— Katsotaan nyt, Johanna vastasi huolettomasti. — Lapset ovat kinunneet koko matkan, että pääsisivät näkemään talon.
Hänen vanhempi poikansa oli jo pinkaissut kohti vajaa, ja nuorempi tytär painoi nenänsä ikkunaa vasten kurkistaakseen sisälle.
— Vajassa ei sitten käydä, siellä on työkaluja, Helena huomautti heti.
Johanna vain heilautti kättään.
— Kyllä he osaavat olla varovaisia.
Helena ei jäänyt luottamaan siihen, vaan kiirehti lasten perään ja pani vajan oven kunnolla kiinni. Sillä välin Antti kantoi sisälle niitä kasseja, joita sukulaiset olivat tuoneet mukanaan.
Vieraat asettuivat taloksi yllättävän nopeasti. Matti kulki aidanviertä pitkin ja arvioi, mihin kohtaan grilli olisi paras pystyttää. Juhani tutki omenapuita asiantuntevan näköisenä ja ilmoitti, että kahdesta oksasta pitäisi päästä eroon. Johanna puolestaan kiersi sisällä, avasi ovia, vilkaisi kumpaankin makuuhuoneeseen ja kysyi lopulta, kumpi niistä oli tarkoitettu vieraille.
— Meillä ei ole erillistä vierashuonetta, Helena sanoi.
— Entä tämä sitten?
Johanna osoitti pienempää makuuhuonetta, jossa Helena ja Antti säilyttivät toistaiseksi muuttolaatikoita, työkaluja ja remonttitarvikkeita.
— Siitä on tulossa Antin työhuone.
— Pöydänhän voi laittaa ikkunan eteen ja jättää sohvan yövieraita varten.
— Emme ole vielä päättäneet, mitä sinne lopulta tulee.
Johanna hymyili tavalla, josta saattoi päätellä hänen pitävän asiaa jo ratkaistuna. Aivan kuin Helena ei vain olisi ymmärtänyt käytännöllisintä vaihtoehtoa.
— Minähän vain ehdotan järkevää ratkaisua.
Helena ei ryhtynyt väittelemään. Hän palasi keittiöön ja alkoi purkaa sukulaisten tuomia ruokia pöydälle ja kaappeihin.
Kun tee oli juotu, Maria loi katseensa pöydän ympärille kerääntyneisiin ja siirtyi siihen asiaan, jota varten he olivat selvästi tulleet.
— No niin, talo on siis ostettu. Hienoa! Me päätimme jo koko porukalla, että vietämme kesän täällä teidän luonanne.
Hän sanoi sen kevyesti, melkein iloisesti, aivan kuin olisi ollut itsestään selvää, että Antti ilahtuisi ajatuksesta ja nyökkäisi saman tien.
Helena käänsi katseensa ikkunaan. Elokuun loppuun oli vielä muutama viikko, mutta anopin äänensävystä kävi ilmi, ettei puhe ollut pelkästään tästä kesästä. Sukulaiset olivat mielessään jo jakaneet tulevatkin kesät keskenään.
— Ketkä teistä päättivät niin? Helena kysyi.
— Me keskustelimme siitä viestiryhmässä, Johanna selitti. — Äiti ja isä voisivat tulla arkipäivisin, ja me lasten kanssa sitten muuten. Matilla on osa elokuusta töitä, joten hän kulkisi välillä kaupunkiin.
— Missä viestiryhmässä?
— Meillä on oma perheryhmä.
Antti kohotti päätään.
— Miksi minä en ole siinä mukana?
Johanna kohautti olkapäitään kuin asia olisi ollut mitätön.
— Se tehtiin nopeasti, ettei yhteinen ryhmä täyttyisi näistä järjestelypuheista.
— Eli te olette suunnitelleet meidän talomme käyttöä ilman meitä? Helena tarkensi.
— Älä nyt muotoile sitä noin, Maria puuttui väliin. — Emme me ole valtaamassa mitään. Haluamme vain viettää aikaa lähellä teitä.
Hän nousi pöydästä ja käveli eteisen suuntaan, aivan kuin huonejärjestys olisi enää käytännön yksityiskohta.
— Me Juhanin kanssa otamme sen makuuhuoneen keittiön vierestä. Yöllä ei ole mukava kulkea pitkää matkaa. Johanna lapsineen voi majoittua toiseen huoneeseen. Matti saa tuotua vaikka retkisängyn.
Helena katsoi miestään.
