Koko totuttu elämänjärjestys hajosi hänen sisällään kuin huonosti koossa pysynyt rakennelma. Helena ei kyennyt käsittämään, miten hänen miehensä oli voinut valita hänen sijastaan juuri sellaisen naisen.
Kolme vuotta miehen lähdön jälkeen myös poika ilmoitti menevänsä naimisiin. Helena, joka ei vieläkään ollut päässyt kunnolla yli läheisen ihmisen petoksesta, ei ollut lainkaan valmis jäämään täysin yksin. Aluksi hän jopa yritti saada poikansa luopumaan koko hääajatuksesta.
— Äiti, mitä sinä oikein teet? Asia on jo päätetty. Sofia ja minä rakastamme toisiamme. Hääpäiväkin on sovittu. Kuinka kauan tätä muka pitäisi vielä lykätä?
— No muuttakaa edes minun luokseni asumaan, sopiiko? — Helena yritti taivutella häntä.
— Ei, se ei onnistu. Sofia ei suostu siihen. Hän sanoi heti alussa, että asumme vain omillamme, erillään vanhemmista, — Mikael vastasi.
Ja nyt, lapsenlapsen synnyttyä, kun poika ei enää ehtinyt huomioida äitiään entiseen tapaan, Helena alkoi sääliä itseään entistä näkyvämmin. Hän pyysi nuorelta perheeltä jatkuvasti milloin minkäkinlaista apua.
Ennen kaikkea hän kaipasi takaisin sitä tunnetta, että kaikki pyöri hänen ympärillään. Hän halusi jälleen olla huomion keskipiste ja määrätä tahdin. Aivan kuten ennen, siinä vanhassa elämässä, jolloin sekä mies että poika olivat hänen rinnallaan ja yrittivät täyttää hänen jokaisen toiveensa ennen kuin hän ehti edes sanoa sitä ääneen.
— Mikael, käske Sofia tulemaan tänne. Minulla on hänelle kiireellistä asiaa, — äiti sanoi puhelimessa, tällä kertaa turvautuen oveluuteen.
— No, mitä nyt? — miniä vastasi ärtyneenä, sillä hän oli juuri hoitamassa pientä poikaansa.
— Sofia, tule tänään käymään luonani, kun Mikael pääsee töistä, — Helena aloitti hiljaisella äänellä.
— Miksi? — Sofia kysyi kireästi.
— Olen sairastunut. Voin aivan kamalan huonosti… Päätä huimaa, verenpaine on pilvissä. Ja sydämeenkin koskee…
— Soittakaa lääkäri. Miten se minuun liittyy?
— Soitinhan minä. Tietysti soitin… Hän määräsi kasan lääkkeitä. Ne pitäisi hakea apteekista ja tuoda minulle, — Helena jatkoi melkein itkien.
— Nykyään kaiken voi tilata kotiovelle. Tilatkaa lääkkeet, niin asia on hoidettu.
— Sofia, miten voit olla noin kylmä? Pyydän vain, että tulet hetkeksi luokseni. Minulta puuttuu ihan tavallinen ihmislämpö ja seura. Olet täällä viisi tai kymmenen minuuttia, ja minulla on jo parempi olo. Tuletko?
— Pyytäkää poikaanne, — Sofia ei antanut periksi.
— Mikael ei osaa antaa pistosta. Minulle täytyy antaa sellainen. Tule vain, minä odotan.
Anoppi katkaisi puhelun. Sofia puolestaan kertoi miehelleen kaiken kaunistelematta ja suoraan, mitä hän tämän äidistä ajatteli.
Silti illalla, kun Mikael palasi töistä, Sofia päätti lähteä kävelemään anoppinsa luo. Sääkin oli poikkeuksellisen kaunis. Lisäksi pieni irtiotto kodin askareista ja jatkuvista huolista tuntui hänestä juuri silloin suorastaan tervetulleelta.
Matkalla hän poikkesi apteekkiin ja osti kaiken, mitä hänen miehensä äiti väitti tarvitsevansa.