— Reklamaatiotko?
— En. Se, että luette ne itse.
— Toistaiseksi luen ja suutun.
— Suuttumus ei korjaa järjestelmää.
— Mikä sitten korjaa?
— Jokaisen vaiheen tarkistaminen.
Mikael istuutui minua vastapäätä ja työnsi tulosteet lähemmäs.
— Kertokaa, mihin päädyitte alustavassa selvityksessänne.
— Teillä valvonta tulee liian myöhään. Vasta siinä vaiheessa, kun virhe on jo kallis. Työnjohtajat ajavat määrää, laadunvalvonta paikkaa jälkiä, varasto riitelee kuljetuksen kanssa ja asiakas saa lopulta käsiinsä jonkun toisen kiireen.
— Puhutte kuin olisitte jo kulkenut prosessimme läpi sisältä käsin.
— Raporttinne riittivät.
— Johanna sanoisi tuohon, että ajattelutapanne on vanhentunut.
— Vanhentunutta on se, että ilmiselvältä suljetaan silmät. Faktojen tarkistamiseen ei ole ikärajaa.
Hän naurahti lyhyesti.
— Hyvä. Mistä aloittaisitte?
— Kokoaisin pienen palaverin niiden kanssa, jotka oikeasti pitävät prosessia pystyssä. En niiden, joilla on näyttävimmät tittelit. Sen jälkeen ottaisin käyttöön päivittäisen palautusten läpikäynnin, mutta ilman syyllisten metsästystä. Ensin pitää nähdä, missä ketju katkeaa.
— Pystyttekö aloittamaan nopeasti?
— Jos toimivallasta sovitaan selvästi.
— Kutsussa mainittu palkka pysyy voimassa.
— Entä koeaika?
— Kolme kuukautta.
— Se on tarpeen molemmille puolille.
— Olen samaa mieltä.
Mikael painoi puhelimensa painiketta.
— Maria, valmistelkaa päätös Helena Korhosen väliaikaisesta nimityksestä laatupalvelun johtoon. Kyllä, tänään. Rekrytointi tähän tehtävään otetaan pois Johannan vastuulta.
Kuuntelin keskeyttämättä. En siksi, että olisin nauttinut kenenkään epäonnistumisesta. Näin vain, miten ympyrä sulkeutui: minut oli yritetty pysäyttää vastaanotossa, mutta ratkaisu tehtiin juuri siinä huoneessa, johon minun oli alun perinkin pitänyt päästä.
— Eikö teitä käy häntä sääliksi? Mikael kysyi laskettuaan luurin.
— Minua käy sääliksi niitä, jotka hän on aiemmin karsinut samalla tavalla.
— Uskotteko, että sellaisia on ollut?
— Olen varma siitä. Ihminen ei aloita tuolla äänensävyllä ensimmäistä kertaa. Hän jatkaa sitä, mikä on ennenkin mennyt läpi.
Mikael tarkasteli minua hetken.
— Olette hyvin suora ihminen.
— Iän myötä voimat eivät enää riitä kiertoteihin.
— Entä nuorten kanssa työskentely? Onnistuuko se?
— Onnistuu, jos he tekevät työnsä eivätkä piiloudu sanan ”nuori” taakse.
— Tuosta pidän.
Ovelle koputettiin. Sihteeri astui sisään, toi nimityspäätöksen ja väliaikaisen kulkuluvan. Otin paperin käteeni ja luin sen rivi riviltä. Tehtävä, osasto, määräaika, raportointi suoraan toimitusjohtajalle järjestyksen palauttamisen ajaksi.
— Onko kaikki oikein? hän kysyi.
— Yksi tarkennus.
— Mikä?
— Haluan pitää ensimmäisen palaverin ilman Johannaa.
— Hän ei kuulu laatupalveluun muutenkaan.
— Tänään hän yritti päättää, kuka saa olla hyödyksi ja kuka ei. En halua, että osaston ihmiset aloittavat keskustelun hänen arvionsa varjossa.
— Hyväksytty.
Allekirjoitin määräyksen. Kynä liukui paperilla kevyesti. Ei vapinaa, ei kiukkua. Vain työpäivän piste epämiellyttävän aamun perään.
Poistuimme työhuoneesta. Mikael saattoi minut itse laatupalvelun tiloihin. Käytävällä ihmiset vilkaisivat peräämme. Joku oli selvästi jo kuullut, mitä alakerrassa oli tapahtunut.
