Anoppini ilmoitti koko suvun kuullen, että minä maksaisin kälyni Annan häät – noin 35 000 euroa – vaikka kukaan ei ollut vaivautunut kysymään, suostuisinko siihen. Kun vastasin kieltävästi, hän haukkui minua itsekkääksi ja meni niin pitkälle, että varasi juhlatilan yritykseni nimissä. En ryhtynyt huutamaan hänen kanssaan. Sen sijaan sanoin voivani esitellä heille erään mahdollisen hyväntekijän. Mutta juuri ratkaisevalla hetkellä sulhasen puhelin alkoi soida.
OSA 1
“Minä olen jo luvannut koko perheelle, että sinä hoidat Annan häiden maksamisen. Älä siis tee minusta valehtelijaa.”
Nuo olivat ensimmäiset sanat, jotka anoppini Helena lausui astuessaan sisään meidän asuntoomme Helsingissä.
Hän sanoi sen niin arkisesti, aivan kuin olisi ilmoittanut vesilaskun saapuneen. Ei kuin ihminen, joka oli juuri päättänyt käyttää minun säästöjäni kysymättä minulta sanaakaan.
Hänen takanaan ilmestyi kälyni Anna, jonka kasvot loistivat leveässä hymyssä.
“Minä menen naimisiin!” hän kiljaisi ja nosti kätensä esiin, jotta näkisin pikkuruisen sormuksen hänen sormessaan.
Käänsin katseeni mieheeni Mikaan.
Olimme olleet naimisissa seitsemän vuotta. Siinä ajassa olimme selvinneet syntymäpäivistä, jotka päättyivät sukuriitoihin, jouluista, jolloin Helena päätti, kuka oli sillä kertaa “pettänyt perheen”, sekä lainoista, joita Anna ei koskaan maksanut takaisin.
Mutta tämä oli aivan omaa luokkaansa.
“Onneksi olkoon”, sanoin lopulta. “Kenen kanssa menet naimisiin?”
“Antin.”
Tiesin kyllä, kenestä oli kyse.
Antti kuljetti paketteja sovelluksen kautta ja oli jo kolme vuotta väittänyt olevansa aivan lähellä “mullistavan alustan” julkaisemista.
“Milloin häät on tarkoitus pitää?” kysyin.
Helena istahti olohuoneeseeni kuin se olisi aina kuulunut hänelle.
“Maaliskuussa. Haluamme jotakin tyylikästä. Puutarhamaisen paikan, kolmen ruokalajin illallisen, valokuvaajan, elävää musiikkia, DJ:n, jälkiruokapöydän, kylmäsäihkeet… ja noin kaksisataa vierasta.”
Olin järjestänyt tapahtumia yksitoista vuotta.
Tiesin tarkalleen, mitä tuollainen kokonaisuus maksaisi.
“Totta kai”, vastasin rauhallisesti. “Lähetän teille huomenna tarjouksen. Koska olette perhettä, voin antaa palkkiostani kymmenen prosentin alennuksen.”
Helenan silmät laajenivat.
“Tarjouksen?”
Annan hymy katosi hetkessä.
“Maria, älä nyt viitsi tehdä tästä naurettavaa. Et kai sinä tosissasi aio laskuttaa meitä?”
“Aion”, sanoin. “Tämä on minun työni.”
Helena läimäytti kämmenensä pöytään.
“Mutta sinunhan piti lahjoittaa hänelle häät!”
Hetken ajan olin varma, että olin kuullut väärin.
“Anteeksi kuinka?”
“Sinä tienaat meistä kaikista parhaiten. Mika on vuoropäällikkö tehtaalla, sinulla on oma toimisto ja tunnet kaikki mahdolliset palveluntarjoajat. Sitä paitsi sinähän hyödyt tästä itsekin. Voit sanoa järjestäneesi häät. Ilmaista mainosta.”
Tunsin, kuinka veri nousi kasvoilleni.
“Ja ravintola varmaan ottaa maksuksi myös ‘mainosta’?”
“Voi Maria”, Helena huokaisi teatraalisesti. “Sinulla kaikki pyörii aina rahan ympärillä.”
Mika puuttui silloin keskusteluun.
“Äiti, nyt riittää. Jos Anna haluaa suuret juhlat, hänen ja Antin pitää maksaa ne itse.”
Helena katsoi poikaansa kuin tämä olisi lyönyt häntä kasvoihin.
“Siitä lähtien kun menit hänen kanssaan naimisiin, et ole enää ajatellut omaa perhettäsi lainkaan.”
Silloin Anna kaivoi puhelimensa esiin.
“No, sitten meillä taitaa olla ongelma. Äiti on nimittäin jo kertonut kaikille.”
Hän työnsi perheen ryhmäkeskustelun eteeni.
