— Siskosi toi meidän kotiimme jotain äijiä ja järjesti täällä ryyppyjuhlat sillä välin, kun me olimme poissa! Tämä oli viimeinen pisara! Otin häneltä avaimet pois ja heitin hänet ulos! Etsiköön jonkin muun paikan rellestämiselleen! Ja jos sinä alat nyt puolustella häntä, minä haen avioeroa! — Anna huusi ja osoitti olohuoneessa vallitsevaa hävitystä.
Mikael pysähtyi eteisen kynnykselle kuin seinään. Hän ei ollut ehtinyt riisua edes oikeaa kenkäänsä, kun painava nahkasalkku valahti hänen veltostuneista sormistaan ja putosi matalasti kolahtaen likaiselle eteisen laattalattialle. Hänen katseensa kiersi huonetta hitaasti, kuin mieli ei olisi suostunut käsittämään näkemäänsä. Asunto, jota Anna oli aina pitänyt moitteettomassa järjestyksessä, näytti nyt halvalta asemaseudun rähjäiseltä juottolalta pitkän ryyppyputken jäljiltä. Ilmassa leijui paksu, lähes käsin kosketeltava lemu: hapantunutta olutta, vanhaa viinaa, pinttynyttä tupakansavua ja pesemättömien ihmisten hajua. Vaalealla laminaatilla kiilteli tahmeita lammikoita, joiden alkuperää ei tehnyt mieli arvailla. Niiden päälle oli siroteltu harmaata tuhkaa, murskaksi tallottuja perunalastuja ja auringonkukansiementen kuoria.
Kallis, vaalea sohva, joka oli ostettu vain pari kuukautta aiemmin, oli täynnä rasvaisia läiskiä. Sen päällä lojui tupakantumppeja, joita kutsumattomat vieraat olivat ilmeisesti sammuttaneet suoraan käsinojiin. Matossa ammotti mustia palaneita reikiä. Television vieressä makasi kumollaan tuhkakuppi, jonka sisältö oli levinnyt tasaiseksi, likaiseksi kerrokseksi elektroniikan päälle. Lasiselle sohvapöydälle oli kasautunut vuori tyhjiä pulloja, likaisia muovimukeja, joiden pohjalla oli tomaattimehun jämiä, sekä ryttyyn puristettuja serviettejä.
— Palasin työmatkalta päivää aiemmin, — Annan ääni viilsi asunnon läpi kylmänä ja metallisena. — En viitsinyt soittaa etukäteen. Ajattelin, että tyttö lukee tentteihin, enkä halunnut häiritä. Nousen kerrokseen, ja meidän ulko-ovemme on raollaan. Kuka tahansa olisi voinut kävellä sisään. Työnsin oven auki, astuin eteiseen ja näin tämän eläintarhan. Meidän sohvalla kuorsasi joku kaapin kokoinen ukko, jalassa mutaan sotketut lenkkarit. Keittiössä kaksi muuta kiskoi viinaa suoraan pullonsuusta, poltti tupakkaa avoimen tuuletusikkunan ääressä ja nauroi kuin hullut. Ja sinun kallisarvoinen pikkusiskosi, joka aneli päästä tänne asumaan muka saadakseen rauhaa ja hiljaisuutta tenttijakson ajaksi, roikkui neljännen rentun kaulassa niin päissään, ettei saanut sanoja suustaan. Hän ei pysynyt edes kunnolla jaloillaan. Tuijotti minua sameilla silmillä ja kikatti typerästi.
Mikael irvisti ja ravisteli itseään irti lamaannuksesta. Hän kiskaisi takin yltään, heitti sen huolimattomasti salkkunsa päälle ja sai lopulta kengänkin jalastaan. Epävarmasti hän astui olohuoneen puolelle, ja hänen sukkansa pohja tarttui lattiaan vastenmielisen maiskahtavalla äänellä.
— Anna, odota nyt, — Mikael sanoi kulmat kurtussa ja katsoi inhoten sukkaansa takertunutta, vettynyttä ruoanpalaa. — Mitkä miehet? Mitkä ryyppyjuhlat? Maria luki tentteihin. Hän soitti minulle vielä eilen illalla ja sanoi istuvansa muistiinpanojen keskellä korviaan myöten. Ehkä ne olivat hänen opiskelukavereitaan, jotka tulivat auttamaan materiaalien kanssa?
