Ainoa, jonka olisi pitänyt vaihtaa osoitetta, etsiä uusi koti, pakata tavaransa ja rakentaa arkensa uudelleen alusta, olin minä.
Ja mikä pahinta, koko tämä erinomainen järjestely nojasi minun asuntooni.
– Lipastoa ei kannata vielä ryhtyä purkamaan, sanoin rauhallisesti. – Kukaan ei ole sopinut, että te muutatte tänne.
Mikaelin otsa meni ryppyyn.
– Mitä sinä sitten ehdotat? Että minä alan vuokrata asuntoa, vaikka tämä paikka on olemassa?
– Tämä asunto on minun, Mikael. Sinulla ei ole sitä.
– Olen asunut täällä seitsemän vuotta.
– Tiedän sen oikein hyvin.
Maria puuttui keskusteluun kuin olisi yrittänyt puhua järkeä lapseen.
– Eihän sinulta olla mitään viemässä. Voittehan te erota siististi ja ilman riitaa. Mikaelille tämä sijainti sopii parhaiten, minulle myös. Sinä olet vielä nuori nainen, löydät kyllä itsellesi hyvän vaihtoehdon.
– Eli teidän mielestänne asiallinen ero tarkoittaa sitä, että mukavuus jää teille ja muuttaminen minulle.
Maria sulki mittanauhan ärtyneesti ja työnsi sen käsilaukkuunsa. Lähtiessään hän sanoi pojalleen, että he palaisivat asiaan myöhemmin ja puhuisivat kaiken rauhassa läpi.
Minun kanssani hän ei aikonut keskustella enää mistään.
Parin päivän kuluttua Mikael lähetti minulle linkin pieneen asuntoon toisella alueella.
Viestin perässä luki:
“Katso tätä. Sinulle yksin tuo riittäisi ihan hyvin.”
Avasin ilmoituksen kuvat.
Asunto oli tavallinen. Yksi huone, keittiö ja pieni eteinen. Aloin tarkistaa, kuinka pitkä matka sieltä olisi pysäkille, ja huomasin miettiväni, mihin kohtaan työpöytäni mahtuisi.
Illalla selasin jo muitakin vaihtoehtoja.
Nyt jälkeenpäin minun on vaikea edes selittää, miksi lähdin siihen mukaan. Ehkä silloin, kun kaksi ihmistä käyttäytyy usean päivän ajan niin kuin päätös olisi jo tehty, alkaa huomaamattaan etsiä keinoa sopeutua heidän ratkaisuunsa.
Mikael näki asuntoilmoitukset puhelimessani ja rentoutui silminnähden.
– No niin, hän totesi. – Kyllähän niitä ihan kelvollisia paikkoja löytyy. Ei pidä vain takertua yhteen kaupunginosaan.
Katsoin häntä pitkään.
Mikael itse kieltäytyi jyrkästi vaihtamasta aluetta juuri siksi, että oli tottunut siihen.
Hän ei edes huomannut ristiriitaa omissa sanoissaan.
Seuraavana päivänä suljin ilmoitussivut ja otin esiin asunnon paperit.
Kauppakirja oli ollut muiden asiakirjojen joukossa vuosikausia. Minun ei tarvinnut tarkistaa sitä jatkuvasti muistaakseni, milloin olin ostanut kotini.
Vuonna 2015.
Me menimme naimisiin vuonna 2019.
Samana päivänä hankin neuvoja ja varmistin, miten minun kannattaisi edetä. Minulle tehtiin selväksi tärkein: avioero tuli hoitaa rauhallisesti, asiakirjat pitää järjestyksessä eikä ryhtyä omin päin mihinkään harkitsemattomaan. Jos Mikael ei haluaisi muuttaa vapaaehtoisesti, asia ratkaistaisiin virallista tietä.
Se riitti minulle.
Palasin kotiin ja poistin kaikki tallentamani asuntoilmoitukset.
Illalla Mikael kysyi itse:
– No, löytyikö mitään sopivaa?
– Löytyi.
Hän kiinnostui heti.
– Miltä alueelta?
– Tältä.
– En nyt ymmärrä.
– Minä jään tänne. Uutta asuntoa alat etsiä sinä.
Mikael tuijotti minua muutaman sekunnin.