Hänen ei tarvinnut vilkaista näyttöä. Summa oli hänelle jo valmiiksi tuttu. Aamulla Mika oli jättänyt tablettinsa sohvalle, ja laite oli herännyt eloon uuden viestin merkiksi. Laura oli sattumalta nähnyt keskustelun. Näytöllä oli komeillut melkoinen lukema ja Sarin lähettämä viesti:
”Pikkuveli, varausta pidetään vielä hetki, odotan siirtoa siltä sinun bisnesnaiseltasi.”
— Saat haaveilla rauhassa, Laura sanoi lyhyesti.
Sari säpsähti kuin häntä olisi läimäisty. Huivi hänen kaulallaan valahti vinoon.
— Mitä sinä oikein sanoit?
— Juuri sen, minkä kuulit. Omia mielitekojaan varten voi hankkia rahat itse. Minä en ole perustanut tukirahastoa aikuisille tytöille, jotka ovat muka uupuneet elämästä.
— Miten sinä voit puhua noin! Sarin ääni nousi kirkumiseksi. — Avioeron jälkeen minä en ole elänyt lainkaan, minä vain sinnittelen päivästä toiseen!
Hän ponkaisi tuolilta niin äkisti, että oli vähällä kaataa kupin pöydältä.
— Entinen mieheni jätti minut käytännössä tyhjän päälle, ja sinä istut valtavan bonuksen päällä etkä raaski auttaa oman miehesi siskoa!
— Entinen miehesi jätti sinulle kaksion ja auton, Laura muistutti tyynesti. — Se, ettet halua tehdä töitä, ei valitettavasti kuulu minun ongelmiini.
— Minä etsin itseäni! Sari parahti. — Ensin minun täytyy saada sisäiset voimavarani takaisin!
Samassa eteisestä kuului oven kova pamaus. Sen jälkeen kantautui kenkien riisumisesta syntyvää kolinaa, ja avaimet kilahtivat eteisen tasolle. Muutaman sekunnin kuluttua Mika ilmestyi keittiön ovelle. Hänellä oli jalassaan kotiverkkarit, ja kasvoilla oli hämmentynyt ilme. Oli selvää, että korotetut äänet olivat kuuluneet jo rappukäytävään asti.
— Tytöt, miksi te taas riitelette?
Hän alkoi heti hermostuneesti häärätä paikallaan ja siirsi katsettaan vihaisena puuskuttavasta siskostaan täysin rauhalliseen vaimoonsa.
— Mika, selitä sinä hänelle! Sari vaati silmänräpäyksessä.
Hän syöksyi veljensä luo ja tarttui tämän paidanhihaan sormet kouristuneina.
— Minä olen jo varannut kaiken ja ehtinyt henkisesti valmistautua lähtöön! Lääkäri määräsi minulle rauhaa ja lepoa, ja sinun vaimosi aiheuttaa minulle lisää järkytystä! Kuvittele, hän kehtasi sanoa, että minun pitäisi ansaita rahat itse!
Mika vilkaisi Lauraa syyllisen näköisenä ja heitti takkinsa tuolin selkänojalle.
— Laura, no oikeasti. Hän on kuitenkin omaa väkeä.
— Oma väki ei päätä toisten rahoista ilman lupaa, Laura tokaisi.
Hän meni vedenkeittimen luo ja painoi napista virran päälle. Tavallinen naksahdus kuulosti kireässä hiljaisuudessa melkein korviahuumaavalta.
— Auta häntä nyt, mies jatkoi anovalla äänellä. — Sinullahan ne rahat ovat joka tapauksessa tilillä käyttämättöminä. Ja Sari tarvitsee oikeasti lepoa terveytensä vuoksi. Ei hän mikään vieras ihminen ole.
Laura palasi pöydän ääreen ja nojasi molemmat kämmenensä pöytälevyä vasten.
— Kyllä, rahat ovat siellä. Minun rahani. Ne on ansaittu yömyöhään tehdyillä raporteilla, paineella ja ylitöillä. Miksi minun pitäisi käyttää ne hänen sviittiinsä, hierontoihinsa ja allasosastoihinsa?
— Vai etkö vain raaski? Sari puuttui väliin heti, kun tunsi veljensä tuen selkänsä takana.
Hän istuutui uudelleen ja kohotti ylpeänä leukaansa.