— Opiskelukavereita? — Anna päästi lyhyen, kovan naurahduksen, jossa ei ollut hitustakaan huvittuneisuutta. — Nuo sinun “opiskelukaverisi” näyttivät siltä kuin olisivat juuri vapautuneet jostain laitoksesta. Yksi oli vähintään kolmekymmentäviisi, naama turvoksissa juomisesta ja rystysissä vankilatatuoinnin näköisiä töherryksiä. Sinunko mielestäsi he keskustelivat täällä lujuusopista? Ja tiedätkö mitä muuta? Kun vilkaisin meidän makuuhuoneeseemme, meidän sängyllämme lojui tyhjiä oluttölkkejä, likaisia sukkia ja pitkin lakanoita levinnyttä tupakkaa. Kahdessa päivässä he muuttivat kotimme sikolätiksi.
Anna astui miestään kohti. Jokainen hänen liikkeensä oli terävä ja hallittu, eikä hän välittänyt lainkaan kengänpohjien alla rasahtavasta roskasta.
— En ruvennut kyselemään kohteliaasti, keitä he olivat tai millä asialla. Otin keittiöstä painavan metallisen paistinpannun ja ilmoitin, että ellei tuo roskajoukko katoa minuutin kuluessa, alan takoa heidän tyhjiä päitään. Sinun siskosi yritti öristä jotain vastaan, esitti oikeuksiaan ja vaati sammaltavalla kielellä kunnioitusta vieraitaan kohtaan. Minä nappasin avaimeni hänen hupparinsa taskusta, tartuin häntä niskasta ja paiskasin hänet porraskäytävään juomakavereidensa perään. Sukat jalassa ja venähtäneessä t-paidassa. En antanut hänen edes pukea kenkiä. Työnsin sen humalaisen lurjuksen kynnyksen yli samalla kun hän yritti kiskoa takkia päälleen.
Mikael kalpeni silmänräpäyksessä. Hetkeä myöhemmin hänen kasvonsa alkoivat kuitenkin täyttyä tummanpunaisesta vihasta. Pilalle menneet huonekalut, alkoholiin sotkeutunut lattia ja tupakansavuun imeytyneet seinät eivät näyttäneet liikuttavan häntä lainkaan. Kaikki hänen raivonsa kohdistui yksinomaan Annan viimeisiin sanoihin. Hän astui teatraalisesti tyhjän pullon yli ja tuli uhkaavasti vaimoaan kohti.
— Hän on vielä nuori, hän teki virheen! — Mikael karjaisi sylki suupielistä lentäen ja kädet raivokkaasti viuhtoen. — Kyllä, hän mokasi. Kyllä, hän toi tänne porukkaa eikä ajatellut järjellä. Mutta se ei anna sinulle oikeutta heittää minun omaa siskoani rappukäytävään! Sinulla ei ollut mitään oikeutta ajaa häntä ulos tähän aikaan illasta! Sinä olet itsekäs ihminen, joka ajattelee vain lattioidensa puhtautta eikä ihmisiä! On lokakuu, ulkona on jäätävän kylmä! Minne hänen pitäisi mennä yöllä vieraassa kaupungissa?
— Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, minne hän menee, — Anna katkaisi kylmästi eikä perääntynyt askeltakaan. — Asemalle, opiskelija-asuntolaan tai vaikka kellariin niiden omien laitapuolen ystäviensä luo. Se on täysin hänen ongelmansa. Päästin hänet tänne sinun takiasi, koska sinä jankutit viikkokausia siitä parasta aikaa opiskelevasta raukasta, jota meluisat kämppäkaverit muka häiritsivät. Hän vannoi istuvansa kirjojen ääressä aamusta iltaan. Lopputulos on tämä: hän perusti tänne luolan, johon minua oksettaa edes astua.
Mikael puristi kätensä nyrkkiin ja hengitti raskaasti, äänekkäästi. Hänen vihainen katseensa sinkoili Annasta hävitettyyn olohuoneeseen ja takaisin, ikään kuin hän olisi yrittänyt löytää edes yhden perusteen oman kantansa tueksi. Aiheutettujen vahinkojen määrä ei tuntunut painavan hänen vaakakupissaan mitään.
