Yhdessä paikassa keittiö oli liian ahdas, toisessa taas kulkuyhteydet olivat hankalat.
– Tiedän kyllä.
– Sinä kävit katsomassa asuntoja kaksi päivää.
– Ja sinä ehdit siinä samassa ajassa päättää, mikä minulle sopii.
Mikael katsoi minua, mutta ei enää jatkanut aiheesta.
Myös Maria lakkasi ilmestymästä mittanauhan kanssa. Eräänä päivänä hän tuli paikalle juuri ennen kuin Mikael oli lähdössä seuraavaan asuntonäyttöön.
– Ehkä sinun ei kannattaisi vielä vuokrata mitään, hän sanoi pojalleen. – Entä jos Anna muuttaa vielä mielensä?
– Ei muuta.
– Puhu hänelle vielä. Selitä, että sinä jo lupasit minulle.
Mikael näytti siltä, ettei jaksanut kuulla samaa keskustelua enää kertaakaan.
– Äiti, minä lupasin sinulle huoneen, josta minulla ei ollut oikeutta päättää. Siinä se. Nyt minä etsin itselleni toisen asunnon.
Maria käänsi katseensa minuun.
– Entä minne minun sitten pitäisi mennä?
– Toistaiseksi sinä jäät omaan kotiisi.
– Aiemmin sanoit aivan muuta.
– Minä olin väärässä.
Minun ei enää tarvinnut puuttua väliin.
Jonkin ajan kuluttua Mikael löysi asunnon, joka täytti tärkeimmät ehdot. Se sijaitsi eri kaupunginosassa, ja työmatkasta tuli pidempi kuin ennen. Asunto oli kuitenkin hyvässä kunnossa, ja sinne pystyi muuttamaan lähes heti.
Huoneita oli vain yksi.
Kun Mikael kertoi asiasta äidilleen, Maria kysyi ensimmäisenä:
– Missä minä sitten asun?
– Äiti, sinä jäät omaan asuntoosi.
– Entä sen vuokraaminen?
– Ei ainakaan nyt.
– Hienoa. Ensin lupaat yhtä ja sitten päätätkin toisin.
Mikael vastasi väsyneesti:
– Sanoin jo, että erehdyin.
Muuttopäivänä Maria tuli auttamaan poikaansa laatikoiden kanssa. Pienestä huoneesta hän ei enää maininnut sanaakaan.
Mikael pakkasi vaatteensa, kirjansa, omat laitteensa ja tavarat, jotka selvästi kuuluivat hänelle. Olimme käyneet kaiken etukäteen läpi, joten uutta riitaa ei syntynyt.
Viimeisenä hän veti kaapista esiin urheilukassin. Sama kassi oli ollut hänellä mukanaan silloin, kun hän muutti luokseni häiden jälkeen.
Eteisessä Mikael irrotti avaimet avainnipustaan ja laski ne lipaston päälle.
– En olisi koskaan uskonut muuttavani täältä pois, hän sanoi hiljaa.
– Minä taas olin muutaman päivän ajan varma, että lähtijä olen minä.
Hän katsoi minua tarkemmin.
– Miksi muutit mielesi?
– Tarkistin paperit. Ja lakkasin ratkaisemasta sinun asumisongelmaasi omalla asunnollani.
Mikael ei vastannut. Hän tarttui kassiin ja lähti.
Avioero tuli lopulliseksi vasta, kun asuimme jo eri osoitteissa.
Maria jäi omaan kotiinsa. Ajatuksesta tyhjentää asunto ja muuttaa poikansa luo hän luopui.
Mikael totutteli uuteen alueeseen ja erilaiseen työmatkaan. Muutaman kerran hän kävi hakemassa unohtamiaan tavaroita. Viimeiseksi löytyi laturi, joka oli jäänyt kaapin hyllylle.
Viestissä Mikael kirjoitti: ”Luulen, että se jäi sinun asuntoosi.”
Etsin laturin ja annoin sen hänelle seuraavalla tapaamisella.
Avaimet hän oli palauttanut. Maria pysyi omassa kodissaan. Pieni huone oli taas vain minun työhuoneeni.
Hänen lipastonsa jäi lopullisesti toiseen osoitteeseen.