— Minunko? Mitä minun raha-asiani tähän kuuluvat? Anneli puuskahti. — Olen eläkkeeni ansainnut, enkä ole sitä tyhjästä saanut. Tehtaalla minä olen työvuoteni tehnyt!
— Juuri sitä varten, äiti, minä sanoin mahdollisimman tyynesti. — Jos säästetään, säästetään koko perheen voimin. Mehän olemme perhettä, eikö niin? Poikkeuksia ei voi olla. Kirjoitetaanpa siis: teidän eläkkeenne on noin kaksisataaneljäkymmentä euroa kuukaudessa. Lisäksi Mikael ja minä siirrämme teille joka kuukausi vielä kaksisataa euroa ihan muuten vain, pieniin iloihin, vapaaehtoisena pojan tukena. Yhteensä neljäsataaneljäkymmentä euroa kuussa. Yhdelle ihmiselle se on varsin kelpo summa. Nyt katsotaan, mihin se oikein hupenee.
— Ne ovat minun omia rahojani! anoppi parahti ja veti vaistomaisesti kätensä keinonahkaisen muistivihkonsa päälle kuin suojellakseen sitä. — Minä olen ne rehellisesti ansainnut!
— Emme me omiamme kadultakaan kerää, vastasin ja vedin paperiin ensimmäisen rivin. — Mutta jos kerran eletään sentti sentiltä, niin eletään sitten kunnolla. Aloitetaan viime kuusta. Ostitte ovelta ovelle kiertäneiltä kaupustelijoilta niin sanotun ihjepatjan, joka muka parantaa kaikki vaivat. Hinta: satayhdeksänkymmentä euroa. Myyjien mukaan patjan sisälle oli ommeltu Himalajan kamelinvillaa.
— Se on hoitava patja! Selkäni lakkasi särkemästä! Anneli puolustautui tulisesti.
— Selkänne rauhoittui siksi, että maksoimme teille ammattilaisen tekemän hierontasarjan klinikalla, jatkoin tasaisella äänellä ja tein paperiin merkinnän. — Se patja taas osoittautui tarkemmassa tutkimuksessa halvimmalla mahdollisella vanulla täytetyksi. Satayhdeksänkymmentä euroa meni siis taivaan tuuliin. Merkitään: varojen käyttö epäasialliseen tarkoitukseen. Seuraava kohta. Kolme viikkoa sitten tilasitte televisiokaupasta kuuluisan selvännäkijän “ehdottoman vaurauden amuletin”. Seitsemänkymmentäviisi euroa plus kuriirikuljetus. Minä otin paketin vastaan omin käsin.
Kylpyhuoneesta kuului taas työkalun metallinen kilahdus. Tällä kertaa Matti ei edes vaivautunut kommentoimaan, vaan päästi vain kuuluvan ja hyvin ilmeikkään hymähdyksen.
— Se oli sijoitus kodin energiakenttään! anoppi yritti vielä pitää puoliaan. — Te ette ymmärrä hienovaraisista voimista mitään. Se amuletti vetää rahavirtoja taloon!
— Sen perusteella, että tulitte tänään takavarikoimaan minun palkkakorttiani, amuletin toiminnassa on aika vakavia katkoksia, huomautin ja piirsin listaani paksun rastin. — Ainoa rahavirta näyttää kulkeneen suoraan televisiomagiikan harjoittajan taskuun. Jatketaan. Hankitte kiertävältä tiibetiläismunkilta magneettipohjalliset. Satakaksikymmentä euroa.
— Ne tasapainottavat auraa!
— Ne on tehty kovasta pahvista ja foliosta, sanoin. — Sitten seuraava menoerä: viikoittaiset käynnit kampaaja Päivin luona. Kampaus, permanentti, violetti sävytys. Anneli, mihin te tarvitsette kalliita violetteja kiharoita? Ostakaa pala pyykkisaippuaa. Pesette sillä hiuksenne, niin tukasta tulee tuuhea ja vahva. Sitähän te itse juuri äsken minulle neuvoitte. Säästö olisi huomattava.
