— Kyllä, se saatiin kuntoon jo viime vuonna. Kolmas kerros jäi vielä kesken, mutta sillä ei ole kiirettä. Soitan kaverin avuksi, niin hoidamme sen nopeasti loppuun, Mikael vastasi ja hymyili ylpeänä. — Katso vaikka olohuonetta. Eikö siitä tullutkin hieno?
Anna ei enää kuunnellut loppuun. Hänen sisällään jokin napsahti poikki.
— No niin, Juhani. Nyt sinä olet pulassa, hän ajatteli, kun lähti vihaisena takaisin kaupunkiin. — Vuoden ajan sinä käytit minua hyväksesi. Tätä minä en anna sinulle koskaan anteeksi.
Kotiin päästyään Anna ei hukannut hetkeäkään. Hän avasi kaapit, keräsi Juhanin vaatteet ja tavarat ja pakkasi ne kahteen suureen matkalaukkuun. Sen jälkeen hän otti puhelimensa esiin ja tarkisti sovelluksesta, missä hänen miehensä sillä hetkellä oli. Kartalle ilmestynyt merkki näytti tuttua ravintolaa Helsingissä.
Anna nosti laukut taksin tavaratilaan ja käski kuljettajaa ajamaan osoitteeseen. Kun hän saapui ravintolan eteen, epäilyksille ei jäänyt enää sijaa. Ikkunan läpi hän näki Juhanin ja anoppinsa Marian istuvan pöydässä, iloisina ja tyytyväisinä, kuin he juhlisivat onnistunutta kauppaa.
Anna puristi hampaat yhteen. Tarjoilijoiden hätääntyneistä huomautuksista välittämättä hän raahasi molemmat matkalaukut salin poikki ja pysäytti ne rysähtäen Juhanin pöydän viereen.
— Anna? Sinäkö? Mitä ihmettä tämä on? Juhani kysyi ja tuijotti vaimoaan hämmentyneenä.
Anna avasi käsilaukkunsa, veti esiin kopiot asunnon ostoon liittyvistä papereista ja paiskasi ne pöydälle. Ne lensivät suoraan keittolautaselle. Hienostunut äyriäiskeitto loiskahti yli reunojen. Rasvainen liemi roiskui Marian valkoiselle puserolle, ja suuri katkarapu putosi Juhanin housuille.
— Te olette kyllä menettäneet järkenne. Aivan täysin! Anna aikoi sanoa, mutta sisäinen ääni vaati paljon rumempia sanoja.
Ja niin hän sanoi ne. Kovaa. Selvästi. Koko ravintolan kuullen. Viereisissä pöydissä ihmiset jähmettyivät paikoilleen ja seurasivat järkyttyneinä syntynyttä kohtausta.
— Loinen, hyväksikäyttäjä, petturi! Koko vuoden sinä elit minun rahoillani. Väität, ettei sinulla ole rahaa, mutta samaan aikaan ostat äidillesi asunnon, Anna sylkäisi sanat ulos ja katsoi Juhania inhoa täynnä.
Sitten hänen katseensa kääntyi Mariaan.
— Entä te? Te olette vielä pahempi. Iilimato! Minä annoin rahaa, vaikka olisitte voineet ottaa lainaa niin kuin normaalit ihmiset. En todellakaan usko, että poikanne olisi vuodessa ansainnut neljääkymmentä tuhatta euroa omin voimin.
Anna kääntyi nyt koko salin puoleen, aivan kuin ravintolan asiakkaat olisivat olleet hänen valamiehistönsä.
— Minä ostin hänelle pesukoneen. Maksoin miehelleni talvirenkaat. Kustansin lomat. Tälle saamattomalle miehelle minä hankin puhelimen, tietokoneen ja vaatteetkin.
Hän osoitti Juhania halveksivasti.
— Ja koko ajan hän valehteli, ettei pärjää töissä, ettei rahat riitä, ettei hänellä ole vaihtoehtoja. Kerjäsi minulta rahaa, vaikka salaa säästi teidän asuntoonne. Mikä rotta!
Juhani avasi suunsa, ja Mariakin yritti sanoa jotakin, mutta Anna keskeytti heidät heti.
— Hiljaa! Minä en ole vielä valmis! hän karjaisi.
Sali vajosi entistä syvempään hiljaisuuteen.
— Juhani, me eroamme. Minä etsin kaupungin parhaan asianajajan, ja otan sinulta takaisin kaiken, minkä olet minulta kiskonut. Tavarat ovat näissä kahdessa laukussa, Anna sanoi ja potkaisi toista matkalaukkua.
Hän astui lähemmäs ja laski ääntään, mutta sanat olivat sitäkin terävämpiä.
— Jos yrität soittaa minulle, tai jos tulet edes metrin päähän minusta, minä pidän huolen siitä, että kadut. Sillä ei ole väliä, että olet mies ja minua isompi. Naisille ei tehdä näin. Ei koskaan. Ei kenenkään miehen toimesta. Ja kaikkein vähiten sinun.
Anna veti syvään henkeä.
— Illallinen on päättynyt.
Hän tarttui keittolautaseen ja kaatoi loput liemet Juhanin paidalle. Sitten hän suoristi selkänsä, nosti leukansa korkealle ja käveli ulos ravintolasta. Hänen jälkeensä saliin jäi pahaenteinen, raskas hiljaisuus.
Anna ja Juhani erosivat. Asianajaja osoittautui niin päteväksi, että Juhanin isä joutui myymään autonsa saadakseen korvausasiat hoidettua.
Juhani muutti takaisin vanhempiensa luo. Nykyään hän etsii aktiivisesti uutta, tottelevaista ja varakasta naista, joka pitäisi huolta hänestä ja auttaisi myös hänen perhettään. Asuntolainan maksaminen ei nimittäin ole mikään nopea projekti. Toistaiseksi Juhani ei kuitenkaan ole löytänyt ketään.
Puoli vuotta myöhemmin Anna tapasi menestyvän ja itsenäisen miehen, joka piti hänestä huolta tavalla, josta hän ei ollut aiemmin osannut edes haaveilla. Myöhemmin Anna sai tyttären. Kerrotaan, että hän elää nykyään onnellisessa avioliitossa.
Kun eräs ystävä hiljattain kysyi häneltä Juhanista, Anna vastasi rauhallisesti:
— Kukaan ihminen ei tule elämäämme sattumalta. Toiset tuovat iloa, toiset opettavat meille selkärankaa.
Hetken kuluttua hän lisäsi:
— Kärsivällisyys on tietenkin hyvä ominaisuus. Mutta elämä on liian lyhyt siihen, että sietäisi pitkään asioita, jotka tekevät onnettomaksi.