Aamulla esihenkilö kutsui minut luokseen ja kertoi, mitä Helena oli ehtinyt hänelle minusta selittää. Hän oli ilmeisesti odottanut, että joutuisin puolustelemaan omaa yksityiselämääni. Minä pyysin kirjaamaan ylös soittoajan, puhelinnumeron ja jokaisen väitteen, sillä hänen uhkauksensa olivat jo tallessa puhelimessani.
Maanantaina puoli yhdentoista aikaan Mika soitti minulle sisäisestä numerosta ja pyysi käymään työhuoneessaan.
Otin muistivihkon mukaani, koska ajattelin asian koskevan taas uuden sopimuksen aikatauluja. Heti kun astuin sisään, ymmärsin kuitenkin erehtyneeni. Mika riisui silmälasinsa, laski ne näppäimistön viereen ja viittasi minua istumaan vastapäiseen tuoliin.
– Laura, sulkisitteko oven, kiitos. Tämä keskustelu ei ole varsinaisesti työasia, vaikka se liittyykin suoraan työhönne. Minulle soitti aamulla nainen, joka esittäytyi anopiksenne.
En istuutunut heti. Vielä samana aamuna Helena oli mielessäni kuulunut aivan toiseen maailmaan. Ikävään, tungettelevaan ja ajoittain suorastaan sietämättömään, mutta silti kodin piiriin. Hän saattoi moittia minua siitä, että illallinen oli myöhässä, että tein lauantaisin töitä tai että mieheni ja minä emme käyneet hänen luonaan joka viikonloppu.
Mikan luo hänellä ei olisi pitänyt olla mitään asiaa.
– Helena? minä kysyin hitaasti. – Hän sanoi sukunimeni ja kertoi olevansa anoppini?
– Juuri niin. Ja hän vaikutti hyvin varmalta asiastaan. Aluksi ajattelin, että jotakin vakavaa oli sattunut. Työntekijöiden sukulaiset eivät yleensä soittele esihenkilöille ilman painavaa syytä.
Hän puhui varovasti, sanojaan tarkkaan valikoiden. Se tuntui minusta pahemmalta kuin se, että hän olisi sanonut kaiken suoraan.
– Mitä hän tarkalleen ottaen sanoi?
Mika veti sormellaan edessään olevan paperin reunaa pitkin.
– Hänen mukaansa te ette jää töihin työtehtävien takia, vaan käytätte työtä selityksenä perheellenne. Hän väitti myös, että käytätte osan työajastanne henkilökohtaisiin tapaamisiin ja että teillä olisi suhde jonkun yrityksessä työskentelevän henkilön kanssa. Nimeä hän ei maininnut.
Katseeni kiinnittyi hänen edessään olevaan paperiin. Yläkulmassa oli tämän päivän päivämäärä.
– Sanoiko hän vielä jotakin muuta?
– Hän väitti lisäksi, että käytätte asemaanne hyväksi, jotta kukaan ei kyselisi poissaoloistanne. Hän ehdotti, että tarkistaisin, missä liikutte työaikana. Sanamuodot olivat toisenlaiset, mutta ajatus oli tämä.
Vasta silloin istuin alas.
Kaikkein nöyryyttävintä ei ollut edes se, mitä Helena oli väittänyt. Kuka tahansa ulkopuolinen saattoi keksiä minusta mitä tahansa. Pahempaa oli se, että minun täytyi istua esihenkilöni työhuoneessa ja puhua omasta perhe-elämästäni aivan kuin siitä olisi tullut liite toimenkuvaani.
Mika siirsi paperia hieman lähemmäs itseään.
– Laura, minulla ei ole aikomustakaan arvioida suhdettanne mieheenne tai selvittää, ketä tapaatte työpäivän jälkeen. Se ei kuulu minulle millään tavalla. Mutta koska puhelussa esitettiin väitteitä työajan käytöstä, en voi myöskään täysin sivuuttaa sitä. Halusin puhua ensin teidän kanssanne.
– Ymmärrän. Siinä tapauksessa ehdotan, ettemme käsittele yksityiselämääni lainkaan.
Hän kohotti katseensa.
– Mitä te sitten ehdotatte?
Otin puhelimeni esiin.
