Sitä ei kysynyt kukaan.
Pian sen jälkeen puhelimeeni alkoi tulla viestejä myös ihmisiltä, jotka olivat olleet meidän molempien tuttavia.
Sari, entinen ystäväni — aikoinaan tapasimme paljon pareittain — laittoi minulle viestin:
Anna, oletko miettinyt, että ehkä vika oli sinussakin? Mikael teki töitä kuin hullu saadakseen yrityksen pystyyn, ja sinä olit kotona. Miehet eivät yleensä anna sellaista anteeksi.
Luin viestin loppuun, tuijotin näyttöä hetken ja suljin keskustelun.
En vastannut mitään.
En siksi, etteikö minulla olisi ollut sanottavaa. Vaan siksi, että sillä ei olisi ollut mitään merkitystä.
Äiti huomasi ilmeeni, kun selasin viestejä ruokapöydässä. Hän työnsi eteeni lautasen, jossa oli vastapaistettuja lettuja. Ne olivat kuumia, pehmeitä ja paksuja, juuri sellaisia kuin lapsuudessani.
— Lopeta tuon roskan lukeminen, hän sanoi hiljaa. — Saat vain itsesi pahempaan kuntoon.
— Äiti, kaikki luulevat, että minä jätin hänet. Hän on kertonut sen heille niin.
— Kirjoita sitten, miten asia oikeasti on. Kerro totuus.
— En. Antaa asianajajani kertoa. Oikeudessa.
Äiti pudisti päätään, mutta ei sanonut enää mitään.
Hän ei ymmärtänyt, miksi tarvitsin asianajajaa. Ei sitä, miksi piti mennä oikeuteen. Eikä varsinkaan sitä, miksi tällaisia asioita täytyi hoitaa virallisesti.
Hänen käsityksensä perheestä oli yksinkertainen ja vanhanaikainen: kestetään, annetaan anteeksi ja kannetaan oma ristinsä loppuun saakka.
Oman isäni kanssa hän oli elänyt niin neljäkymmentä vuotta, ja jollain tavalla hän oli oppinut pitämään sitä normaalina.
Mutta isässäni oli sentään yksi ero Mikaeliin verrattuna: hänellä oli ollut sen verran häpyä, ettei hän vaihtanut lukkoja toisena päivänä.
Kolmantena päivänä minulle soitti Juhani.
— Anna, sain paperit käsiini, hän aloitti asiallisella äänellä. — Asunto on kuusikymmentäkolme neliötä, ja sen verotusarvo on noin 58 000 euroa. Sinulle kuuluu siitä puolet. Auto, BMW X3, liikkuu markkinoilla noin 32 000 euron arvoisena, ja siitäkin puolet on lähtökohtaisesti sinun. Lisäksi B-Rakennus Oy:llä on hyvä liikevaihto. Alustavan arvion mukaan sinun osuutesi yrityksestä on noin 15 000 euroa. Kokonaisuudessaan sinun lakisääteinen osuutesi on noin 47 000 euroa.
Neljäkymmentäseitsemäntuhatta euroa.
Toistin summaa mielessäni.
Mikael oli kuvitellut heittäneensä ulos jotain tarpeetonta. Jonkin, jolla ei ollut arvoa.
Mutta tuo hänen mielestään arvoton asia oli paperilla neljänkymmenenseitsemäntuhannen euron arvoinen.
— Lisäksi tulevat elatusmaksut, Juhani jatkoi. — Kahdesta alaikäisestä lapsesta hänen on maksettava kuukausittain kolmekymmentäkolme prosenttia tuloistaan. Jos hän yrittää piilottaa tuloja yrityksen kautta, voimme hakea oikeudelta kiinteää elatusmaksua.
— Milloin hakemus lähtee?
— Valmistelen kaiken loppuun. Jätän sen huomenna.
Kiitin häntä ja lopetin puhelun.
