— Tuolla asenteella selviätte, Helena hyväksyi. — Nähdään huomenna.
Oikeussali osoittautui paljon pienemmäksi kuin Anna oli mielessään kuvitellut. Se ei muistuttanut lainkaan elokuvien juhlallisia saleja, vaan pikemminkin tavallista virastohuonetta: puiset penkit, tuomarin pöytä ja seinällä vaakuna. Anna näpräsi hermostuneena käsilaukkunsa hihnaa ja pakotti itsensä olemaan katsomatta Juhania, joka istui vastapäätä kuin koko asia olisi ollut hänelle pelkkä muodollisuus.
— Hengittäkää rauhassa, Helena kuiskasi hänen vierestään. — Meillä on kaikki tarvittava.
— Entä jos hän keksii jotakin? Te ette tunne häntä niin kuin minä…
— Näen tuollaisia miehiä työssäni jatkuvasti, asianajaja vastasi hiljaa hymyillen. — Katsokaa, hän on tuonut mukanaan Antti Niemisen. Varakkaiden asiakkaiden suosikkipuolustajan. Mutta edes hän ei pysty kumoamaan tosiasioita.
Silloin tuomari astui sisään. Hän oli keski-ikäinen nainen, jonka kasvoilla näkyi väsymys ja rutiini, mutta katse oli terävä.
— Aloitetaan Korhosten yhteisen omaisuuden jakamista koskevan asian käsittely, hän sanoi ja selasi papereita nopeasti. — Kantajan puoli?
Juhanin asianajaja nousi.
— Juhani Korhonen vaatii, että vastaajan esittämät vaatimukset hylätään perusteettomina. Koko omaisuus on hankittu hänen henkilökohtaisilla varoillaan, ja se on myös merkitty hänen nimiinsä.
Anna puristi kätensä nyrkkiin sylissään. Miten hän saattoi sanoa niin? Hänen mieleensä nousivat vuodet, jolloin hän oli säästänyt jokaisesta eurosta, jotta talo saataisiin rakennettua. Hän muisti lisätunnit oppilaitoksessa, väsyneet illat ja ne lukemattomat kerrat, jolloin hän oli sanonut itselleen sijoittavansa heidän yhteiseen tulevaisuuteensa.
— Vastaajan kanta? tuomari kysyi.
Helena nousi rauhallisesti.
— Anna Korhonen kiistää kantajan vaatimukset kokonaisuudessaan. Omaisuus on kertynyt avioliiton aikana, ja puoliso on osallistunut sen hankkimiseen sekä omilla varoillaan että omalla työllään. Meillä on tästä näyttöä.
Juhani tuhahti halveksivasti ja kumartui supattamaan jotakin asianajajalleen. Tämä nyökkäsi lyhyesti.
— Millaista näyttöä? tuomari tiedusteli.
Helena avasi kansionsa.
— Ensinnäkin kuitit ja kirjalliset tunnustukset, joissa Juhani Korhonen vahvistaa vastaanottaneensa vaimoltaan rahaa talon rakentamista varten. Toiseksi maksutositteet, joista käy ilmi, että Anna Korhosen omalta kortilta on maksettu rakennusmateriaaleja. Kolmanneksi hänen pankkitiliotteensa, joissa näkyy huomattavia käteisnostoja juuri rakennusvaiheen aikana. Lisäksi esitämme todistajalausunnot.
— Täyttä roskaa! Juhani ponnahti seisomaan. — Mitkä ihmeen kuitit? Siitä on ikuisuus, en minä mitään tuollaista muista!
— Salissa ollaan hiljaa, tuomari sanoi terävästi. — Saatte puhua, kun teiltä kysytään.
Helena ojensi asiakirjat tuomarille, joka alkoi tutkia niitä huolellisesti yksi kerrallaan.
— Kutsutaan todistaja: Mikael Korhonen.
Mikael tuli sisään. Hän yritti näyttää rauhalliselta, mutta hänen jännittyneet hartiansa paljastivat toista.
— Mikael, voitteko vahvistaa, että äitinne sijoitti rahaa talon rakentamiseen? tuomari kysyi.
— Voin, hän vastasi ja nyökkäsi. — Olin silloin vielä pieni, mutta muistan hyvin, että äiti vei usein rahaa rakennukselle. Hän sanoi, että se oli hänen palkkaansa ja että sillä ostettiin tarvikkeita.
— Valhetta! Juhani kivahti taas. — Hän puolustaa vain äitiään!
— Korhonen, vielä yksikin keskeytys, niin teidät poistetaan salista, tuomari sanoi kylmästi.
Mikaelin jälkeen kuultiin muitakin. Naapuri Maria kertoi, kuinka Anna oli ottanut lainaa talon ensimmäistä maksuerää varten. Oppilaitoksessa työskennellyt kollega puolestaan muisteli, miten Anna oli ottanut vastaan lisäopetusta ja sanonut tarvitsevansa rahat kylpyhuoneen laattoihin.
Jokaisen todistajan jälkeen Juhanin ilme synkkeni entisestään. Hänen asianajajansa selasi papereitaan yhä kiireisemmin, aivan kuin olisi etsinyt niistä jotakin pelastavaa.
— Haluaisin vielä esittää yhden asiakirjan, Helena sanoi lopulta ja otti esiin kellastuneen paperin. — Tämä on Anna Korhosen antama valtakirja miehelleen yrityksen asioiden hoitamiseen. Sen lisäksi tässä on pankin tiliote, joka osoittaa, että yrityksen alkupääoma maksettiin hänen säästötililtään.
Saliin laskeutui raskas hiljaisuus. Juhanin kasvot kalpenivat.
— Mistä te tuon saitte? hän sihahti.
— Pankin arkistosta, Helena vastasi tyynesti. — Tällaisia tietoja säilytetään pitkään.
Tuomari ilmoitti vetäytyvänsä harkitsemaan ratkaisua. Anna jäi istumaan paikalleen lähes liikkumatta. Hän ei uskaltanut vielä uskoa, että kaikki oli kääntymässä hänen edukseen.
— Voitammeko me? hän kuiskasi.
Helena vilkaisi häntä ja iski silmää.
— Me olemme käytännössä jo voittaneet. Tuomarilla ei ole muuta vaihtoehtoa. Laki on meidän puolellamme.