Anna tuli aivan lähelle ja madalsi äänensä sihiseväksi, jotta anoppi ei kuulisi.
— Oliko sinun tarkoitus missään vaiheessa kertoa minulle, että olet pyytänyt hänet asumaan meille?
— Enhän minä pyytänyt! — Mikael sopersi hätääntyneenä. — Hän itse sanoi tulevansa auttamaan, ja minä vain… suostuin. Laura… en minä osannut sanoa hänelle ei. Hän olisi loukkaantunut.
— Mutta minulta ei tarvinnut kysyä mitään? — Annan ääni oli kylmä ja terävä. — Minä teen töitä kotona, Mikael. Tarvitsen rauhaa. En sitä, että anoppini kolistelee täällä aamusta iltaan, siirtelee huonekaluja ja neuvoo minua elämään oikein.
— Ei hän kauan viivy! Viikko, korkeintaan kaksi, — Mikael tarttui hänen käteensä ja yritti pehmentää tilannetta. — Ole kiltti, kestä vielä vähän. Minä autan, lupaan.
Keittiöstä kuului Helenan kutsuva ääni:
— Mikael-kulta, tulehan tänne! Tein lempiruokaasi!
Anna veti kätensä irti ja otti askeleen taaksepäin.
— Hyvä on, — hän sanoi niin tyynesti, että Mikaelia alkoi pelottaa. — Jos hän kerran tuli auttamaan, niin auttakoon sitten. Minä en aio olla teidän tiellänne.
Hän kääntyi, meni makuuhuoneeseen ja lukitsi oven perässään.
Seuraavana aamuna kaikki alkoi toden teolla. Helena oli jalkeilla jo kuudelta ja ryhtyi siivoamaan. Ämpärit kolisivat, imuri ulvoi ja huonekalut raapivat lattiaa, kun niitä vedeltiin paikasta toiseen. Anna, joka tavallisesti aloitti työnsä kahdeksalta, heräsi meteliin ja ymmärsi heti, ettei keskittymisestä tulisi mitään. Hän ilmestyi keittiöön kuulokkeet päässään, kaatoi itselleen kahvia ja palasi sanaakaan sanomatta makuuhuoneeseen.
— Anna! — anoppi koputti oveen. — Tule syömään, tein aamiaista. Ihmisen pitää syödä kunnolla!
— Kiitos, minulla ei ole nälkä, — Anna vastasi viileästi oven läpi.
Hän teki töitä makuuhuoneessa, istui sängyllä ja piti kannettavaa sylissään. Asento oli hankala, selkä alkoi jomottaa, mutta hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta mennä anoppinsa seuraan. Puolenpäivän aikaan Helena koputti uudelleen, tällä kertaa jo paljon päättäväisemmin.
— Annaseni, kauanko sinä oikein aiot piileskellä siellä? Tule nyt ulos, keitin keittoa. Tuoretta ja lihalla tehtyä!
Anna avasi oven. Hänellä oli kuulokkeet päässä ja vesipullo kädessä.
— Minä olen töissä. Tarvitsen hiljaisuutta, — hän sanoi. — Pyydän, älkää häiritkö minua.
— Töissä muka! — Helena närkästyi heti. — Sinähän istut koko päivän huoneessa! Ihmisen täytyy liikkua ja saada raitista ilmaa, eikä kuihtua neljän seinän sisällä.
Anna sulki oven vastaamatta. Hänen sisällään kiehui. Anoppi ei ymmärtänyt — tai ei halunnut ymmärtää — että etätyö oli aivan oikeaa työtä. Annalla oli määräaikoja, asiakkaita odottamassa ja laskuja maksettavana. Juuri sillä työllä hän elätti itsensä.
Kun Mikael illalla tuli kotiin, asunnossa leijui raskas, kireä tunnelma. Helena hääräsi keittiössä ja kattoi pöytää. Anna pysytteli yhä makuuhuoneessa eikä tullut ulos. Mikael koputti, avasi oven ja istuutui sängyn laidalle.
— Mikä sinulla on? — hän kysyi ja yritti vetää Annaa syliinsä, mutta tämä siirtyi kauemmas. — Äitini yrittää parhaansa. Hän laittaa ruokaa ja siivoaa. Tule edes syömään meidän kanssamme.
— Äitisi estää minua tekemästä töitä, — Anna sanoi. — En pysty keskittymään. Hän pitää meteliä aamusta iltaan, koputtaa kesken päivän ja illalla odottaa, että istun hänen vieressään kuuntelemassa, miten minun pitäisi elää.
— Yritä nyt kestää vähän aikaa, — Mikael pyysi. — Hän tarkoittaa hyvää.
— Hyvät aikomukset eivät maksa minun osuuttani vuokrasta, — Anna sinkautti takaisin. — Tänään missasin tärkeän palaverin kaiken sen mölyn takia. Minä teen töitä, Mikael. Ymmärrätkö sinä sen sanan? Töitä. Kotona. Ja siihen tarvitaan rauhaa, ei ympärivuorokautista sirkusta.
— Sano se sitten hänelle! — Mikael levitti käsiään avuttomana.
— Olen sanonut. Hän ei kuuntele. Hänen silmissään olen vain miniä, joka “istuu kotona” ja jonka pitäisi olla kiitollinen “avusta”, — Anna nousi ja nappasi laukkunsa. — Minä lähden. Teen työni coworking-tilassa. Te voitte sillä välin asettua tänne oikein mukavasti.
Hän poistui asunnosta, ja Mikael jäi seisomaan neuvottomana paikalleen. Keittiössä Helena odotti huolestuneen näköisenä.
— Mikael-kulta, mikä Annaa vaivaa? Hän käyttäytyy niin oudosti. Hän on sulkeutunut huoneeseen koko päiväksi.