Hän oli kehottanut minua menemään torille, koska en hänen mielestään sopinut tämän liikkeen asiakkaaksi. Hän väitti minun tuhlaavan hänen aikaansa, kysyi, aikoisinko maksaa ostokseni eläkkeestäni osamaksulla vai olivatko lapsenlapseni keränneet rahat minulle. Sen lisäksi hän vihjaili, että minulla täytyi olla jokin rikas elättäjä, joka rahoitti mielitekoni. Lopuksi hän vielä huomautti, etteivät kaulan rypyt kaunista ketään ja ettei minun kannattaisi käyttää avokaulaista mekkoa.
Anna kalpeni silminnähden. Hänen sormensa puristuivat kansion ympärille niin tiukasti, että rystyset muuttuivat valkoisiksi.
— Sofia, hän sanoi hiljaa, mutta jokainen sana kuului terävänä. — Pitääkö tämä paikkansa?
— Hän paisuttelee kaikkea! Sofia parkaisi. — Minä vain vähän vitsailin! Meillä on täällä rento ilmapiiri! Puhun asiakkaiden kanssa aina näin, eikä kukaan siitä loukkaannu!
— Vitsailitko eläkkeestä ja rikkaasta elättäjästä? Anna painoi huulensa kapeaksi viivaksi. — Sofia, olemme jo aiemmin keskustelleet tavastasi puhua asiakkaille. Viimeisen puolen vuoden aikana sinulle on annettu kolme kirjallista huomautusta. Tällainen käytös ei ole millään tavalla hyväksyttävää.
— Voi nyt sentään! Sofia huitaisi kädellään vähättelevästi. — Hänhän osti mekon! Maksoi siitä 680 euroa! Eli kaikki meni hyvin, eikö niin?
— Hyvin? kysyin.
Avasin käsilaukkuni, otin sieltä henkilöllisyystodistukseni ja omistusasiakirjat. Levitin paperit rauhallisesti esiin ja työnsin ne tiskillä Annan eteen.
— Katsokaa nämä, olkaa hyvä. Huolellisesti.
Anna tarttui asiakirjoihin. Hän avasi omistustodistuksen ja alkoi lukea. Hetki hetkeltä hänen kasvonsa menettivät lisää väriä. Hän nosti katseensa minuun, laski sen takaisin papereihin ja katsoi sitten minua uudelleen, aivan kuin olisi yrittänyt sovittaa näkemäänsä siihen ihmiseen, joka seisoi hänen edessään.
— Hyvä luoja, hän kuiskasi. — Maria… Maria Korhonen. Antakaa anteeksi. En tunnistanut teitä heti. Te olette… te olette muuttuneet niin paljon. Tarkoitan, näytätte nuoremmalta. Yksinkertaisemmalta. Aivan erilaiselta.
Sofian silmät levisivät.
— Mitä? Kuka hän muka on?
— Hän on Maria Korhonen, Anna sanoi hitaasti, ikään kuin sanat olisivat takertuneet kurkkuun. — Tämän putiikin ja koko rakennuksen omistaja. Hän osti kaiken kuukausi sitten 1,8 miljoonalla eurolla. Rakennuksen, liiketoiminnan, varaston, aivan kaiken. Ja sinä kutsuit häntä juuri mummeliksi. Sekä väitit, että hänellä on rikas elättäjä.
Liikkeeseen laskeutui täydellinen hiljaisuus.
Sofia seisoi suu auki. Hänen kasvonsa muuttuivat ensin liidunvalkoisiksi, sitten tulipunaisiksi ja lopulta taas kalpeiksi. Hän perääntyi seinää kohti ja tarttui tiskin reunaan, aivan kuin jalat eivät olisi enää kantaneet.
— Minä… minä en tiennyt, hän sopersi. — Enhän minä nähnyt… Anteeksi, minä luulin…
— Te luulitte, että iäkkäille naisille saa olla töykeä, päätin lauseen hänen puolestaan. — Koska teidän mielestänne he eivät ansaitse kunnioitusta. Koska oletatte, ettei heillä ole rahaa. Koska he ovat vanhoja. Koska heidän paikkansa on torilla eikä putiikissa.
— Ei! En minä sitä tarkoittanut! Sofia tarttui päätään molemmin käsin. — Minä vain… en ajatellut! Se oli vitsi!
— Vitsi, toistin rauhallisesti. — Eli toisen ihmisen nöyryyttäminen on teille huumoria. Ymmärrän. Anna, paljonko Sofialle maksetaan palkkaa?
— Kaksi tuhatta viisisataa euroa kuukaudessa, Anna vastasi matalalla äänellä.
— Mistä työstä hänelle maksetaan?
— Asiakaspalvelusta. Neuvonnasta, myynnistä ja ostosten hoitamisesta loppuun asti.
— Ja hoitaako hän asiakkaita hyvin?
Anna vaikeni hetkeksi. Sitten hän laski katseensa.
— Ei, hän myönsi. — Rehellisesti sanottuna ei. Meille on tullut valituksia. Useita kertoja viimeisen vuoden aikana. Asiakkaat ovat kertoneet, että Sofia puhuu töykeästi, käyttäytyy ylimielisesti ja suhtautuu heihin vähättelevästi. On ollut tilanteita, joissa ihmiset ovat lähteneet ostamatta mitään nimenomaan hänen käytöksensä vuoksi.
— Miksi häntä ei ole erotettu aikaisemmin?
— Minä halusin tehdä niin, Anna huokaisi. — Mutta pelkäsin jääväni ilman myyjää. Tälle alalle on vaikea löytää kokenutta ja osaavaa työntekijää. Ajattelin, että ehkä Sofia vielä muuttuisi. Annoin huomautuksia ja kävin hänen kanssaan keskusteluja.
— Hän ei muuttunut, totesin. — Silloin on aika tehdä päätös. Sofia, teidät irtisanotaan. Tästä päivästä alkaen. Teille maksetaan lopputili, ja sen jälkeen voitte poistua.
Myyjä tarrautui entistä tiukemmin tiskin reunaan.