— Eroa sitten, Mikael.
Mies jähmettyi paikoilleen. Käsi, joka oli jo nousemassa uuteen vihaiseen eleeseen, valahti hitaasti alas.
— Mitä?
— Hae avioeroa. Sinun osuutesi tästä lainalla ostetusta asunnosta hoidan pankin kautta. Rahat siirretään tilillesi asianmukaisesti. Mutta en aio elää enää päivääkään ihmisen kanssa, joka yrittää riisua minut paljaaksi vain saadakseen sisarensa häihin näyttävämmän juhlapöydän.
Mikael räpytteli hermostuneesti silmiään.
— Johanna… mitä sinä nyt? Minähän sanoin sen suutuspäissäni. Kuumahdin vain, sattuuhan sitä kenelle tahansa… Istutaan alas ja puhutaan tästä niin kuin aikuiset ihmiset.
— Tässä ei ole enää mitään puhuttavaa, Johanna sanoi ja ojensi lukkosepälle maksun tehdystä työstä. Hän otti vastaan nipun, jossa kiilsivät kolme täysin uutta avainta. — Äitisi tavarat saat pakata itse. Aika alkaa nyt.
Kahden ja puolen tunnin kuluttua talon alaovella seisoi kuusi pulleaksi sullottua nyyttiä, kolme kenkälaatikkoa ja vanha lattiamallinen tuuletin.
Anna istui pihapenkillä ja levitti itkiessään ripsiväriä poskilleen.
— Äiti, minne me nyt menemme? Tuomaksen luo ei voi mennä, siellä on hänen veljensä perheineen…
— Ole hiljaa! Helena tiuskaisi ja kietoi huivin tiukemmin ympärilleen. — Mikaelin luo me menemme! Hänellä on kaksio!
— Mikaelin luo se ei onnistu, Johanna sanoi astuessaan ulos rappukäytävästä avaimet takkinsa taskussa. — Mikael yöpyy tänään työpaikkansa asuntolassa. Teidän kannattaa tilata pakettiauto.
Kului neljä kuukautta.
Syksyn ilma oli muuttunut terävämmäksi ja raikkaammaksi. Viimeisetkin keltaiset lehdet olivat irronneet pihan puista ja liimautuneet kosteina jalkakäytävän reunoihin.
Omaisuudenjaon ympärillä pyörinyt hälinä laantui yllättävän nopeasti. Kun Mikael ymmärsi, ettei Johanna aikonut antaa periksi senttiäkään ja että tämä oli hankkinut pätevän arvioijan tuekseen, hän allekirjoitti sopimuksen osuutensa lunastamisesta ilman suurempaa vastaanpanemista. Saamillaan rahoilla hän pystyi juuri ja juuri maksamaan pois vanhan autolainansa loppusumman ja vuokraamaan huoneen lähiöstä yhdessä työkaverinsa kanssa.
Annan häät järjestettiin lopulta, mutta ne eivät muistuttaneet lainkaan niitä loisteliaita suunnitelmia, joita hän oli vihkoihinsa hahmotellut.
Kun sulhanen sai tietää, ettei kenenkään toisen kustannuksella hankittua muhkeaa alkupääomaa ollutkaan luvassa, hän nosti valtavan metelin. Vihkiminen hoidettiin tavallisena torstaina, villapaidoissa ja farkuissa. Valkoisen sedanin, maaseuturavintolan ja pitkien juhlapöytien sijasta nuoripari istui vanhempiensa kanssa puolitoista tuntia pizzeriassa.
Helena asui nyt nuorten kanssa ahtaassa puolitoistahuoneisessa vuokra-asunnossa. Yhteisten tuttavien kertoman mukaan anoppi oli riitaantunut vävynsä kanssa jo kolmannella viikolla. Tuomas kieltäytyi jyrkästi maksamasta Helenan lääkkeitä ja huomautteli jopa ylimääräisestä pesujauhepaketista. Anna puolestaan naputteli veljelleen valittavia viestejä ja pyysi tätä lähettämään edes vähän rahaa ruokaan.
Mikael soitti Johannalle kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän yritti vedota sääliin ja valitti huoneen meluisista naapureista. Toisella kerralla hänen äänensä oli matala ja syyllinen, kun hän mutisi puhelimeen:
— Johanna… tämä kaikki meni ihan typerästi. Äiti veti homman yli, sen minä kyllä tajuan. Eikä Annakaan mikään viaton ollut. Voitaisiinko me antaa toisillemme anteeksi? Mehän elimme yhdessä niin monta vuotta… Minä tulisin takaisin, jooko?
— Budjetti on suljettu, Mikael, Johanna vastasi rauhallisesti. — Avioeropäätöksen saat käräjäoikeudesta.
Hän katkaisi puhelun ja laski kännykän pöydän reunalle.
Rakentajankadun asunnossa tuoksui tuore vesiohenteinen maali ja kuiva puu. Johanna oli vaihtanut tapetit, asentanut eteiseen vaalean lattiapinnan ja ripustanut ikkunoihin paksut pellavaverhot. Seuraavana päivänä asuntoon muuttaisi hiljainen lääketieteen opiskelija, siisti nuori nainen, joka oli etsinyt kotia läheltä oppilaitostaan.
Johanna avasi ikkunan selälleen. Viileä iltatuuli syöksähti puhtaaseen huoneeseen ja sai vaalean verhokankaan liikahtamaan pehmeästi. Edessä oli rauhallinen ja selkeä elämä, jossa kukaan ei enää yrittäisi astua hänen rajojensa yli.