Helena veti laatikostaan esiin nipun lomakkeita ja asetti ne pöydälle Annan eteen.
— Nyt kysymys kuuluu vain siihen, oletteko valmis viemään asian loppuun asti. Hän ei tule antamaan periksi helposti.
Anna näki mielessään Mikaelin kasvot sillä hetkellä, kun tämä saisi tiedon oikeudesta. Hän kuuli jo etukäteen huudon, syytökset ja sen tutun painostavan äänen, jolla Mikael oli vuosikymmeniä saanut hänet vaikenemaan. Sitten hänen mieleensä palasi aamun keskustelu rahkasta ja kekseistä. Ja kaikki ne vuodet, joiden aikana hän oli omassa kodissaan joutunut pyytämään rahaa jopa kaikkein välttämättömimpään.
— Olen valmis, hän sanoi.
Viikkoa myöhemmin Mikael palasi työmatkalta päivettyneenä ja hyväntuulisena. Illallispöydässä hän puhui pitkään onnistuneesta projektista ja siitä, kuinka esimiehet olivat luvanneet hänelle palkkion. Anna kuunteli sanomatta juuri mitään. Hänen ajatuksensa olivat kaapissa, liinavaatteiden väliin piilotetussa kansiossa, jossa kaikki asiakirjat odottivat.
— Ai niin, huomenna minun pitää käydä pankissa, Mikael sanoi ja nojautui tuolillaan taaksepäin. — Talletus täytyy järjestää uudelleen. Oletko aamulla kotona?
— Olen, Anna vastasi hiljaa.
Hän ei kertonut, että juuri seuraavana aamuna hän jättäisi avioerohakemuksen. Hän puhuisi vasta illalla, kun Mikael olisi palannut pankista ja huomannut, että puolet tilillä olevista varoista oli jäädytetty oikeuden määräyksellä.
Helena oli selittänyt asian tarkasti: heti kun omaisuuden jakoa koskeva kanne jätetään vireille, riidanalaisiin varoihin voidaan määrätä turvaamistoimi. Mikael saisi tietää siitä vasta pankkitiskillä.
Sinä yönä Anna ei nukkunut. Hän makasi silmät auki ja kävi mielessään läpi tulevan päivän jokaista hetkeä. Pelottiko häntä? Kyllä, enemmän kuin hän olisi halunnut myöntää. Mutta ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan hän tunsi myös jotakin muuta: kuin hänen elämänsä olisi alkanut hitaasti palautua hänen omiin käsiinsä.
Aamulla, kun Mikael oli lähdössä, Anna ojensi tälle salkun kuten aina ennenkin ja kosketti huulillaan tämän poskea. Mikael ei edes huomannut, että hänen kätensä vapisivat.
Oikeustalon viileät kiviportaat ja käytävillä kumisevat askeleet ottivat Annan vastaan raskaalla, virallisella hiljaisuudella. Hän käveli kanslian luukulle ja pysähtyi hetkeksi.
— Haluaisin jättää kanteen, hän sanoi.
Hän hämmästyi itsekin, miten tasaiselta hänen äänensä kuulosti.
Tuntia myöhemmin hän käveli kotiinpäin eikä ollut enää aivan sama ihminen kuin aamulla. Asia oli pantu vireille. Paluuta entiseen ei enää ollut.
Puhelin soi noin kolmen aikaan iltapäivällä. Näytöllä luki Mikaelin nimi.
— Mitä helvettiä tämä tarkoittaa! Mikael karjui heti, kun Anna vastasi. — Mitä sinä olet mennyt tekemään? Pankissa sanotaan, että tili on jäädytetty! Mikä avioero tämä oikein on?
— Minä vein asian oikeuteen, Anna sanoi. — Omaisuuden jakoa varten.
Langan toisessa päässä tuli pitkä hiljaisuus. Sitten Mikaelin ääni muuttui matalaksi ja uhkaavaksi.
— Oletko sinä menettänyt järkesi? Olen kotona puolen tunnin päästä. Ja sinä perut sen hakemuksen, kuulitko?
— En peru.
Anna katkaisi puhelun ja jäi seisomaan paikalleen. Hän tiesi, että hänen elämänsä vaikein keskustelu oli vasta alkamassa.
Mikael syöksyi asuntoon kuin myrskytuuli. Hän paiskoi sanoja, huitoi käsillään ja vaati selityksiä. Pirkko nyyhkytti ja valitti nurkassa, syytti miniäänsä kiittämättömyydestä ja perheen hajottamisesta. Anna istui keittiön pöydän ääressä liikkumatta ja antoi heidän puhua.
— Sinä pilasit minun elämäni! Mikael huusi kasvot punaisina. — Kolmekymmentä vuotta minä olen raatanut sinun takiasi! Koti, auto, mökki — kaikki on ollut sinua varten! Ja sinä käyttäydyt kuin käärme rinnuksilla!
— Ei, Anna sanoi rauhallisesti. — Kaikki se oli sinua varten. Minä olin tässä talossa palvelija. Minulla ei ollut omia rahoja, ei omia päätöksiä eikä edes omaa ääntä.
— Mitä sinä muka ymmärrät rahasta! Mikael tarttui päätään kuin ei olisi voinut uskoa kuulemaansa. — Naisen kuuluu huolehtia kodista eikä sotkeutua talousasioihin!
— Siinä tapauksessa miehen kuuluu elättää vaimonsa, eikä pakottaa häntä anomaan rahaa leipään.
Lause iski ilmaan kuin avokämmenen läimäys. Mikael vaikeni kerralla. Hetken hän tuijotti Annaa, kääntyi sitten äkisti ympäri ja marssi omaan huoneeseensa. Ovi paukahti kiinni niin kovaa, että keittiön ikkunalasi värähti.