Pöydän ympärille laskeutui painava hiljaisuus.
Ensimmäisenä siitä toipui Johanna. Hän suoristi selkänsä tuolilla ja katsoi Annaa kuin olisi kuullut jotain täysin käsittämätöntä.
— Aiotko sinä siis periä omilta sukulaisilta rahaa siitä, että he yöpyvät täällä?
— Tehän itse ilmoititte, että olisitte talossa useita viikkoja, Anna vastasi tyynesti.
— Emme me ole mitään vieraita ihmisiä.
— Juuri siksi teidän ei pitäisi olettaa, että kaikki kulut siirtyvät automaattisesti meidän maksettavaksemme.
Helena kohottautui ryhdikkäämmäksi. Hänen ilmeensä muuttui loukkaantuneen arvokkaaksi.
— Sukulaisten luona on aina saanut lomailla ilmaiseksi.
— On eri asia tulla kutsuttuna muutamaksi tunniksi kylään, Anna sanoi. — Ja aivan toinen asia päättää itse, mitkä huoneet ottaa käyttöönsä, ja asettua taloksi koko kesäksi.
— Emme me olisi olleet vaivaksi.
Anna käänsi katseensa lapsiin, jotka juoksivat juuri keskeneräisen penkin ympärillä. Yksi heistä oli jo poiminut maasta ruuvipaketin, jonka Antti oli jättänyt kuistin viereen.
— Talossa ja pihalla tehdään edelleen remonttia. Täällä on työkaluja, lautoja, ruuveja ja muita tarvikkeita. Meidän pitäisi koko ajan vahtia, ettei kukaan lapsista satuta itseään. Se muuttaa jo itsessään meidän suunnitelmamme.
Johanna kutsui poikansa luokseen ja otti pakkauksen pois hänen kädestään.
— Kaiken vaarallisen voi kyllä siirtää pois näkyviltä.
— Meillä ei ole ylimääräistä varastoa, johon koko remontin voisi piilottaa.
— Miksi te sitten ostitte talon, jos täällä ei ole kenellekään tilaa? Johanna kysyi ärtyneenä.
Anna kallisti päätään ja tarkasteli kälyään hetken kaikessa rauhassa.
— Me ostimme sen itseämme varten.
Helena puristi käsilaukkunsa hihnaa niin, että rystyset vaalenivat.
— Antti, kuuletko sinä, miten vaimosi puhuu siskollesi?
Antti nosti katseensa muistikirjasta.
— Kuulen.
— Etkö aio sanoa mitään?
Hän epäröi. Anna ei kiirehtinyt häntä, ei auttanut eikä vastannut hänen puolestaan. Jos Antti aikoi suostua siihen, että koko suku muuttaisi heidän taloonsa kesäksi, hänen olisi sanottava se ääneen. Hänen olisi myös selitettävä, miksi sellainen päätös tehtäisiin ilman Annaa.
Helena käytti hiljaisen hetken hyväkseen.
— En olisi uskonut, että talon ostaminen muuttaa Annaa noin paljon. Ennen hän oli vieraanvaraisempi.
— Ennen te ette ehdottaneet, että me nukkuisimme teltassa sillä aikaa, kun te otatte meidän makuuhuoneemme, Anna vastasi.
Matti rykäisi ja vilkaisi vaimoaan.
— Sen teltan kanssa sinä kyllä menit vähän liian pitkälle.
— Minä tarjosin vain käytännöllistä ratkaisua.
— Käytännöllistä teille, Anna huomautti.
Helena kääntyi poikansa puoleen.
— Me olemme vuosia puhuneet siitä, että viettäisimme enemmän aikaa yhdessä. Nyt siihen olisi vihdoin mahdollisuus, ja heti meille työnnetään eteen laskelma.
Antti veti kämmenellään leukaansa pitkin. Sitten hän sulki muistikirjan ja työnsi sen takaisin Annan eteen.
— Äiti, Anna on oikeassa.
Johanna päästi äänekkään hengähdyksen.
— Tietenkin. Hänhän on jo päättänyt kaiken.
— Ei, Antti sanoi ja katsoi sisartaan suoraan. — Te päätitte kaiken. Ilman minua ja ilman Annaa. Te perustitte jopa oman keskusteluryhmän, jossa aloitte jakaa meidän taloamme.
— Me halusimme järjestää yllätyksen.
— Yllätys on lahja. Ei ilmoitus siitä, että talon omistajat saavat nukkua pihalla.
