Maria jäi suu raollaan seisomaan. Kaikki äskeinen hyökkäävä varmuus valui hänestä hetkessä pois.
— Sinäkö… sinäkö nostit rahat meidän yhteiseltä tililtämme?
— Oman osuuteni, Maria. Vain sen, mikä minulle kuuluu. Rehellisesti ansaitun puolikkaani.
Anna katsoi anoppiaan niin kylmästi, että Maria otti vaistomaisesti pienen askeleen taaksepäin.
— Entä me sitten? Maria kivahti, mutta äänessä oli jo epävarmuutta.
Jukan kaulalle nousi punaisia läiskiä. Hän syöksähti vaimoaan kohti ja yritti napata paperit tämän kädestä, mutta Anna sujautti ne tyynesti takaisin reppuunsa ennen kuin mies ehti koskea niihin.
— Te lähdette matkalle aivan niin kuin oli tarkoituskin.
Hänen äänensä pysyi tasaisena, melkein rauhallisena.
— Teillä on hieno kahden hengen huone. Meri on lämmin, aurinko paistaa, nivelet saavat lepoa ja herkkujakin riittää. Kukaan ei pyöri jaloissa, eikä kenenkään tarvitse vahtia lapsen lippalakkia tai aurinkorasvaa. Täydellinen loma aikuiselle miehelle ja hänen äidilleen.
— Anna, tule heti takaisin!
Jukka korotti äänensä niin kovaksi, että jonossa seisovat ihmiset kääntyivät katsomaan heitä peittelemättömän uteliaina.
— Meillä on matka kolmelle! Sinunkin osuutesi on maksettu!
— Selvitätte hyvityksen matkatoimiston kanssa, jos sellainen onnistuu. Tai sitten nautitte kahdestaan vähän väljemmin, oikein komeasti.
Anna kääntyi poikansa puoleen.
— Tule, Onni. Meidän pitää vielä ehtiä turvatarkastukseen.
— Hei!
Jukka pyörähti äitinsä suuntaan. Hänen kasvonsa vääntyivät kiukusta.
— Sinä pilasit minun vaimoni, äiti!
Hän huitaisi kädellään ilmaa.
— Minähän sanoin, että tästä tulee riita! Sanoin, ettei sitä muutosta olisi pitänyt tehdä salaa! Se oli sinun ideasi!
Maria suoristautui loukkaantuneena.
— Ai minun syytäni tämä on?
Hän osoitti poikaansa sormella.
— Sinähän väitit, ettei hän huomaisi mitään ennen lähtöä! Sinä sanoit, että kun asia on jo päätetty, hän ei voi enää perääntyä! Olet sinäkin muka mies. Vaimosi kävelee ylitsesi, ja sinä vain seisot siinä!
Anna ei jäänyt kuuntelemaan, kumpi heistä oli keksinyt tämän nerokkaan suunnitelman. Hän tarttui Onnin käteen, käänsi selkänsä ja lähti pois.
Heidän takanaan Jukan selittely ja Marian kimakka sättiminen jatkuivat vielä pitkään. Äänet vaimenivat askel askeleelta, mutta riidan sävy kantautui yhä lähtöselvitystiskiltä. Jonossa seisovat matkustajat mutisivat tyytymättöminä, mutta kaksikko ei näyttänyt huomaavan ympärillään mitään.
Kaksi viikkoa myöhemmin Anna istui muovisella rantatuolilla ja seurasi, kuinka Onni rakensi märkään hiekkaan valtavaa linnaa.
Aallot rapisuttivat pieniä kiviä rantaviivassa. Aurinko oli jo painumassa alemmaksi, ja sen valo värjäsi veden pehmeän vaaleanpunaiseksi.
Pöydällä oleva puhelin värähti lyhyesti. Jukalta oli tullut taas viesti. Se oli jo päivän viides.
“Anna, me tultiin takaisin. Voidaanko puhua? Äiti on jankuttanut koko loman pilalle. Tule kotiin, niin mietitään, miten tästä jatketaan.”
Anna pyyhkäisi ilmoituksen pois avaamatta keskustelua.
Sitten hän otti viileän mehulasin käteensä, sulki hetkeksi silmänsä ja veti keuhkonsa täyteen suolaista meri-ilmaa.
Onnin hiekkalinnasta tuli upea.
Eikä Annalla ollut enää mitään keskusteltavaa.