— …veljesi asunnon remonttiin, ja sinä kuulemma ajoit hänet tiehensä. Vieläpä sanoit kaikenlaista ilkeää, Juhani jatkoi tyytymättömänä ja astui olohuoneeseen. — Onko sinulla kaikki ihan kohdallaan?
— Anteeksi kuinka? Puolustatko sinä häntä? Oletko sinä tosissasi sitä mieltä, että minun pitäisi maksaa veljesi remonttia? Anna läimäytti kirjan kiinni niin kovaa, että ääni kajahti huoneessa.
— Me kaikki osallistumme, jotta Mikaelia voidaan auttaa. Sitä perhe tekee. Perheessä pidetään yhtä ja tuetaan toisia, Juhani sanoi, istahti sohvalle ja puristi kätensä yhteen. — Vanhempani antoivat rahaa, hänen vaimonsa vanhemmat antoivat rahaa, minäkin annoin. Nyt olisi sinun vuorosi.
— Vai niin. Mielenkiintoista. Anna hymyili kylmästi. — Kun tarvittiin uutta pesukonetta, talvirenkaita tai lomarahaa, vanhemmillasi ei ollut euroakaan ylimääräistä. Mutta kun Mikael kaipasi remonttirahaa, sitä ilmestyi jostain aivan yhtäkkiä.
Hän vaikeni hetkeksi, mutta jatkoi sitten vielä terävämmin:
— Ja vielä kiinnostavampaa on se, mistä sinä löysit rahaa. Aina kun minä pyydän sinulta jotakin tai pitäisi maksaa jotain muutakin kuin ruokakaupan ostoksia, sinulla on taskut tyhjinä.
— Anna, tiedäthän sinä, että olen välittäjä. Välillä tulee tuloja, välillä ei. Eilen sain yhden asunnon vuokrattua, ja ensimmäiseksi lähetin rahaa äidilleni, Juhani selitti, riisui kellonsa, laski sen pöydälle ja venytteli käsiään.
— Sinulla se kassa tuntuu olevan aina tyhjä. En muista koko tämän vuoden aikana yhtäkään kuukautta, jolloin olisit tuonut kotiin yli neljääsataa euroa. Minä taas tienaan joka kuukausi viitisen tuhatta. Anna nosti jalan toisen päälle ja nojautui nojatuolissa taaksepäin. — Meidän välillämme on taloudellinen kuilu, suunnilleen Helsingin seudun kokoinen.
Hänen äänensä vapisi vihasta, mutta sanat pysyivät terävinä.
— Olen elättänyt sinua vuoden. Minä ostan vaatteesi, minä maksoin pois ennen avioliittoa ottamasi lainan, ja merenrantalomallekin lähdettiin minun rahoillani. Kuka tässä talossa muka on mies? Sinäkö jokin alfauros? Anna katsoi miestään suoraan ja läpitunkevasti.
— En minä mikään alfauros väitä olevani. Minulla ei vain juuri nyt ole rahaa. Kyllä minä vielä tienaan kunnolla, kymmeniä tuhansia. Ja sen, ettet nyt tukenut minua, minä muistan. Palaan tähän vielä, kun projektini lähtee kunnolla käyntiin, Juhani mutisi ja lähti makuuhuonetta kohti.
Hänellä ei ollut enää yhtään kunnon vastausta, joten hän lopetti riidan siihen ja jätti itselleen muka viimeisen sanan.
— Keksi ensin, miten se sinun projektisi oikein lähtee lentoon! Et sinä saa edes minua raskaaksi! Anna huusi hänen peräänsä raivoissaan.
Hän oli jo kolmekymmentäviisivuotias ja halusi lapsia enemmän kuin mitään. Juhani oli häntä viisi vuotta nuorempi, mutta vuoden aikana hänestä ei ollut ollut tässäkään asiassa mitään apua.
Sinä iltana Anna päätti, että miehen perheelle olisi tehtävä asiat kerralla selviksi. Hänen rahoillaan ei enää eläisi kukaan ylimääräinen. Hän otti kaapista varapeiton ja lakanat, levitti olohuoneen sohvan vuoteeksi ja aikoi mennä aikaisin nukkumaan. Silloin hän ei vielä tiennyt, että todellinen järkytys oli vasta tulossa.
Puolen yön aikaan Anna havahtui hereille ja nousi mennäkseen kylpyhuoneeseen. Matkalla hän huomasi, että keittiössä paloi valo. Ovenraosta hän erotti Juhanin hahmon: mies istui pöydän ääressä ja kuiskasi puhelimeen jonkun kanssa.
— Ei, hän ei aavista mitään. Olemme jo melkein tavoitteessa. Ylihuomenna pystyn maksamaan summan. Olen saanut kasaan lähes kaiken tarvittavan.
Anna jähmettyi paikoilleen. Hän unohti hengittää ja kuunteli jokaista sanaa. Mitä pidempään hän seisoi siinä, sitä suuremmiksi hänen silmänsä levisivät.
— Älä huolehdi, sinä olet elämäni tärkein ihminen. Sanoinhan, että hoidan tämän ongelman. Kaikki järjestyy, Juhani kuiskasi hiljaa.
Anna painoi käden suunsa eteen.
— Mitä tämä on? Enkö minä olekaan hänen elämänsä tärkein nainen? Onko hänellä joku toinen? ajatus iski hänen mieleensä kauhistuttavana.
Juhani jatkoi puhelua, kuin mitään vaaraa ei olisi ollut.
— Kyllä, tänä vuonna sain jo kerättyä ihan hyvin. Olit oikeassa. Se, että muutin Annan asuntoon, jotta rahaa jäisi enemmän säästöön, oli erinomainen ajatus. Kiitos vielä kerran siitä neuvosta.
Mies nousi tuolilta, otti lasin ja kaatoi siihen viiniä.
Anna ymmärsi, että keskustelu oli päättymässä. Hän unohti kokonaan, miksi oli alun perin noussut sohvalta, ja hiipi nopeasti takaisin olohuoneeseen. Sydän takoi niin lujaa, että se tuntui kuuluvan koko asuntoon.
— Hän juonii jonkun kanssa…
— Ja minun kanssani hän meni naimisiin jo ennen sitä…
— Hän on käyttänyt minua hyväkseen…
Anna makasi vuoteella liikkumatta. Hänen rintakehänsä alla sydän hakkasi kuin junan pyörät kiskoja vasten, ja ajatukset pyörivät hänen päässään hallitsemattomana myrskynä.