Helena käänsi kasvonsa ikkunaan päin.
— Eli vanhemmille ei ole täällä sijaa.
— Kutsutuille vieraille on aina tilaa, Antti sanoi. — Mutta kukaan ei muuta tänne viikoiksi vain siksi, että teistä se sattuu tuntumaan mukavalta ajatukselta.
Anna huomasi, miten hänen miehensä kasvot olivat muuttuneet. Hetkeä aiemmin niissä näkynyt neuvottomuus oli kadonnut. Antti puhui ilman sitä tavallista syyllistä hymyä, jolla hän usein yritti lepytellä kaikkia yhtä aikaa.
— Me ostimme tämän talon siksi, että saisimme olla täällä rauhassa, hän jatkoi. — Koko kesän olemme tehneet remonttia varsinaisen työn jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin. Minulla ei ollut aikomusta viettää jokaista iltaa grilliä lämmitellen sukulaisille ja sen jälkeen etsiä itselleni nukkumapaikkaa.
Mika nosti kätensä rauhoittelevasti.
— Ei kukaan ole pyytänyt sinua kokkaamaan joka ilta.
— Äiti ehti jo määrätä, että pitäisi hankkia isompi grilli.
— Se oli vain ajatus.
— Sellaiset ajatukset keskustellaan talon omistajien kanssa ennen kuin lapset tuodaan paikalle ja huoneet valitaan valmiiksi.
Johannan kasvot punehtuivat.
— Me tulimme tänään vain katsomaan.
— Miksi sinä sitten suunnittelit, mihin sohva sijoitetaan teidän yöpymistänne varten? Anna kysyi.
Johanna avasi suunsa, mutta sanoja ei tullut.
Helena yritti ohjata keskustelun toiseen suuntaan.
— Hyvä on. Oletetaan, ettemme asu täällä koko aikaa. Mutta viikonloppuisin me tulemme kuitenkin. Ette kai te joka kerta aio ojentaa meille laskua?
Anna hymyili rauhallisesti.
— Kylään voi tulla, kun siitä sovitaan etukäteen. Päivä katsotaan yhdessä. Jos meillä on remontti kesken, muita suunnitelmia tai halu olla kahden, vierailu siirretään.
— Haluatko sinä, että minä varaan ajan oman poikani luo?
— Antti voi tavata teitä milloin haluaa. Mutta jos joku tulee meidän yhteiseen kotiimme, hän sopii siitä minun kanssani, aivan kuten minä sopisin Antin kanssa omista vieraistani.
— Tämä talo ei ole hotelli eikä suvun lomakeskus, Antti lisäsi. — Tänne ei majoituta jonkin erillisen viestiryhmän päätöksellä.
Helena kurtisti kulmiaan.
— Onpa kätevää. Saitte talon ja suljitte saman tien kaikki muut ulkopuolelle.
Anna avasi muistikirjan siltä sivulta, jolle oli merkitty tehtyjä töitä.
— Kuka teistä auttoi meitä kokoamaan keittiön?
Kukaan ei vastannut.
— Kuka kävi maalaamassa julkisivua?
Mika käänsi katseensa pois.
— Kuka raivasi pihaa, vei oksia pois, haki tarvikkeita tai edes kysyi, tarvitsemmeko apua?
Helena nykäisi hartiaansa tyytymättömänä.
— Ette te pyytäneet.
— Aivan. Me teimme kaiken itse. Mutta te ette myöskään tarjonneet apua. Sen sijaan heti kun näitte kuvat, päätitte, kenelle mikäkin huone kuuluu.
— Ei jokaista pikkuasiaa tarvitse laskea, Johanna sanoi.
— Minä en laske pikkuasioita. Minä lasken omaa rahaani ja omaa aikaani.
Anna käänsi muistikirjan niin, että muutkin näkivät sivun. Siinä oli materiaalitoimitusten päivämääriä, maksujen eräpäiviä ja luettelo töistä, jotka pitäisi saada valmiiksi ennen syksyä.
— Me emme saaneet valmista lomapaikkaa. Me otimme asuntolainan ja ostimme talon, jota kunnostamme edelleen. Täällä ei ole henkilökuntaa. Kukaan ei aio tehdä ruokaa suurelle porukalle, siivota sen jälkiä ja siirtää remonttia syrjään vain siksi, että muut voivat levätä.
Mika nousi tuoliltaan.
— Luulen, että ymmärsimme kaiken.
Hän kutsui lapset luokseen.