Hän oli juuri se mies, joka oli aikoinaan auttanut Annaa paperiasioissa eikä ollut udellut sellaista, mikä ei hänelle kuulunut. Siksi Anna tiesi, että yritys päätyisi ainakin ihmiselle, joka ymmärsi sen käytännön arvon eikä alkaisi tehdä siirrosta uutta näytöstä.
Sen jälkeen Anna vuokrasi pienen asunnon aivan toiselta puolelta kaupunkia. Ei liian kaukaa, mutta tarpeeksi etäältä, jotta vanhat kadut, tutut näyteikkunat ja menneen elämän muistot eivät osuisi silmiin joka kerta, kun hän meni kauppaan tai palasi töistä. Asunto oli vaatimaton, mutta siinä oli jotakin, mitä hän oli kaivannut pitkään: hiljaisuutta, joka ei painanut rintaa.
Työnkin hän löysi uudelleen. Se ei ollut loistokas eikä herättänyt kenenkään kateutta, mutta se riitti. Päivät alkoivat kulkea rauhallisemmin. Ei ollut juhlia, joissa piti hymyillä väärille ihmisille. Ei kultaketjuja, kalliita pukuja eikä pöytiä, joiden ääressä ihmisen arvo pääteltiin kengistä, laukusta tai siitä, kenen vieressä hän sattui seisomaan. Elämästä tuli yksinkertaisempaa, ja juuri siksi siitä tuli siedettävämpää.
Vähitellen Anna huomasi hengittävänsä vapaammin. Aamut eivät enää alkaneet varuillaan olemisella. Puhelimen äänikään ei saanut häntä säpsähtämään samalla tavalla kuin ennen. Hänellä ei ollut tarvetta todistaa kenellekään mitään, ei selittää, ei puolustautua, ei ansaita paikkaansa muiden silmissä.
Eräänä päivänä hän kulki sattumalta sen saman juhlasalin ohi. Askel hidastui melkein huomaamatta. Anna pysähtyi jalkakäytävälle ja kohotti katseensa kylttiin. Hetkessä hänen mieleensä nousi se ilta: Helenan terävä ääni, vieraiden uteliaat kasvot, Mikaelin katse, joka ei etsinyt häntä vaan pakotietä tilanteesta.
Hän muisti, kuinka oli odottanut edes yhtä sanaa. Ei suurta puhetta, ei riitaa, ei sankarillista elettä. Vain yhtä lausetta, joka olisi kertonut, ettei hän ollut yksin.
Mutta Mikael oli vaiennut.
Ja Anna oli lähtenyt.
Hän seisoi siinä vielä pienen hetken. Sitten hän käänsi katseensa pois kyltistä, suoristi selkänsä ja jatkoi matkaa. Kulman takana alkoi hänen uusi elämänsä.
Ilman heitä.