— Niiden rahojen eteen Laura nukkui kuukausikaupalla neljän tunnin yöunia, Mika sanoi matalalla äänellä. — Te keksitte vastenmielisen tarinan siitä, että lapsen henki olisi vaarassa, jotta minä omin käsin veisin rahat vaimoltani ja kantaisin ne teidän päähänpistojenne maksuun?
— Sinä olet hänen veljensä! Sinun kuuluu pitää Sarista huolta! Anneli ei antanut periksi, vaan hänen äänensä kohosi kimeäksi. — Hän on nainen, hänellä on vaikeaa! Ja sinun vaimosi ajattelee vain uunejaan ja leivonnaisiaan! Ahne ja kylmä ihminen, siinä kaikki!
Mika suoristautui. Jokainen sana putosi hänen suustaan kuin kivi.
— Minun vaimoni tekee rehellistä työtä eikä kerjää keneltäkään mitään. Minä aion suojella hänen vaivannäköään ja meidän yhteisiä suunnitelmiamme kaikilta loisilta. Vaikka ne loiset sattuisivat olemaan omia sukulaisiani. Minä luotin teihin. Olin valmis juoksemaan työmailla yötä päivää, jotta olisin saanut maksettua teidän keksimänne velan. Mutta se loppuu tähän.
— Mika-kulta, anna nyt anteeksi, me vain halusimme parasta… Sari nyyhkäisi ja yritti pusertaa kasvoilleen kyyneliä, joita ei kuitenkaan tullut.
— Nousette molemmat ylös ja lähdette, Mika sanoi hiljaa. Juuri se rauhallisuus teki hänen äänestään pelottavan. Hän osoitti eteisen suuntaan. — En halua enää nähdä teitä tässä kodissa. Enkä Lauran konditoriassakaan. Jos Sari tarvitsee uudet muodot jonkun rahoittajan metsästämiseen, hän voi mennä töihin, ottaa kulutusluoton ja maksaa sen itse takaisin. Meidän kukkaromme on teiltä lopullisesti kiinni.
— Et sinä voi heittää omaa äitiäsi ulos! Anneli yritti vielä nostaa metelin, mutta vaikeni kesken lauseen, kun kohtasi poikansa järkkymättömän katseen.
He pukivat takkinsa eteisessä kiireesti ja vihaisesti tuhisten. Lähtiessään Anneli yritti vielä pamauttaa oven niin lujaa kiinni, että koko asunto olisi tärähtänyt. Oven hidastin kuitenkin teki tehtävänsä ja vaimensi iskun pehmeäksi naksahdukseksi. Häneltä vietiin jopa viimeinen teatraalinen ele.
Kun he olivat poissa, asuntoon laskeutui syvä, melkein käsin kosketeltava hiljaisuus.
Mika palasi olohuoneeseen. Hän meni Lauran luo, kyykistyi nojatuolin eteen ja painoi kasvonsa tämän polvia vasten.
— Anna anteeksi, Laura, hän mutisi tukahtuneesti. — Minä käyttäydyin kuin täydellinen typerys. Olin vähällä riistää sinulta unelmasi vain siksi, etten nähnyt totuutta. Olen niin pahoillani.
Laura laski kätensä hänen hiuksilleen ja silitti niitä hitaasti.
— Sinä toimit niin kuin huolehtiva veli toimii, Mika. Et sinä ole syyllinen siihen, että he päättivät käyttää sinun kunnollisuuttasi hyväkseen. Tärkeintä on, että totuus tuli ilmi ennen kuin oli liian myöhäistä.
Seitsemän kuukautta kului.
Konditoriastudio Vaniljamurussa riitti nyt elämää aamusta iltaan. Suuri ranskalainen kiertoilmauuni kiilsi kromisilta kyljiltään ja sylki ulos pellillisen toisensa jälkeen: täydellisen lehteviä croissanteja, ilmavia sokerikakkuja ja tasalaatuisia pohjia tilauskakkuihin. Laura oli laajentanut tuotantoa, palkannut kaksi apulaista ja pystyi viimein pitämään oikeita vapaapäiviä ilman, että koko yritys pysähtyi.
Mikankin elämässä tapahtui muutos parempaan. Hän sai ylennyksen ja siirtyi projektien pääinsinööriksi, vastuulleen kokonainen suuri osasto. Se raskas ilta ei hajottanut heidän liittoaan, vaan päinvastoin sitoi heidät entistä tiukemmin yhteen. Luottamus muuttui joksikin lujemmaksi, melkein murtumattomaksi. He matkustivat yhdessä lomalle Ranskan Rivieralle, kulkivat viikonloppuisin metsäpoluilla ja opettelivat nauttimaan rauhasta, jonka olivat omin käsin rakentaneet.
Sukulaisten elämä taas lähti aivan toiseen suuntaan. Kun varma rahahana sulkeutui, Sarin oli pakko pienentää toiveitaan. Mitään kauneusleikkausta ei tietenkään koskaan tullut. Jotta vuokra, sähkölaskut ja ruoka saatiin maksettua, hänen piti unohtaa haaveet ”henkisenä oppaana” esiintymisestä ja ottaa vastaan työpaikka edullisen lähiökampaamon vastaanotossa.
Anneli puolestaan yritti alkuun jatkaa vanhaa peliään etäisempien sukulaisten kautta. Hän soitteli tädeille ja serkuille, vaikeroi julmasta pojastaan ja tämän ahneesta miniästä sekä maalasi itsestään kaltoin kohdellun äidin kuvan. Mika katkaisi kuitenkin jokaisen sääliä tihkuvan keskustelun samalla lauseella:
— Jos Sari todella käy teitä niin kovasti sääliksi, siirtäkää hänelle viisitoista tuhatta euroa rasvaimuun.
Sen jälkeen neuvonantajat ja moraalisaarnaajat katosivat yksi toisensa jälkeen.
Vanhoilla painostuskeinoilla ei ollut enää voimaa. Laura asetteli eräänä aamuna lämpimiä eclair-leivoksia vitriiniin ja hengitti sisään vaniljaisen kreemin tuoksua. Hän tiesi nyt varmasti yhden asian: kun rinnalla seisoo ihminen, joka pystyy suojelemaan yhteistä kotia myrskyiltä, valheilta ja tunkeilijoilta, ulkopuolisten juonet menettävät merkityksensä. Rehellinen työ ja vilpitön rakkaus kestävät lopulta enemmän kuin yksikään valhe.