Osastolla oli pöytiä, joiden päälle oli aseteltu mallikappaleita, palautuslaatikoita ja ikkunalaudalle kasattu paksu nippu tarkastusasiakirjoja. Ikkunan luona kaksi työntekijää väitteli hiljaa. Kun he näkivät toimitusjohtajan, keskustelu katkesi heti.
— Kollegat, Mikael sanoi. — Tästä päivästä lähtien laatupalvelua johtaa väliaikaisesti Helena Korhonen. Pyydän teitä auttamaan häntä ja puhumaan rehellisesti. Me tarvitsemme järjestystä, emme kauniita selityksiä.
Hän lähti ja jätti minut keskelle joukkoa, joka katsoi minua varautuneesti.
— Hyvää päivää, sanoin. — En ole tullut etsimään syntipukkeja. Mutta jos joku piilottaa virheitä, ne tulevat joka tapauksessa esiin. Aloitetaan siis yksinkertaisesti: kuka näyttää minulle viimeisimmät palautukset?
Hyllyn vieressä seisova nainen kohotti kätensä varovasti.
— Minä voin näyttää.
— Mikä nimenne on?
— Tuula.
— Tuula, näyttäkää tietä.
Hän vei minut laatikoiden luo ja alkoi selittää. Aluksi hänen äänensä oli matala, aivan kuin jokaisesta sanasta voisi seurata huomautus. Kuuntelin keskeyttämättä ja kirjoitin muistiin työvaiheiden nimet, en ihmisten sukunimiä.
— Ovatko nämä kaikki samaa erää? kysyin.
— Papereiden mukaan ovat, Tuula vastasi. — Mutta meille tulee erilaista tavaraa.
— Kuka tarkistaa ennen lähettämistä?
— Muodollisesti me.
— Ja käytännössä?
Hän vilkaisi ovea kohti.
— Käytännössä meille tuodaan jo suljettu erä ja pyydetään vain kuittausta.
— Kuka pyytää?
— Tuotanto. Joskus varasto.
— Kuittaus ilman tarkastusta?
— Jos emme laita merkintää, sanotaan, että viivästytämme toimitusta.
— Kuka niin sanoo?
— Milloin kuka tahansa.
— Selvä.
Luoksemme tuli harmaapaitainen työnjohtaja.
— Oletteko te uusi päällikkö?
— Väliaikainen.
— Sitten sanon heti suoraan: laatu jää meillä aina viimeiseksi vastuunkantajaksi. Kun aikataulu palaa, kaikki juoksevat hakemaan meiltä allekirjoitusta. Kun palautus tulee, kaikki sanovat, että meiltä jäi huomaamatta.
— Mikä teidän nimenne on?
— Markus.
— Markus, voitteko näyttää minulle erän kulun kokoonpanosta lähetykseen?
— Voin. Mutta sillä ehdolla, ettei kaikkea kaadeta myöhemmin minun niskaani.
— Sanoin jo: emme etsi syyllisiä, vaan katkeamiskohtaa.
Hän katsoi minua epäluuloisesti, mutta nyökkäsi.
— Siinä tapauksessa mennään.
Kuljimme työalueen halki. Näin pöydillä näytekappaleita, väsyneitä kasvoja, kiireisiä käsiä ja laatikoihin hätäisesti kirjoitettuja lappuja. Ihmiset eivät vaikuttaneet välinpitämättömiltä. He olivat vain tottuneet tekemään työtä niin kuin järjestys olisi aina aikataulun vihollinen.
— Tässä, Markus sanoi, — erän pitäisi odottaa tarkastusta.
— Miksi se ei odota?
— Koska kuljetus painaa päälle.
— Kuka päättää, että se saa jatkaa eteenpäin?
— Vuoropäällikkö.
— Onko hän paikalla?
— On.
— Pyytäkää hänet tänne.
Vuoropäällikkö saapui varautuneen näköisenä.
— Taasko reklamaatioita?
— Toistaiseksi kysymyksiä, sanoin. — Miksi erä lähtee ilman täyttä tarkastusta?
— Koska muuten asiakkaat joutuvat odottamaan.
— Ja sen jälkeen asiakkaat palauttavat tavaran.
— Ei se aina ole meidän vikamme.
— En väittänytkään niin. Kysyn vain, missä kohtaa päätös tehdään.