Helena oli kirjoittanut sinne:
“Rakas perhe, valmistautukaa: Maria ja Mika lahjoittavat Annalle juuri sellaiset häät kuin hän ansaitsee. Noin 35 000 euroa! Tästä tulee unohtumatonta!”
Viestin alla oli yli neljäkymmentä onnittelua.
Pahin ei kuitenkaan ollut vielä siinä.
Muutamaa sekuntia myöhemmin sähköpostiini saapui viesti eräästä kalleimmista puutarhajuhlapaikoista, jonka kanssa yritykseni teki säännöllisesti yhteistyötä.
“Vahvistamme Helena Korhosen pyynnöstä tehdyn varauksen yrityksen Maria Virtasen Tapahtumat nimissä. Maksamaton ennakkomaksu: 6 000 euroa.”
Anoppini hymyili tyytyväisenä.
“Näetkö? Et sinä voi enää perääntyä.”
Juuri sillä hetkellä ymmärsin, ettei pelkkä “ei” riittäisi enää mihinkään.
Helena ei vielä osannut aavistaa, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
OSA 2
Seuraavana aamuna soitin juhlatilaan, peruin luvatta tehdyn varauksen ja pyysin heitä estämään kaikki tulevat varauspyynnöt yritykseni nimissä, elleivät ne tulisi suoraan minulta.
Sen jälkeen valitsin Juhani Laineen numeron.
Juhani oli ollut aikoinaan yksi parhaista asiakkaistani.
Hän oli hieman yli kuusikymppinen mies, joka oli ansainnut omaisuuden kauppakeskusten rakentamisella. Hänellä oli kaksi intohimoa, joihin hän suhtautui lähes uskonnollisella vakavuudella: järjettömän kallis kahvi ja röyhkeiden ihmisten palauttaminen maan pinnalle.
Kun olin kertonut hänelle kaiken, linjan toisessa päässä vallitsi kolmen sekunnin hiljaisuus.
Sitten hän purskahti kovaan nauruun.
“Tuo heidät huomenna minun luokseni.”
Samana iltapäivänä soitin Helenalle ja Annalle.
“Tunnen erään yrittäjän, joka tukee nuoria pareja”, sanoin. “Joskus hän rahoittaa jopa kokonaiset häät.”
Annan silmät syttyivät.
“Kokonaiset kokonaiset?”
“Jopa 50 000 euroon asti, jos hän katsoo, että pari todella ansaitsee sen.”
Helena oli vähällä ponnahtaa sohvalta ylös.
“Minähän tiesin, että asioista voidaan puhua järkevästi!”
Varoitin heitä, että Juhani oli hieman erikoinen mies ja että hän keskusteli ehdokkaiden kanssa aina henkilökohtaisesti.
Seuraavana päivänä saavuimme hänen toimistoonsa Turkuun.
Tumma puu hallitsi sisustusta.
Nahkatuolit kiilsivät.
Seinillä oli taidetta.
Yhdellä näkyvällä paikalla riippui valtava valokuva Juhanista kättelemässä entistä elinkeinoelämän vaikuttajaa.
Anna silitti hiuksiaan paikoilleen.
Helena nosti kasvoilleen hienostuneimman hymynsä.
Juhani astui sisään eikä tervehtinyt heitä.
“Te siis haluatte, että täysin vieras ihminen maksaa häänne.”
Helena nyrpisti suutaan.
“En minä ihan noin sitä muotoilisi.”
“Minä muotoilen.”
Hän istuutui pöydän taakse.
“Minulla on yksi sääntö. En anna rahaa ihmisille, jotka eivät pysty osoittamaan olevansa valmiita kantamaan vastuuta. Ensimmäinen tehtävä: Anna, myykää minulle kolmessa minuutissa sulhasenne niin sanottu liikeidea.”
Anna kalpeni.
“Se on sovellus.”
“Mihin tarkoitukseen?”
“Siihen, että… toimituksista tulisi helpompia.”
“Eli samanlainen kuin ne parikymmentä sovellusta, jotka ovat jo olemassa?”
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus.
“Toinen tehtävä”, Juhani jatkoi. “Budjetointi.”
Hän ojensi Annalle paperin.
“Käytettävissänne on 1 250 euroa kuukaudessa. Vuokra, ruoka, liikkuminen, laskut, säästäminen – ja 4 000 euron velka. Jakakaa rahat.”
Anna kirjoitti kymmenen minuuttia.
Hän varasi 400 euroa kohtaan “ulos käyminen, vaatteet ja kynnet”.
Säästöihin hän merkitsi nollan.
Juhani kohotti kulmakarvaansa.
Sitten hän kääntyi Helenan puoleen.
“Nyt on teidän vuoronne. Tyttärenne väittää, että hyvässä perheessä kaikkien täytyy aina tukea toisiaan.”