Ikkunoiden takana välkehti meri, ja pihapiiriä reunustivat vanhat, jylhät männyt, jotka humisivat hiljaa tuulessa.
— Tiedätkö, täällä on oikeastaan todella kaunista, Mikael myönsi kiertäessään tonttia hitaasti.
Silloin he päättivät, etteivät myisi taloa.
Seuraava vuosi kului lähes kokonaan remontin merkeissä. Mikael uusi katon, vaihtoi ikkunat ja korjasi rakenteita, kun taas Anna keskittyi puutarhaan, huoneiden tunnelmaan ja sisustuksen yksityiskohtiin. Vähitellen ränsistynyt vanha rakennus muuttui lämpimäksi ja viihtyisäksi paikaksi, jonne teki mieli palata.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Anna tunsi olevansa aidosti onnellinen.
Kesällä hän julkaisi muutaman kuvan sosiaalisessa mediassa.
Valkoinen veranta, jolla oli punottuja nojatuoleja.
Mäntyjen väliin ripustettu riippumatto, jossa oli iltaisin ihana lukea.
Portinpielessä kukkivat ruusut, kokonainen pieni käytävä eri lajikkeita.
Ja auringonlasku meren yllä, kuvattuna omalta terassilta.
Kuvien alle alkoi ilmestyä ihastuneita kommentteja toinen toisensa perään. Ystävät kyselivät, minkä hotellin pihalta kuvat oli otettu. Työkaverit eivät meinanneet uskoa, että paikka oli todella Annan ja Mikaelin oma.
Muutamaa päivää myöhemmin anoppi soitti yllättäen.
Hänen äänensä oli oudon pehmeä, melkein siirappinen.
— Annaseni, näin ne sinun kuvasi. Onpa teille tullut suloinen talo!
— Kiitos, Anna vastasi varovaisesti.
— Eihän sitä samaksi paikaksi tunnistaisi. Aivan kuin jostain sisustuslehdestä. Täytyy kyllä joskus tulla katsomaan sitä teidän ihmettänne omin silmin.
— Niin… joskus tietenkin.
— Onko meri lähellä?
— Viiden minuutin kävelymatkan päässä.
— Mainiota! No, suukkoja. Terveisiä Mikaelille!
Puhelun jälkeen Anna jäi levottomaksi. Kolmen avioliittovuoden aikana hän oli oppinut erottamaan anoppinsa äänenpainoista enemmän kuin sanoista. Sävy oli vaihtunut liian äkkiä halveksunnasta ihailuun.
Viikon kuluttua epäilys osoittautui oikeaksi.
Anoppi seisoi ovella kahden valtavan matkalaukun kanssa. Taksi oli jo ehtinyt kadota pihatieltä odottamatta edes, että ovi avattiin. Anna oli esiliina yllään ja vispilä kädessään, sillä hän oli juuri tekemässä marenkia.
— Äiti? Ettehän te ilmoittaneet tulostanne…
— Halusin järjestää yllätyksen! anoppi heläytti, sipaisi häntä poskelle ja astui sisään kuin olisi ollut tervetullut milloin tahansa.
Hän liikkui talossa kuin olisi asunut siellä jo vuosikausia. Kengät riisuttiin verkkaisesti, käsilaukku jätettiin eteisen tasolle, ja sen jälkeen hän alkoi kiertää huoneesta toiseen.
Hän kosketteli verhoja, kokeili sohvien pehmeyttä ja katseli joka nurkkaa arvioivasti. Remonttia hän kehui asiantuntijan elkein.
— Hyvät tapetit olette valinneet. Ja kylpyhuoneen laatoituskin on oikein onnistunut.
Sitten hän ilmoitti aivan tyynesti:
— Olen päättänyt viettää täällä koko kesän. Meri-ilma tekee minun iässäni vain hyvää.