Antti räpäytti hämmentyneenä silmiään ja käänsi sitten katseensa äitiinsä.
— Missä meidän on tarkoitus nukkua?
— Te olette nuoria, Maria sanoi. — Pihalle voi pystyttää kunnon teltan. Elokuussa on vielä lämmintä.
Antti näytti hetken siltä, ettei saanut sanaakaan suustaan.
— Ehdotatko sinä tosissasi, että me lähdemme omasta makuuhuoneestamme?
— Ei tietenkään koko ajaksi. Voidaanhan sitä vuorotella. Ja teidänhän piti joka tapauksessa tehdä pihatöitä.
Johanna asettui heti äitinsä puolelle.
— Lapset tarvitsevat rytminsä, eikä teltassa nukkuminen ole heille hyvä vaihtoehto. Te voitte ajatella sitä vaikka pienenä luontolomana.
Helena seurasi tarkasti Antin kasvoja. Hän näki jo, miten mies avasi suunsa sanoakseen sen tutun lauseen: ”No, eiköhän me jotain keksitä.” Sen hetken Helena tunnisti liian hyvin. Suupieliin ilmestyi väkinäinen hymy, ja sisäänhengitys oli nopea, melkein anteeksipyytävä.
Aiemmin samanlaiset myönnytykset olivat koskeneet yhtä illallista, lyhyttä matkaa tai jonkin juhlapäivän ohjelmaa. Nyt Antti oli vähällä luovuttaa sukulaisten käyttöön talon, jonka lainaa he maksaisivat yhdessä vielä vuosikausia.
Helena nousi tuoliltaan.
— Odottakaa hetki.
Hän meni makuuhuoneeseen ja palasi takaisin muistikirja kädessään. Siihen oli koottu ostoslistoja, maksupäiviä, remonttimuistiinpanoja ja laskelmia tulevista kuukausista.
Helena laski kirjan eteensä pöydälle ja avasi oikean aukeaman.
Maria muuttui heti varautuneeksi.
— Mikä tuo on?
— Talon kulut.
— Mitä tekemistä niillä on meidän kanssamme?
— Jos aiotte asua täällä koko kesän, teidän on hyvä tietää, mitä sellainen asuminen maksaa.
Matti lakkasi tuijottamasta ulos ikkunasta ja istuutui pöydän ääreen.
Helena kuljetti sormeaan rivejä pitkin.
— Asuntolainan kuukausierä. Vakuutus. Sähkö. Vesi. Jätehuolto. Kiinteistövero. Laitteiden huolto. Pihan ylläpito. Remonttimateriaalit, joita olemme ostaneet.
— Miten remontti liittyy meidän tuloomme? Johanna kysyi.
— Suoraan. Jos tänne majoitetaan kuusi ylimääräistä ihmistä, työt pysähtyvät. Huone, jossa tarvikkeet nyt ovat, on jo teidän puheissanne muuttunut makuuhuoneeksi. Se tarkoittaa, että tavaroita pitää siirtää muualle ja aikataulu venyy.
— Me voimme auttaa, Juhani ehdotti.
— Hyvä. Siinä tapauksessa jaetaan etukäteen paitsi huoneet myös tehtävät.
Helena käänsi muistikirjasta seuraavan sivun.
— Nurmikon leikkaaminen, istutusten hoito, lasten jälkien siivoaminen, ruokaostokset, ruoanlaitto, kylpyhuoneen pesu, vedenkulutus ja sähkönkäyttö. Matti suunnitteli isoa grilliä, joten siihen tarvitaan joko puita tai hiiliä, paikan puhtaanapitoa ja paloturvallisuudesta huolehtimista.
Matti suoristi selkäänsä.
— Kyllä minä grillistä vastaan.
— Erinomaista. Kirjoitan sen ylös.
Matti kurtisti kulmiaan, mutta ei sanonut enää mitään.
Helena teki laskelman nopeasti. Hän ei ottanut mukaan talon ostohintaa eikä alkanut puhua omista ja Antin tuloista. Hän luetteli vain pakolliset maksut ja ne lisäkulut, joita suuren joukon jatkuva asuminen väistämättä toisi mukanaan.
— Jos tulette kaikki yhtä aikaa ja jäätte tänne elokuun loppuun asti, teidän osuutenne on noin kolmasosa talon sen ajanjakson juoksevista kuluista. Ruoat jokainen hankkii itse. Ylimääräinen sähkön- ja vedenkulutus maksetaan erikseen. Remonttia ei keskeytetä, joten huoneiden on oltava päivisin vapaana.