Helena iski kämmenensä pöytäliinaan niin, että aterimet kilahtivat.
— Sinä olet aivan liian kiltti, Mika. Ja tuo sinun vaimosi on varsinainen hienostelija! Näin eteisessä ne Annan uudet talvisaappaat. Aitoa nahkaa, paksut pohjat ja varmasti kalliit. Sellaiset maksavat kauppakeskuksessa melkein tavallisen ihmisen puolikkaan kuukausipalkan!
Anna työnsi lautasensa kauemmas. Ruokahalu katosi lopullisesti.
— Kenen niskoilla minä muka elän? hän kysyi ja katsoi anoppiaan suoraan silmiin. — Minähän käyn töissä.
— Tiedetään kyllä, millaista se sinun työsi on! Helena tuhahti halveksivasti. — Istut kotona pyjamassa läppärin ääressä ja painelet nappuloita. Saat siitä jotain pikkurahoja omiin rihkamoihisi. Mutta kuka maksaa asuntolainan? Mika maksaa. Entä vastikkeet, sähköt ja muut laskut? Sama mies nekin hoitaa!
Tarja yritti rauhoittaa tilannetta ja siirteli hermostuneena haarukoita ja veitsiä paikoilleen.
— Helena, anna nyt nuorten selvittää omat asiansa. Perheen raha-asiat ovat herkkiä juttuja. Ja tänäänhän on Riston juhlapäivä. Kokoonnuttiin viettämään mukavaa iltaa, katsokin miten hyvää lihaa on tarjolla…
— Tarja, älä sekaannu! Helena katkaisi sisarensa yrityksen tylysti. — Minä olen äiti, ja minulla on oikeus tietää, mihin poikani perheen rahat katoavat. Minä tiedän, mitä eläminen nykyään maksaa. Mutta hän tilaa ruoat kotiovelle, ettei vain tarvitse kantaa kauppakasseja, ja juoksee vähän väliä kampaajalla värjäyttämässä tyvikasvuaan.
Anoppi veti henkeä, puristi sormensa yhteen ja jatkoi:
— Jos sinä tuhlaat minun poikani ansaitsemia rahoja turhuuksiin, ole hyvä ja tee tiliä. Kerro sentilleen, mihin miehesi palkka hupenee.
Anna käänsi katseensa mieheensä.
Mika istui pöydän ääressä uudessa merkkipaidassaan. Hän selaili edelleen uutisvirtaa puhelimellaan ja esitti koko olemuksellaan, että kyse oli vain naisten hysteriasta, joka ei ansainnut hänen huomiotaan.
— Mika, Anna sanoi silmiään siristäen. — Etkö sinä haluaisi sanoa äidillesi mitään?
Mies nykäisi olkapäätään hermostuneesti.
— Anna, älä nyt aloita. Äiti on juonut vähän viiniä, mitä tuota pahentamaan. Istu alas ja syö kunnolla.
— Minä en pahenna mitään, Anna vastasi ja nojasi selkänsä seinää vasten. — Sinun äitisi vaatii minulta talousraporttia. Tässä ja nyt. Hän syyttää minua siitä, että tuhlaan sinun palkkasi omiin mielitekoihini.
— Ja niin vaadinkin! Helena julisti voitonriemuisena ja antoi katseensa kiertää hiljentyneissä vieraissa. — Poikani näyttää uupuneelta, mutta sinä hehkut kuin kevätaurinko. Siitä näkee, että elät hänen kustannuksellaan ilman huolen häivää.
Anna työnsi hitaasti kätensä kotihousujensa taskuun.
Hän otti puhelimensa esiin ja napautti näyttöä muutaman kerran irrottamatta katsettaan anopistaan.
— Tämä keskustelu päättyy nyt, Mika sanoi ja yritti nousta pöydästä. Hänen kasvonsa venähtivät, ja leukaperät kiristyivät. — Äiti, mennään parvekkeelle haukkaamaan raitista ilmaa. Täällä on sinulle liian kuuma.
— Istu, Anna käski.
Hänen äänensä oli kylmä, terävä ja sellainen, ettei sitä tehnyt mieli uhmata.