Anneli veti suunsa tyytymättömäksi viivaksi, päästi nenästään halveksivan tuhahduksen ja kääntyi kannoillaan niin terävästi, että korkojen kopina kaikui hetken lattialla. Sitten hän poistui keittiöstä jättäen jälkeensä raskaan kukkaistuoksun, joka jäi leijumaan ilmaan kuin syytös.
Iltapäivällä, kun asiakasvirta oli viimein hiljentynyt ja leipomon tiskin edessä oli hetken rauhallisempaa, Helena päätti käydä itse viemässä tuoreita eclair-leivoksia veljentyttärelleen. Laura ei ollut tehnyt mitään väärää, eikä lapsen olisi pitänyt joutua kantamaan aikuisten sotkuja harteillaan. Helenasta tuntui, että edes pieni makea yllätys voisi piristää tyttöä kaiken tämän keskellä.
Hän pakkasi leivokset huolellisesti leipomon omaan siistiin pahvirasiaan, sulki kannen ja sitoi sen nauhalla. Sen jälkeen hän nousi vanhaan sedaniinsa ja ajoi kohti rauhallista kerrostaloaluetta, jossa Sari asui.
Sarin asunnon ovi ei ollut lukossa. Helena pysähtyi hetkeksi kynnykselle, työnsi oven varovasti auki ja astui pieneen eteiseen.
— Laura, minä täällä, täti Helena, — hän huikkasi samalla kun kumartui riisumaan kenkiään. — Toin sinulle eclair-leivoksia!
Kukaan ei vastannut. Asunnon perältä kuului tasainen veden kohina; Sari oli ilmeisesti suihkussa. Laurakin taisi olla ulkona pihalla, sillä tytön ääntä ei kuulunut mistään. Helena otti rasian käteensä ja käveli keittiöön aikomuksenaan jättää herkut pöydälle odottamaan.
Keittiö näytti täysin tavalliselta. Missään ei näkynyt merkkejä uhkaavista perintätoimiston miehistä, paniikista tai siitä, että asunto olisi ollut menossa alta. Ei repaleisia kirjekuoria, ei oikeuden papereita, ei hädän jälkiä. Helena laski leivosrasian pöydälle ja oli jo kääntymässä pois, kun hänen katseensa osui avoinna olevaan kiiltäväkantiseen kansioon. Se lojui puoliksi syödyn voileivän päällä niin huolettomasti, ettei sitä voinut olla huomaamatta.
Kansion kannessa komeili suurella kultaisella tekstillä: Esteettisen kirurgian ja kosmetologian klinikka. Sopimus VIP-tason lääketieteellisistä palveluista.
Helena jähmettyi. Hän kumartui lähemmäs ja antoi katseensa liukua sivua alaspäin. Kohdassa ”potilas” luki Sarin nimi. Sen jälkeen seurasi pitkä ja yksityiskohtainen luettelo toimenpiteistä: kasvojen kokonaisvaltainen kohotus, rintojen suurennus anatomisilla implanteilla, vatsan ja reisien rasvanmuotoilu sekä kolmen viikon toipumisjakso yksityisessä kuntoutushuoneessa, jossa luvattiin viisi ateriaa päivässä.
Sivun alareunassa oli paksu leima ja sen vieressä loppusumma: 15 000 euroa. Kansion vieressä oli tulostettu lasku, jossa vaadittiin koko summan maksamista etukäteen. Eräpäiväksi oli merkitty seuraava päivä.
Helena seisoi paikallaan kuin lattiaan naulittuna. Hän luki paperit uudelleen, hitaammin, aivan kuin sanat olisivat voineet toisella lukukerralla muuttua joksikin muuksi. Mutta ne eivät muuttuneet. Ei ollut mitään perintätoimistoa. Ei ollut uhkaa kodin menettämisestä. Ei ollut epäonnistunutta liiketoimintaa eikä velkaa, joka olisi ajanut Sarin ja Lauran kadulle.
Sari oli yksinkertaisesti päättänyt teettää itselleen kalliin täydellisen ulkonäköremontin yksityisklinikalla. Ja Anneli oli sepittänyt kyyneliin puetun tarinan asunnon menettämisestä saadakseen rahat pois Helenan leipomon kassasta. Hän oli tiennyt tarkalleen, mihin kohtaan Mikaelia piti painaa: perheeseen, lapseen, hätään. Sellaiseen tilanteeseen Mikael ei olisi kyennyt kääntämään selkäänsä.
Helenaa puristi rinnasta niin voimakkaasti, että hän joutui vetämään henkeä tavallista syvempään. Suuttumus nousi ensin kurkkuun, sitten poskille ja lopulta kylmäksi kirkkaudeksi ajatuksiin. Hän otti puhelimensa esiin ja kuvasi järjestelmällisesti jokaisen sopimussivun, maksulaskun sekä potilaalle annetut ohjeet. Vasta kun hän oli tarkistanut, että kuvat olivat teräviä ja teksti luettavissa, hän sulki kansion samalla tavalla kuin se oli ollut, poistui äänettömästi asunnosta ja painoi oven varovasti kiinni perässään.
Illalla Mikael tuli kotiin selvästi uupuneena. Hänen takkinsa tuoksui kostealta betonilta ja työmaalta. Hän pesi kätensä eteisen jälkeen, astui keittiöön, jossa Helena oli jo kattanut illallisen, ja vajosi raskaasti tuolille.
— Huomenna tulen pankkiin sinun mukaasi, — hän sanoi hieroen ohimoitaan. — En halua, että kuljetat yksin noin isoa summaa. Viedään rahat Sarille, ja hän saa itse mennä selvittämään velkansa. Jumala, Helena… minua hävettää sinun puolestasi. Sinä olet tehnyt niin valtavasti töitä niiden rahojen eteen.
Helena istuutui häntä vastapäätä. Hän ei lähtenyt kiertämään asiaa, ei pehmentänyt sitä eikä rakentanut pitkää johdantoa. Hän vain avasi puhelimensa kuvagallerian, käänsi näytön Mikaelia kohti ja laski laitteen pöydälle hänen eteensä.
— Katso, Mikael. Tässä on siskosi velka, — hän sanoi rauhallisesti.
Mikael otti puhelimen käteensä. Aluksi hänen ilmeessään oli vain lievää hämmennystä, kun hän yritti saada selvää lääketieteellisistä termeistä ja sopimuksen otsikoista. Sitten hänen kulmakarvansa kohosivat. Hän suurensi kuvan, jossa näkyi loppusumma, ja tarkisti laskun päivämäärän. Insinöörin mieli teki päätelmän välittömästi: pyydetty 15 000 euroa täsmäsi täydellisesti kauneusleikkausten hintaan.
Mikaelin kasvot alkoivat hitaasti vaihtaa väriä. Väsynyt harmaus väistyi ensin kalpeuden tieltä, sitten poskille nousi tumma puna. Leukaperät kiristyivät niin koviksi, että iho niiden päällä näytti lähes valkoiselta. Hän laski puhelimen pöydälle ja nojautui hitaasti tuolin selkänojaa vasten.