Lisäksi pönttöön oli tungettu vessapaperia niin paljon, ettei vesi näyttänyt enää liikkuvan mihinkään. Ja tuolla, pyykkikorin vieressä, makasi vielä tyhjä kondomipakkaus. Mainiota tentteihin valmistautumista, eikö vain? Ilmeisesti anatomian käytännön harjoitukset oli suoritettu oikein perusteellisella paneutumisella.
Mikael kalpeni kuvottavasta hajusta ja perääntyi vaistomaisesti käytävän puolelle. Hän yritti olla katsomatta sotkettua allasta ja muuta kylpyhuoneen hävitystä. Mutta sen sijaan, että olisi myöntänyt ilmiselvän tosiasian — oman sukulaisensa törkeän sikailun — hän hyökkäsi jälleen vihaisesti vastaan.
— Mitä tekemistä jollain kondomeilla muka on asian kanssa? Nuoret juhlivat, eivät osanneet arvioida rajojaan ja joivat liikaa! hän ärähti ja käänsi kasvonsa pois kylpyhuoneesta. — Ihan kuin sinä olisit opiskeluaikoina ollut joku pyhimys etkä olisi koskaan humaltunut bileissä! Marialla on nyt hirveä paine päällä, ensimmäinen tenttikausi yliopistossa, opettajat painavat päälle, hermot ovat riekaleina. Siksi hän romahti ja halusi vähän rentoutua. Ja ne miehet… mistä sinä tiedät, oliko se edes hänen ideansa? Ehkä ne tunkeutuivat itse tänne, toivat juomat mukanaan, eikä Maria vain osannut kieltäytyä. Hän on pehmeä, ujo tyttö, ei hän osaa sanoa ei!
— Ujo? Anna väänsi huulensa halveksuvaan irvistykseen ja katsoi miestään kuin tämä olisi menettänyt järkensä. — Sinun ujo sisaresi haukkui minut vartti sitten sellaisella kielenkäytöllä, että seinätkin punastuisivat. Ja nämä miehet hän päästi sisään aivan omin käsin. Meidän kotiimme, Mikael. Asuntoon, jonka remontti ja kalustus on maksettu minun ansaitsemillani rahoilla. Mutta kierros ei ole vielä ohi. Tule perässä.
Anna lähti käytävää pitkin kohti heidän makuuhuonettaan. Mikael laahusti vastahakoisesti hänen jäljessään ja tunsi, kuinka kengänpohjat tarttuivat pilalle menneeseen laminaattiin. Makuuhuoneessa näky oli kaikkea muuta kuin parempi.
— Tämä on meidän sänkymme, Anna sanoi hitaasti ja painotti jokaista sanaa osoittaessaan rypistynyttä vuodevaatemyttyä. Vaalealla lakanalla levisivät suuret tummat oluttahrat, tupakkamurujen rykelmä ja rasvaiset jäljet likaisista käsistä. — Tässä ovat nukkuneet vieraat, pesemättömät miehet. En edes halua kuvitella, mitä he ovat tehneet täällä alaikäisen oloisen sukulaistyttösi kanssa sillä aikaa, kun me olemme olleet töissä ja työmatkoilla. Vaatekaapissa haisee siltä kuin joku olisi polttanut siellä kolme vuorokautta putkeen avaamatta ikkunaa. Voit käydä vaikka saman tien tuolle patjalle pitkällesi ja nauttia vieraiden ihmisten hien tuoksusta. Minä en koske tähän likaan edes sormenpäälläni.
Mikaelin kasvot vääntyivät raivosta. Pilalle menneet tavarat eivät tuntuneet merkitsevän hänelle mitään. Hän näki vain sen, että hänen vaimonsa oli uskaltanut kajota hänen pyhimpäänsä — hänen perheeseensä. Hän puristi leukansa niin tiukasti yhteen, että poskipäissä nytkähtelivät kovat lihakset.