Sillä hetkellä Barmalei, joka oli istunut koko ajan pöydän alla kuin hiljainen todistaja, päätti hangata selkäänsä tuolinjalkaa vasten. Tuolin selkänojalla roikkui anopin valtava laukku. Laukku heilahti vaarallisesti, kallistui ja sen ulkotaskusta putosi rypistynyt kuitti linoleumille. Kumarruin, nostin paperin lattialta ja silotin sen pöydälle.
— No mutta, tämähän on mielenkiintoista, sanoin ja luin tekstin huolellisesti. — Päivämäärä on tältä päivältä. Konditoria “Makea paratiisi”. Leivos “Suklaatryffeli” — kuusi euroa. Kupillinen cappuccinoa mantelimaidolla — neljä euroa. Yhteensä kymmenen euroa. Anneli, miten tämä sopii yhteen ankaran säästökuurin kanssa? Tehän juuri selititte, että kalliin voin ostaminen on tuhlausta.
Anoppi sieppasi kuitin käsistäni niin nopeasti, että paperi lähes rasahti, ja rutisti sen nyrkkiinsä.
— Se oli verenpaineen takia! hän keksi hädissään. — Hermostuin, verensokeri laski, ja lääkäri on käskenyt ottamaan glukoosia!
— Lääkäri määräsi nimenomaan kuuden euron tryffelileivoksen ja sen päälle mantelimaidolla tehdyn cappuccinon? kysyin ja lisäsin uuden rivin luettelooni. — Erinomaista terveydenhoitoa. Minä jo ihmettelinkin, mihin se meidän kuukausittainen pojan avustus oikein katoaa.
— Kuinka sinä kehtaat! Anneli kiihtyi. — Minä olen iäkäs ihminen! Minulla on oikeus pieniin iloihin! Käyn teatterissakin vain kerran kuussa!
— Juuri niin, sanoin ja napautin kynällä pöytää. — Teatteri. Teatteriin voi mennä bussilla tai ratikalla. Mutta te tilaatte joka kerta kalliin taksin, koska teidän omien sanojenne mukaan “halvoissa autoissa kuljettajat kuuntelevat huonoa musiikkia, ja siitä menee tunnelma pilalle”. Anneli, jos me kerran säästämme minun vessapaperistani ja siirrämme kissan halvempaan kalaan, teidän mielialanne kestää varmasti yhden matkan julkisilla. Lippu ei maksa juuri mitään verrattuna taksiin. Kirjataan: kalliit taksimatkat lopetetaan välittömästi.
Samassa eteisestä kuului askelia. Ulko-ovi aukesi, ja sisään ilmestyi Mikael. Mieheni oli palannut töistä väsyneen näköisenä. Ulkona satoi kaatamalla, ja hänen takkinsa kiilsi vesipisaroista.
— Helena, olen kotona! hän huikkasi riisuessaan kenkiään. — Tuolla on ihan vedenpaisumus. Ai, meillä on vieraita? Hei, äiti. Mikä sinut tänne toi?
Anneli vaihtoi taktiikkaa silmänräpäyksessä. Hetki sitten hän oli ollut hyökkäävä valvoja, joka vaati itselleen oikeutta määrätä meidän rahoistamme. Nyt hän muuttui yhdessä sekunnissa sorretuksi, onnettomaksi uhriksi, jota kohtalo ja miniä olivat kaltoin kohdelleet. Hän pomppasi tuolilta pystyyn ja syöksyi eteiseen.
— Poikani! hän valitti niin sydäntäsärkevästi, että olisi voinut luulla minun juuri pakottaneen hänet lahjoittamaan asuntonsa minulle. — Mikael-kulta! Puolusta äitiäsi! Vaimosi on menettänyt järkensä kokonaan! Hän nöyryyttää minua! Hän moittii minua saippuapalasta ja bussilipusta!
Mikael seisoi työsalkku kädessään, katsoi ensin äitiään hämmentyneenä ja käänsi sitten katseensa minuun. Minä astuin rauhallisesti ulos keittiöstä paperi täynnä merkintöjä käsissäni.
— Helena, mitä täällä oikein tapahtuu? mieheni kysyi. — Riitelittekö te taas jostain keittoreseptistä?