Ei minulla kuitenkaan ollut aikomusta maksaa illallista, johon minua ei edes haluttu mukaan.
Anna lähetti vielä useamman viestin peräkkäin. Ensin hän yritti selittää, ettei perheen kesken pitäisi jatkuvasti laskea euroja ja senttejä. Sen jälkeen hän muistutti, kuinka monta kertaa Helena oli vuosien varrella auttanut minua ja Mikaa.
Siihen en enää vastannut mitään.
Myöhemmin kävi ilmi, ettei ravintolassa ollut tapahtunut mitään suurta katastrofia. Kaikilla oli kyllä rahaa mukanaan. Kyse oli vain siitä, ettei kukaan ollut varautunut käyttämään sinä iltana niin paljon, koska sukulaiset olivat jo etukäteen ajatelleet, että lasku menisi tuttuun tapaan minun ja Mikan piikkiin — tai käytännössä niin, että minä siirtäisin rahat.
Lopulta he pyysivät tarjoilijaa erittelemään alustavan laskelman. Mika maksoi oman annoksensa sekä äitinsä tilauksen. Anna hoiti maksun miehensä kanssa, ja Maria maksoi omansa oman puolisonsa kanssa.
Siihen se ravintolailta heidän osaltaan päättyi.
Kotona keskustelu oli huomattavasti ikävämpi.
Mika tuli takaisin vasta lähempänä puoltayötä, ja aluksi hän oli selvästi ärtynyt. Hän riisui takkinsa, ripusti sen eteiseen, käveli keittiöön ja kysyi:
— Etkö olisi voinut edes tämän kerran siirtää rahoja ja puhua asiasta minun kanssani vasta myöhemmin? Tilanne oli todella kiusallinen.
Asetin teekupin eteeni pöydälle ja katsoin häntä.
— Oliko sinusta aamulla kiusallista ilmoittaa minulle, että kaikkien muiden puolisot lasketaan perheeseen kuuluviksi, mutta minä en?
Hän istuutui minua vastapäätä eikä vastannut heti.
Vasta hetken kuluttua hän alkoi selittää, että koko ajatus oli lähtöisin Annalta. Anna oli halunnut viettää illan ilman minua, koska meillä oli viime aikoina ollut muutama erimielisyys. Maria oli ollut samaa mieltä. Mika oli kuulemma ymmärtänyt, että se tuntuisi minusta pahalta, mutta hän oli päättänyt olla puuttumatta asiaan, ettei joutuisi riitaan sisartensa kanssa.
— Eli sinä tiesit etukäteen, että minua ei kutsuta tarkoituksella?
— Tiesin.
— Ja silti ajattelit illalla pyytää minulta rahat koko pöydän laskuun?
Sen jälkeen hän vaikeni pitkäksi aikaa.
Juuri siinä kohdassa keskustelumme lakkasi olemasta keskustelu noin kolmestasadasta eurosta.
En minä vaatinut Mikaa katkaisemaan välejään sisariinsa. En myöskään ollut laatimassa hänelle sääntöjä siitä, minne hän sai mennä ja kenen kanssa. Minua vaivasi aivan muu asia: miksi minun poissaoloni sopi hänelle mainiosti silloin, kun piti valita sisarille mieluisa ratkaisu, mutta heti kun tarvittiin rahaa, hän muisti minut salamannopeasti.
Mika myönsi, ettei ollut ajatellut asiaa siltä kannalta lainkaan.
Ehkä se oli totta. Kolmen vuoden aikana kaikki olivat niin tottuneet samaan järjestelyyn, ettei kenellekään ollut enää tullut mieleenkään sopia ravintolamenoista etukäteen.
Aamulla riita jatkui perheen yhteisessä viestiketjussa.
Anna kirjoitti minulle pitkän viestin. Sen ydin oli se, että olin hänen mielestään tahallani rankaissut kaikkia rahalla vain siksi, ettei minua ollut kutsuttu mukaan.
Minä en vastannut.
Sen sijaan Mika vastasi.
Hän kirjoitti, että oli itsekin toiminut väärin suostuessaan tapaamiseen, joka alusta asti sulki minut ulkopuolelle.