— Oletko sinä vaimo vai mikä?
— Rahoittaja minä olen ollut, Mikael. Mutta tämä ennenkuulumattoman anteliaisuuden kampanja päättyi tähän.
Mikael päästi suustaan ruman kirouksen. Hetken kuluttua ulko-ovi paukahti niin, että karmit värähtivät. Noin tunnin päästä hän palasi takaisin kahden kebabrullan ja kolapullon kanssa. Sofia syöksähti veljeään vastaan eteiseen silminnähden ilahtuneena. Annalle kumpikaan ei tarjonnut mitään.
Se ei liikuttanut häntä vähääkään.
Seuraava päivä oli lauantai. Aamulla lukossa rasahti vieras avain.
Ovi aukesi hiljaa narahtaen. Anna makasi vielä sängyssä, mutta oli hereillä. Hän kuuli askeleet heti. Raskaat, laahaavat, tutulla tavalla itsevarmat.
Helena. Anoppi.
— Mikael! Sofia-kulta! Toin teille lettuja! käytävästä kaikui kovaääninen huudahdus.
Anna veti aamutakin ylleen ja astui ulos makuuhuoneesta.
Helena riisui saappaitaan keskellä eteistä kuin omassa kodissaan. Hänen käsissään oli muovirasia.
— No mutta, vieläkö sinä nukut, Anna? Kello on jo yksitoista.
— Minulla on vapaapäivä.
Anoppi puristi huulensa kapeaksi viivaksi.
— Vaimon kuuluu laittaa miehelleen aamupalaa, ei maata sängyssä kylkiään kääntämässä. Missä minun poikani on?
Olohuoneesta ilmestyi uninen ja rypistynyt Sofia.
— Äiti, se jätti meidät eilen ilman ruokaa. Sai jonkun kohtauksen yhden keiton takia.
Helena henkäisi järkyttyneenä ja käänsi katseensa Annaan.
— Oletko sinä menettänyt järkesi lopullisesti? Jätät lapsen nälkään?
— Se “lapsi” on kaksikymmentäneljävuotias, Anna sanoi tasaisesti. — Ja syö kuin satamatyöläinen.
— Miten sinä kehtaat! Helena ärähti ja otti askeleen häntä kohti.
Anna ei väistänyt.
— Avain pöydälle.
Helena pysähtyi kuin olisi törmännyt seinään.
— Mitä?
— Minun asuntoni avain. Laittakaa se eteisen tasolle.
Anoppi vilkaisi tytärtään.
— En varmasti laita yhtään mitään. Tämä on minun poikani koti.
— Asunto on ostettu ennen avioliittoa. Minun rahoillani. Teidän poikanne on täällä vain väliaikaisesti kirjoilla. Avain pöydälle.
Helena paiskasi avainnipun puiselle tasolle. Metallinen kilahdus levisi terävänä eteiseen.
— Voi hyvänen aika, ei edes leipäpalaa raaski antaa perheelle! Voi Mikael-parkaa. Meni naimisiin ahneen akan kanssa.
Anoppi marssi keittiöön. Sofia kipitti kiireesti hänen perässään. Anna kuuli, kuinka he supisivat keskenään.
Tunnin kuluttua Helena lähti.
Anna meni kylpyhuoneeseen pesemään kasvonsa. Hyllyllä seisoivat hänen purkkinsa ja voiteensa siistissä rivissä. Yksi puuttui. Seitsemänkymmentä euroa maksanut yövoide oli kadonnut.
Anna palasi käytävään.
— Sofia. Missä minun kasvovoiteeni on?
Sofia ei nostanut katsettaan puhelimesta.
— En minä tiedä. Äiti otti jotain käsilleen. Sillä oli kuivat kädet.
— Kädet? Minun retinolia sisältävällä ikääntymistä ehkäisevällä yövoiteellani?
— Voi nyt sentään. Mitä väliä jollain purkilla on? Ostat uuden. Sinullahan on iso palkka.
Anna ei vastannut mitään. Hän meni makuuhuoneeseen, vaihtoi vaatteet ja otti laukkunsa.
Hänen oli käytävä rautakaupassa.
Matkaa sinne oli jalan vartin verran. Sää oli vastenmielinen. Marraskuinen tuuli tunki takin alle ja viilsi kasvoja. Anna käveli ripeästi.
Hypermarketissa hän otti ostoskärryn ja suuntasi suoraan kiinnikeosastolle.
Hän valitsi kaksi paksua teräksistä salpalevyä lenkkeineen, metallille tarkoitetun ruuvisarjan, vahvaa kaksikomponenttiliimaa ja lukon.
Lukko oli painava. Riippulukko, jossa oli numerokiekko. Sellaista ei avattaisi ilman rälläkkää.
Sen jälkeen Anna poikkesi vielä kodinkoneliikkeeseen. Hän osti pienen jääkaapin, suunnilleen yöpöydän kokoisen, ja järjesti sille pikatoimituksen.
Kotiin Anna palasi kolmen aikaan iltapäivällä.
Asunto oli tyhjä. Sofia oli lähtenyt ulos. Mikael oli kavereidensa kanssa tallilla.
Anna ryhtyi toimeen.
Hän kaivoi esiin ruuvinvääntimen. Oman ruuvinvääntimensä. Sitten hän sovitteli teräslevyjä keittiössä seisovan suuren valkoisen Bosch-jääkaapin oviin.
Ruuvien vääntäminen jääkaapin peltiin ei ollut helppoa. Runko pani vastaan. Mutta viha antoi voimaa.
Puolen tunnin kuluttua jääkaapin ovessa oli kaksi jykevää metallilenkkiä. Anna pujotti riippulukon sangan niiden läpi ja napsautti lukon kiinni. Hän nykäisi ovea. Ei hievahtanutkaan.
Sen jälkeen hän kantoi kaikki kuiva-aineet, pastat ja säilykepurkit keittiön kaapeista omaan makuuhuoneeseensa. Makuuhuoneen oveen hän asensi tavallisen upotettavan lukon avaimineen. Se sujui jo huomattavasti helpommin.
Viideltä kuljettajat toivat minijääkaapin. Anna sijoitti sen sängyn viereen ja kytki johdon pistorasiaan.
Vasta sen jälkeen hän avasi kalliin ruokakaupan kotiinkuljetuspalvelun ja alkoi tehdä tilausta.