Sävyssä oli niin paljon terästä, että Mika vajosi takaisin tuolilleen ennen kuin oli ehtinyt edes suoristautua kunnolla.
Anna laski katseensa jälleen puhelimeen, veti pikavalikon auki ja napautti näytön peilausta.
Seinälle kiinnitetty valtava älytelevisio välähti. Vihreä jalkapallokenttä katosi ruudulta, ja seitsemänkymmentäviisituumaiselle näytölle ilmestyi Annan puhelimen kuva.
— Mitä temppuilua tämä nyt on? Helena kysyi ja siristi silmiään epäluuloisesti.
— Tehän halusitte selvityksen, Anna sanoi ja avasi pankkisovelluksen. — Olkaa hyvä. Katsotaan sitten kaikki yhdessä, kun kerran vietämme rehellisyyden ja perheen talousasioiden iltaa.
Television suurelle ruudulle nousi hänen oman verkkopankkinsa etusivu. Anna siirtyi tapahtumahistoriaan. Suurennettuna numerot näyttivät melkein armottoman selkeiltä.
Risto kurotti huomaamattaan kaulaansa nähdäkseen paremmin. Tarja painoi kämmenen suunsa eteen.
— Tässä, Helena, katsokaa tarkasti, Anna sanoi ja kosketti puhelimen näyttöä, jolloin sama liike toistui televisiossa. — Joka kuukauden kahdeskymmenesviides päivä. Näettekö tämän toistuvan maksun? Se on asuntolainaa varten. Melkein viisisataa euroa lähtee kerralla.
— No entä sitten? anoppi tokaisi, vaikka hänen äänensä oli jo menettänyt osan varmuudestaan. — Mika siirtää rahat sinulle, ja sinä maksat. Kätevän järjestelmän olet itsellesi keksinyt, oikein rahojen jakaja!
— Niinkö? Anna hymyili lyhyesti, ilman lämpöä. — Tarkistetaanpa. Avataan Mikan tekemät tilisiirrot minun kortilleni.
Hän kirjoitti hakukenttään miehensä nimen.
Ruutu päivittyi. Viimeisen kuukauden ajalta Mikalta löytyi kolme maksua. Summat olivat naurettavan pieniä. Viestikentissä luki: ”leipään”, ”nettilaskuun” ja ”lisää kissanruokaan”.
Helena raotti suutaan. Hänen rintapielessään oleva meripihkanvärinen rintaneula lakkasi kohoilemasta kiihtyneen hengityksen tahdissa.
— Mitä tämä oikein tarkoittaa? hän käänsi hämmentyneen katseensa poikaansa. — Mika? Missä ovat rahat asuntoon?
Mika painui tuolissaan kasaan, vältteli kaikkien katseita ja alkoi raapia haarukalla perunoita lautasellaan kuin ne olisivat olleet syyllisiä tilanteeseen.
— Äiti, se on vähän monimutkaista… hän sai puserrettua. — Töissä on leikattu bonuksia. Tavoitteet eivät täyty. Meidän osastolla on kriisi.
— Leikattiinko ne jo kaksi vuotta sitten? Anna kysyi jäätävällä äänellä. — Sillä tasan kahteen vuoteen sinä et ole antanut asuntoon senttiäkään.
Hän palasi ruudulla takaisin yleiseen maksuhistoriaan.
— Ja tässä, Helena, näkyvät vastikkeet ja muut asumiskulut. Nekin ovat ihan tuntuvia summia. Ne ovat myös lähteneet minun tililtäni. Tässä taas ovat ruokakaupan ostokset. Joka viikonloppu kuitti on melkoinen. Suurin osa minun etäkirjanpitäjän palkastani menee juuri tähän. Meidän perheemme aivan tavalliseen arkeen: ruokaan, laskuihin ja kattoon pään päällä. Ja ne saappaat, joista äsken puhuttiin, ostin rahoilla, jotka ansaitsin tekemällä kirjanpitoa öisin.
Tarja päästi äänekkään, raskaan huokauksen.