Hän saapui juuri sillä hetkellä, kun Laura seisoi asunnossaan savuke kädessään.
”Se on ystäväni”, Laura sanoi kiireesti.
Myöhemmin hän kompastui tuoliin ja iskeytyi vatsallaan kovaa pöydän reunaan. Helena kiljaisi säikähdyksestä.
Laura tuskin irvisti.
”Ei tässä mitään.”
Juuri tuo reaktio sai Mikaelin äidin epäilemään lopullisesti. Hän poistui asunnosta ja soitti lääkärille, jonka perhe tunsi hyvin.
Kun Lauran esittämät paperit oli tarkistettu laillisin keinoin, totuus kävi kiistattomaksi: yksikään asiakirjoista ei kuulunut hänelle.
Mitään raskautta ei ollut.
Helena palasi kotiin raivon vallassa. Mikael oli juuri astunut sisään, kun hänen äitinsä löi häntä avokämmenellä kasvoihin.
”Äiti!”
Helena vapisi vihasta.
”Se nainen ei ole koskaan puhunut sinulle totta.”