Laura jäi tuijottamaan näyttöä pystymättä heti kokoamaan ajatuksiaan. Helena oli kävellyt suoraan omaan ansaansa. Mutta miten hän ei ollut tajunnut, että kamera tallensi myös hänen omat tekonsa?
Aivan kuin Mikael olisi arvannut, mitä hänen mielessään liikkui, hän sanoi hiljaa:
– Hän ei osaa kytkeä tallennusta pois päältä. Ja hyvä niin.
Laura nosti katseensa mieheen.
– Mutta… miksi et sanonut mitään?
Mikael hieraisi kasvojaan kämmenellään ja painoi sitten päänsä hetkeksi alas.
– Keräsin todisteita, hän mutisi. – En halunnut, että käy samalla tavalla kuin niiden lääkkeiden kanssa. Silloin kaikki jäi vain puheeksi.
Hän kelasi tallennetta eteenpäin seuraavaan päivään. Ruudulla Helena otti purkkien takaa kansion, istuutui keittiönpöydän ääreen ja alkoi selata papereita sivu sivulta. Hetken kuluttua hän kaivoi puhelimen esiin ja kuvasi jokaisen arkin erikseen.
Sen jälkeen Helena soitti jollekulle. Hän puhui kiihtyneesti, huitoi vapaalla kädellään, kirjoitti jotakin repäistylle paperinpalalle ja sujautti lapun taskuunsa.
– Tämän nähtyäni soitin Joonakselle, Mikael sanoi. – Ensin hän yritti kiistää kaiken. Sitten hän kuitenkin murtui. Äiti oli luvannut hänelle, että erottaa minut sinusta ja järjestää asunnon paperit minun nimistäni hänen edukseen. Sen jälkeen asunto muka lahjoitettaisiin Joonakselle. Juuri siksi Joonas oli ostanut hänelle molemmat kamerat. Tarkoitus oli löytää sinusta jotakin raskauttavaa.
Laurasta tuntui, kuin iho olisi mennyt kananlihalle niskaa myöten.
– Hän ehti jo pakata asiakirjat omaan laukkuunsa, Mikael jatkoi matalalla äänellä. – Mutta ilman minun allekirjoitustani niillä ei tee mitään. En koskenut niihin. Annoin hänen luulla, että suunnitelma etenee.
Samana iltana Mikael istui äitiään vastapäätä ja käynnisti tallenteet alusta loppuun. Helena katsoi näyttöä sanaakaan sanomatta.
– Suunnitelma oli ihan kelvollinen, Mikael sanoi kylmästi hymyillen. – Jos olisit osannut käyttää tekniikkaa, se olisi voinut olla suorastaan nerokas. Mutta et saanut kameroita pois päältä. Ne tallensivat kaiken.
Helena kohotti katseensa poikaansa, mutta laski sen heti takaisin pöytään.
– Lähde Joonaksen luo, Mikael sanoi kuivasti. – Mutta ennen sitä tuot minulle asunnon paperit takaisin.
Helena nousi ääneti, meni huoneeseensa ja palasi hetken kuluttua varastamiensa asiakirjojen kanssa.
– Vielä yksi asia, Mikael lisäsi. – Pyydä Lauralta anteeksi.
– Hah. Kaikkea vielä, Helena tuhahti.
Aamulla hän lähti Joonaksen luo. Kansio palautettiin takaisin kaappiin.
Laura irrotti molemmat kamerat ja heitti ne roskikseen. Mikael ei sanonut vastaan. Äitiinsä eikä veljeensä hän ole pitänyt yhteyttä enää kuukausiin.