— Siinä sitä sitten juoksetat häntä edestakaisin. Ei siitä lomasta tule mitään lepoa. Jukan pitää saada oikeasti hengähtää. Hän raataa töissä ja elättää perhettä. Hän tarvitsee aikuisseuraa, ei sitä, että joutuu paimentamaan pikkupoikaa rannalla.
Anna siirsi katseensa anopista mieheensä. Jukka seisoi hartiat hieman lysyssä, mutta hänen ilmeestään näki, että äidin tuki selän takana teki hänestä rohkeamman.
— Ja milloin te ajattelitte kertoa tästä minulle?
Anna veti Onnin repun vetoketjun kiinni.
— Huomenna lentokentälläkö? Lähtöselvityksen tiskillä? Yllätys, Anna, me lähdemmekin ilman poikaa, soitapa äidillesi, että hän tulee kiireesti hakemaan Onnin pois?
Jukan kaulalle nousi punaisia läiskiä. Hän inhosi sitä, kun Anna puhui noin: hiljaa, melkein tyynesti, mutta jokainen sana osui kuin naula lattialautaan.
— Mitä väliä sillä on, milloin!
Hän huitaisi kädellään ilmaa.
— Pääasia on, että asia on ratkaistu. Äiti lähtee meidän mukaamme, ja sillä selvä. Minä olen tämän talon mies ja minä tein päätöksen. Älä ala järjestää mitään näytelmää.
— En minä järjestäkään.
Anna nosti repun olalleen.
— Onni, pue päälle!
Lastenhuoneesta säntäsi seitsemänvuotias poika ja raahasi perässään upouutta lelulentokonetta.
— Äiti, lähdetäänkö me jo?
— Lähdetään, kulta. Laita lenkkarit jalkaan.
Maria naksautti kieltään tyytymättömästi.
— Minne te nyt tähän aikaan illasta lasta raahaatte? Lento on huomenaamulla. Antakaa pojan nukkua.
— Me lähdemme nyt, Anna vastasi lyhyesti.
Jukka räpytteli silmiään hämmentyneenä. Hänen äskeinen miehekäs päättäväisyytensä näytti haihtuneen jonnekin.
— Anna, mitä sinä oikein aiot? Minne muka nyt? Miksi?
— Äidin luo.
Anna veti takin rauhallisesti ylleen.
— Koska Onni kerran viettää kesän mökillä, vien hänet sinne jo tänään. Huomenna lähden äidin luota suoraan lentokentälle. Nähdään terminaalissa.
Jukka päästi helpottuneen huokauksen. Hän oli selvästi odottanut valtavaa riitaa, särkyviä astioita ja avioerolla uhkailua. Sen sijaan Anna oli vain murahtanut vastaan ja tyytynyt tilanteeseen. Niin kuin aina ennenkin.
— No hyvä sitten.
Hän yritti jopa hymyillä.
— Näetkö, äiti? Minähän sanoin, että Anna on järkevä nainen ja ymmärtää kyllä. Mene vain, Anna. Aja varovasti. Huomenna kahdeksalta lähtöselvityksessä.
— Ilman muuta, Anna sanoi ja sulki oven perässään.
Lentokentän suuri aula humisi ympärillä. Veto kulki tiskien välistä, ja matkustajat työnsivät kiireisinä matkalaukkujaan pitkin kiiltävää lattiaa. Jukka vilkuili hermostuneena suurta sähköistä lähtötaulua.
Hänen vieressään seisoi Maria, joka nojasi uudenkarhean matkakassin kahvaan. Hänellä oli vaalea pellavapusero ja leveälierinen hattu, joka sai hänet muistuttamaan pulleaa metsäsientä.
— Missä hän oikein viipyy?
Jukka tarkisti puhelimensa ehkä kymmenettä kertaa.
— Lähtöselvitys on jo alkanut. Kohta meillä on pitkä jono edessä.
— Voi, aina tämä sama odottaminen.