— Sinä olet aina vihannut häntä! Mikael karjui ja osoitti Annaa tärisevällä sormellaan. — Ensimmäisestä päivästä lähtien olet vain etsinyt syytä käydä hänen kimppuunsa! Ihmisistä sinä et välitä pätkääkään, sinulle tärkeintä on, että sinun hemmetin koristetyynysi ovat suorassa! Maria seisoo tuolla rappukäytävässä pelkissä sukissa ja palelee, ja sinä pidät minulle luentoa patjan tahroista ja oksennuksesta lavuaarissa. Minä haen hänet nyt heti takaisin, ja sinä, Anna, pyydät häneltä anteeksi sitä, että kävit käsiksi ja heitit hänet ulos kuin kodittoman koiran!
— Jos sinä avaat nyt ulko-oven ja tuot hänet takaisin sisään, Annan ääni muuttui täysin kylmäksi ja läpitunkemattomaksi, — sinä peset omin käsin jokaisen neliösentin tästä sotkusta. Ilman siivousfirmaa ja ilman minun apuani. Minä puolestani varaan itselleni huoneen kunnollisesta hotellista. Te kaksi saatte asua täällä keskenänne, lian, pullojen ja tupakanstumppien keskellä.
— Minä sanoin, että hän nukkuu täällä! Tämä on myös minun asuntoni! Mikael murahti, pyörähti kannoillaan ja harppoi eteiseen ulko-ovelle. Lukossa rasahti metalli, ja ovi avautui kevyesti naristen. Viileä rappukäytävän ilma virtasi savunhajuiseen eteiseen.
Mikael tempaisi oven auki. Betonitasanteella seisoi Maria selkä seinää vasten, kädet tiukasti hartioiden ympärille kiedottuina. Hänen äskeiset ryyppykaverinsa olivat nähtävästi vetäytyneet viisaasti portaita alas heti vaaran ensimmäisistä merkeistä ja jättäneet taistelutoverinsa selviytymään yksin. Opiskelijatyttö näytti samaan aikaan surkealta ja vastenmieliseltä: halpa ripsiväri oli levinnyt poskille likaisina mustina läikkinä, venynyt miesten T-paita jonkun toisen päältä peitti hädin tuskin reidet, ja ohuet nailonsukat olivat jalkapohjista mustat rappukäytävän pinttyneestä pölystä. Toisen sukan isovarpaan kohdalla ammotti reikä.
Kun Maria näki veljensä, hän muuttui silmänräpäyksessä. Säälittävä, kumara asento katosi kuin pyyhkäistynä, selkä suoristui, ja alkoholin samentamiin silmiin syttyi röyhkeä, voitonriemuinen katse. Hän ymmärsi heti, että suojelija oli saapunut paikalle, ja nyt hyökkäykseen saattoi siirtyä turvallisesti.
— Tule sisään, Maria, älä pelkää, Mikael sanoi lempeästi, kietoi käsivartensa siskonsa hartioille ja veti tämän takaisin tupakanhajuiseen eteiseen. Samalla hän sinkosi vaimoaan kohti tahallisen vihaisia, lähes polttavia katseita. — Kukaan ei enää koske sinuun eikä heitä sinua ulos. Mene olohuoneeseen ja istu sohvalle, minä tuon sinulle kohta lämpimiä vaatteita. Ja tämä hysteerikko saa painua minne lystää, jos hänelle joku huonekalun vaahtomuovinpala ja puhtaat lattiat ovat arvokkaampia kuin elävä ihminen.
— Mikael-kulta, hänhän on ihan seonnut, hän oli vähällä työntää minut alas portaista! Maria aloitti itkuisen valituksen, niiskutti teatraalisesti ja levitti poskilleen halvan meikin jäänteitä, jotka olivat jo tarttuneet ihoon mustina juovina. — Me vain keskustelimme poikien kanssa taloustieteen muistiinpanoista. Joimme jokainen yhden tölkin olutta ihan vain rentoutuaksemme, että pää saisi levätä numeroista. Sitten hän ryntäsi asuntoon kuin raivotar, alkoi huutaa törkeyksiä ja heilua paistinpannun kanssa! Ystäväni olivat aivan järkyttyneitä, he ovat kunnollisia ihmisiä, hyvistä sivistyneistä perheistä! Ja hän tarttui minua hiuksista ja paiskasi pakkaseen, ei antanut edes takkia päälle! Minä olin siellä melkein jäätyä kuoliaaksi!
