Ovi paiskautui kiinni niin äkisti, että porraskäytävässä kumahti. Metallinen salpa loksahti paikalleen kuivalla, tylyllä äänellä.
Johanna jäi hetkeksi seisomaan betonitasanteelle. Loukkaantuminen ei ehtinyt nousta pintaan. Sen sijaan hänen sisälleen laskeutui kylmä, kirkas toimintarauha — samanlainen kuin työmaalla silloin, kun lämpöputki pettää yllättäen ja jokainen sekunti on käytettävä oikein.
Hän meni alas pihalle, istuutui auton ratin taakse ja soitti taloyhtiön huoltopäivystykseen.
— Päivystys? Hyvää päivää. Täällä puhuu Rakentajankadun asunnon numero neljäkymmentäkaksi omistaja. Minulta on estetty pääsy omaan asuntooni, ja ulkopuoliset henkilöt ovat asentaneet oveen luvatta vieraan lukon. Ottaisitteko vastaan maksullisen kiireellisen lukkoseppäkäynnin? Omistusta osoittavat asiakirjat ja henkilöllisyystodistus ovat mukanani.
Noin neljänkymmenen minuutin kuluttua huoltoyhtiön pakettiauto kaartoi pihaan. Porrastasanteelle nousi iäkkäämpi lukkoseppä, jolla oli päällään kulunut kangastakki ja kädessään laatikollinen poranteriä sekä muita työkaluja.
— Näytetäänpä paperit, emäntä, mies sanoi asiallisesti.
Johanna kaivoi laukustaan henkilöllisyystodistuksen ja tuoreen virallisen omistusotteen. Lukkoseppä vertasi nimeä asiakirjoihin, nyökkäsi lyhyesti ja otti salkustaan porakoneen.
Koneen terävä ääni levisi koko rappukäytävään.
Puolen minuutin kuluttua sisäpuolelle viritetty salpa antoi periksi, ja ovi lennähti auki.
Kynnyksellä seisoi Helena. Hänen hiuksensa olivat sekaisin, ja hihaton liivi roikkui vinossa.
— Apua! Helena kiljui niin kovaa, että ääni kaikui portaissa. — Rosvoja keskellä kirkasta päivää! Soittakaa poliisi!
Hänen takanaan vilahti kalpea Anna, joka puristi puhelinta kädessään. Neljännen kerroksen naapuri työnsi päänsä ovenraosta nähdäkseen, mitä oli tapahtumassa.
— Rouva, rauhoittukaahan, lukkoseppä sanoi tyynesti ja astui sivuun. — Asunnon omistaja järjestää pääsyn kotiinsa lainmukaisesti.
— Mikä omistaja hän muka on?! Helena syöksähti tasanteelle ja osoitti Johannaa sormellaan suoraan kasvoihin. — Minun poikani raataa työmaalla näiden neliöiden takia! Aiotko sinä heittää hänen äitinsä kadulle? Kirottu käärme, sinulta puuttuu kaikki inhimillisyys!
— Helena, Johanna sanoi tasaisella äänellä. — Lukkoseppä vaihtaa lukon nyt uuteen. Tämä uusi avainnippu jää minulle.
— Sinä et uskalla! Helena kivahti.
— Uskalsin jo. Saatte täsmälleen kaksi tuntia aikaa. Pakatkaa tavaranne laukkuihin ja laatikoihin. Jos ne ovat vielä kahden tunnin kuluttua täällä, nostan ne porraskäytävään.
Anna painoi puhelimen korvalleen.
— Mikael! Mikael, jätä kaikki ja tule heti! Se sinun hullusi toi tänne lukkosepän, rikkoo lukkoja ja ajaa äitisi pakkaseen!
Mikael saapui taksilla puolen tunnin päästä. Hän ryntäsi kolmanteen kerrokseen kasvot punaisina, takki auki retkottaen.
— Johanna, oletko sinä menettänyt järkesi?! hän karjaisi jo ovelta. — Mitä sinä oikein esität koko talon nähden?
— Otan takaisin oman asuntoni, Johanna vastasi seisoen eteisessä samalla kun lukkoseppä kiristi uuden lukkopesän kiinnitysruuveja.
— Tämä on minun äitini! Mikael asettui Johannan ja oven väliin. — Hän on iäkäs ihminen! Minne hänen muka pitäisi mennä? Oletko ajatellut sisartani lainkaan? Hänen häänsä ovat kolmen viikon päästä! Tuomas sanoi suoraan, ettei mitään vihkimistä tule, jos juhlaillalliseen ei löydy rahaa!
— Jos Tuomas tarvitsee enemmän rahaa jonkun toisen kodin myymisestä kuin Annaa itseään, hänen kannattaa etsiä toinen morsian, Johanna vastasi rauhallisesti.
— Sinä olet sydämetön! Mikael iski nyrkillään ovenkarmiin. — Kylmä kuin kivi! Ei omatuntoa, ei pisaraakaan sääliä! Jos et tällä sekunnilla anna avaimia äidilleni ja laita asuntoa myyntiin, minä en enää jalallanikaan astu meidän yhteiseen kotiimme. Kuuletko? Minä eroan sinusta!
Johanna kohotti katseensa ja katsoi miestään suoraan silmiin.