— Ymmärrätkö sinä ollenkaan, mitä olet tehnyt? — hän sihisi ja astui jälleen lähemmäs. — Sinä heitit nuoren tytön ulos ilman rahaa, ilman lämpimiä vaatteita, ilman papereita! Entä jos hänelle tapahtuu jotain? Entä jos nuo jätkät käyvät hänen kimppuunsa rappukäytävässä? Ajattelitko sinä hetkeäkään päälläsi, kun työnsit hänet oven ulkopuolelle? Hän on minun perhettäni!
— Sinun perheesi seisoo tällä hetkellä ilmeisesti porraskäytävässä odottamassa, että sinä ryntäät pyyhkimään hänen nenänsä, — Anna vastasi jäätävällä äänellä ja ristisi käsivartensa rinnalleen. — Hän ei ole lapsi. Hän on yhdeksäntoista. Hän osaa aivan mainiosti avata pulloja, raahata miehiä toisten ihmisten kotiin ja valehdella veljelleen puhelimessa muistiinpanoista. Joten säästä minut saarnoiltasi hänen vaikeasta kohtalostaan. Jos aiot puolustaa häntä, ole hyvä ja mene hänen perässään rappuun.
— Oletko sinä seonnut noiden uhkavaatimustesi kanssa? — Mikael ärähti matalasti, otti taas askeleen eteenpäin ja astui inhottavasti lotisten suoraan tahmeaan alkoholitahraan. — Mistä tämä koko näytelmä oikein johtuu? Kasasta roskaa ja muutamasta läiskästä sohvan verhoilussa? Me tilaamme huomenna aamulla siivousfirman, ja ne pesevät sinun kallisarvoisen asuntosi taas alkuperäiseen kiiltoon. Saat sitten taas juosta moppisi kanssa ja puhallella pölyhiukkasia pois. Mutta ihmisen heittäminen kylmälle betonille on silkkaa julmuutta, Anna! Hän on minun omaa vertani, opiskelija, ja sinä käyttäydyt kuin sydämetön siivoukseen ohjelmoitu kone!
— Kasa roskaa? — Anna hymyili myrkyllisesti, eikä hänen kasvoillaan värähtänyt yksikään lihas. Hän ei alkanut huutaa takaisin. Hänen äänensä pysyi tappavan rauhallisena ja tasaisena, mikä näytti ärsyttävän Mikaelia entisestään. — Tule sitten, Mikael. Koska näkökykysi on ilmeisesti pettänyt äkillisen sisarrakkauden seurauksena, minä järjestän sinulle henkilökohtaisen kierroksen tässä kodikkaassa kaatopaikan sivutoimipisteessä. Seuraa perässä. Saat tulla vaikka kengät jalassa, et sinä täällä enää juuri pahempaa vahinkoa saa aikaan.
Anna kääntyi äkisti ja lähti kohti yhdistettyä kylpyhuonetta ja vessaa. Mikael seurasi perässä raskaasti askeltaen, puhisi tyytymättömänä ja mutisi kirouksia itsekseen. Matkalla hän murskasi jalkansa alle tyhjän muovimukin. Heti kun he pääsivät avoimen kylpyhuoneen oven luo, heidän kasvoilleen iski väkevä ja kuvottava haju: mahahappoa, sulamatonta ruokaa ja halvan viinan kitkerää katkua.
— Katso nyt kunnolla, — Anna sanoi ja osoitti moitteettomasti lakatulla sormellaan pesualtaan suuntaan. — Sinun yhdeksäntoistavuotias tyttösi, joka nähtävästi uupui paksujen oppikirjojen äärellä, oksensi meidän lavuaarimme ja peilimme täyteen. Minun valkoiset froteepyyhkeeni lojuvat nyt märällä kaakelilattialla, ja ruskeista raidoista päätellen niillä on yritetty pyyhkiä juuri tuota samaa oksennusta. Vessanpönttö on tukittu kokonaan tupakantumpeilla ja kaikenlaisilla revityillä palasilla.