Anna ei sanonut mitään. Hän seisoi käytävässä selkä seinää vasten ja katseli ääneti tätä kuvottavaa, halpaa teatteriesitystä. Hänen sisällään ei ollut enää vihaa, ei loukkaantumista eikä halua huutaa. Siinä paikassa, jossa vielä tunti sitten oli elänyt rakkaus miestä kohtaan ja hauras toivo yhteisestä onnellisesta tulevaisuudesta, kasvoi nyt nopeasti jäinen, kaiken tunteen polttava tyhjyys.
Vuosien ajan Anna oli yrittänyt katsoa läpi sormien Mikaelin ilmeistä lapsellisuutta ja tämän ikuista, sairaalloista tarvetta olla kaikkien lukuisten, häikäilemättömien sukulaistensa silmissä ”hyvä ja oikeamielinen mies”. Hän oli sietänyt heidän äkillisiä vierailujaan. Hän oli lainannut heille rahaa, jota ei koskaan maksettu takaisin. Hän oli korjannut heidän jälkiään keittiössä sanaakaan sanomatta. Mutta tänään viimeisetkin kuvitelmat murenivat lopullisesti. Ne särkyivät kappaleiksi tahmeaa lattiaa, tupakalta löyhkääviä seiniä ja tätä avointa, kyynistä petosta vasten.
Sanomatta sanaakaan Anna kääntyi ja käveli vakaasti makuuhuoneeseen. Hapan vanhan alkoholin ja likaisen pyykin haju iski taas nenään, mutta nyt hän ei juuri huomannut sitä. Hän otti kiinteän vaatekaapin ylimmältä hyllyltä pienen, tukevasta kankaasta tehdyn matkakassin, pyyhkäisi sen pinnalle tarttuneen tuhkan pois, laski kassin pilatun patjan reunalle ja alkoi kerätä tavaroitaan järjestelmällisesti, ilman ainuttakaan ylimääräistä tunnetta.
Ensin tulivat asiakirjat. Sitten kansio työpapereineen, kannettava tietokone, laturi, pieni korurasia, jossa olivat ne korut, jotka hän oli ostanut itselleen omilla rahoillaan. Kylpyhuoneesta hän haki peruskosmetiikan, ja kaapista hän valitsi pari puhdasta työvaatekertaa. Jokainen liike oli täsmällinen ja rauhallinen, aivan kuin hän olisi pakannut tavalliselle työmatkalle eikä lähtemässä pois avioliitosta, joka oli juuri paljastanut todelliset kasvonsa.
Kun metallivetoketju kirskui terävästi kiinni, Mikael ilmestyi makuuhuoneen ovelle. Hänen hyökkäävä varmuutensa alkoi horjua, kun Anna ei vastannutkaan tutulla tavalla, ei riidellyt, ei puolustautunut eikä anonut häntä järkiinsä. Tilalle hiipi kevyt hämmentyneisyys. Mutta paisunut ego, vääränlainen ylpeys ja siskon läsnäolo viereisessä huoneessa eivät antaneet hänen perääntyä eivätkä yrittää puhua normaalisti.
— Mikä halpa sirkus tämä nyt on? hän kysyi avoimen pilkallisesti, nojasi rennosti olkapäällään ovenkarmiin ja ristitti kätensä rinnalle. — Päätit sitten leikkiä loukattua viattomuutta ja juosta äitisi helmoihin? Anna mennä vain, kerää riepujasi ja häivy. Mutta muista tämä: jos astut nyt tuosta ovesta ulos ja jätät meidät, takaisin sinun ei tarvitse kuvitella tulevasi. Minä en aio sietää omassa kodissani naista, joka käy käsiksi minun pikkusiskooni ja heittää hänet kadulle.
— Omassa kodissasi? Anna pysähtyi hetkeksi juuri, kun oli asettamassa silkkipuseroa huolellisesti asiakirjojen päälle. Sitten hän suoristautui hitaasti ja nosti mieheensä täysin tyynen, jäätävän katseen.