– Kirjataan yhteydenotto virallisesti. Soiton aika, numero, josta hän soitti, sekä kaikki ne asiat, jotka Helena sanoi nimenomaan työstäni. Ei hänen mielipiteitään anoppina, vaan sellaiset väitteet, jotka voidaan tarkistaa. Sen jälkeen vastaan niihin yksi kerrallaan.
Mika nojautui tuolinsa selkänojaan. Hän ei näyttänyt odottaneen tällaista vastausta.
– Oletteko varma, että haluatte viedä tämän viralliseen menettelyyn? Joskus tällaiset asiat on helpompi päättää keskustelun jälkeen.
– Jos hän olisi soittanut teille valittaakseen, etten laita miehelleni tarpeeksi usein päivällistä, voisimme ehkä naurahtaa asialle ja unohtaa sen. Mutta hän syytti minua työvelvollisuuksieni laiminlyönnistä. Jos tämä jää tänään vain epäviralliseksi keskusteluksi, kuukauden päästä kukaan ei enää muista hänen tarkkoja sanojaan. Jäljelle jää vain hämärä mielikuva siitä, että Laura Virtasen perheestä soitettiin joskus hänen esimiehelleen ja kerrottiin hänestä jotakin.
Mika katsoi minua muutaman sekunnin ajan ja käänsi sitten näyttöään.
– Hyvä on. Meillä tallentuvat tiedot saapuvista puheluista. Tarkistan numeron ja kellonajan. Kirjoitan myös keskustelun sisällön muistiin nyt, kun muistan sen vielä täsmällisesti.
– Kiitos. Ja ennen kuin jatkamme, haluan näyttää teille jotakin.
Avasin viestiketjun Helenan kanssa.
Viime kuukausina hän oli kirjoittanut minulle useammin kuin oma mieheni. Aihe oli lähes aina sama.
”Taas seitsemään asti toimistolla?”
”Perhe ei hyödy sinun raporteistasi yhtään mitään.”
”Naisen pitäisi ymmärtää, ettei työ voi olla elämän tärkein asia.”
Yleensä vastasin hänelle neutraalisti. Toisinaan en vastannut lainkaan. Olin jo kauan sitten todennut, ettei väittely johtaisi mihinkään.
Muutamaa päivää ennen tuota puhelua viestien sävy kuitenkin muuttui.
Helena sai tietää, että olin jäänyt perjantaina toimistolle kahdeksaan asti. Meillä oli neljännesvuoden asiakirjojen viimeistely kesken, ja tulin kotiin tavallista myöhemmin.
Hän kirjoitti:
”Minun poikani tarvitsee vaimon, ei kuukauden työntekijää. Jos et itse ymmärrä sitä, minä puhun esimiehillesi. Saavat sielläkin tietää, mitä sinä oikeasti teet.”
Luettuani viestin työnsin puhelimen laukkuun. Kahdentoista avioliittovuoden aikana Helena oli uhannut tehdä vaikka mitä, ellei elämämme alkaisi muistuttaa hänen mielikuvaansa oikeasta perheestä. Hän oli uhannut soittaa lääkärille, joka hänen mukaansa hoiti minua väärin. Hän oli puhunut naapureiden puhuttamisesta. Hän oli ilmoittanut tulevansa meille kutsumatta tarkistamaan itse, miksi kotona oli muka epäjärjestys.
Työpaikkani johtoon asti hän ei ollut aiemmin mennyt.
Mika luki viestin useaan kertaan.
– Tämä tuli torstaina?
– Kyllä. Ja tänään hän soitti teille.
– Näkyykö numero tässä?
Avasin yhteystiedon ja näytin sen hänelle.
– Näettekö nuo viimeiset numerot? Tämä on ollut hänen numeronsa jo vuosia.
Hän kirjoitti numeron muistiin.
– Tehdään sitten näin. Otan nyt yhteyttä Tiinaan henkilöstöhallinnosta. Näytätte hänelle viestit, ja me haemme samalla puhelutiedot esiin.
Mika pysähtyi hetkeksi, aivan kuin olisi harkinnut tarkkaan seuraavia sanojaan. Sitten hän lisäsi, että hänen oli vielä huomautettava yhdestä tärkeästä asiasta.