Melkein saman tien puhelin soi uudelleen.
Soittaja oli Sofia.
— Hei, äiti… Äiti, voinko kysyä yhtä asiaa? Hänen äänensä oli varovainen ja matala, aivan kuin hän olisi pelännyt minun suuttuvan.
— Voit kysyä ihan mitä tahansa, Sofia-rakas.
— Onko Laura-täti isän ystävä? Hän yöpyi meidän asunnossa. Hän tuli illalla ja jäi sinne. Isä sanoi, että hän on työkaveri.
Puristin puhelinta korvaani vasten ja suljin silmäni.
Laura-täti.
Työkaveri.
Yöpyi meillä.
Kolmantena päivänä sen jälkeen, kun hän oli ajanut vaimonsa ulos, hän oli jo tuonut toisen naisen kotiimme.
Siihen asuntoon, jonka lainaa me olimme maksaneet yhdessä.
Siihen sänkyyn, jossa minä olin nukahtanut kaksitoista vuotta.
— Sofia, kaikki järjestyy, sanoin niin rauhallisesti kuin pystyin. — Haen sinut ja Eeron luokseni pian. Todella pian.
Päätin puhelun ja menin äidin parvekkeelle.
Oli maaliskuu. Ilma oli yhä kylmä ja siinä tuoksui märkä asfaltti sekä jokin kitkerä, palaneen kaltainen haju. Alhaalla joku poltti kuivia oksia.
Laskin käteni parvekkeen kaiteelle.
Metalli oli jääkylmää. Jostain syystä juuri se kylmyys auttoi ajattelemaan kirkkaammin.
Kaksitoista vuotta olin nukkunut siinä sängyssä, laittanut ruokaa siinä keittiössä ja pessyt hänen vaatteitaan sillä pesukoneella.
Minä pesin lattiat. Tilasin ruuat. Varasin Sofialle lääkäriajat. Vein Eeroa puheterapeutille.
Jokainen päivä oli ollut kuin vuoro tehtaassa — paitsi ettei palkkaa maksettu eikä vapaapäiviä ollut.
Ja kolmessa päivässä hän oli ehtinyt tuoda toisen naisen asuntoomme ja esitellä tämän kahdeksanvuotiaalle tyttärellemme ”työkaverina”.
Tiedätkö, minä todella yritin.
Viimeisten kahden vuoden aikana, kun Mikael alkoi muuttua, yritin saada häneen yhteyden.
Sanoin hänelle monta kertaa:
— Puhutaan. Kerro, mitä on tapahtunut.
Hän vastasi aina samalla tavalla:
— Kaikki on hyvin. Lopeta tuollainen kuvittelu.
Ehdotin parisuhdeterapiaa.
Hän nauroi päin kasvojani.
— Olenko minä muka seonnut?
Kerran sanoin, että haluaisin mennä takaisin töihin.
— Mitä varten? hän kysyi. — Minä tienaan tarpeeksi. Ole sinä kotona.
Ja minä jäin.
Koska asunto oli hänen.
Auto oli hänen.
Rahat olivat hänen.
Ja minä olin vain lisäys hänen sukunimensä perässä.
Palata takaisin?
En.
Antaa anteeksi?
En.
Menin takaisin huoneeseen, soitin Juhanille ja sanoin vain kolme sanaa:
— Vaatikaa kaikki mahdollinen.
Viikon kuluttua Mikael saisi kirjekuoren, joka kääntäisi hänen maailmansa ylösalaisin.
Hän ei vain vielä tiennyt sitä.
Juhani soitti Mikaelille kolmantena päivänä.
Minä istuin hänen vieressään. Asianajaja oli etukäteen sanonut laittavansa puhelun kaiuttimelle, jotta voisin kuulla kaiken.
Yksi hälytysääni.
Toinen.
Kolmas.
Mikael vastasi reippaasti ja hyväntuulisesti. Hänen äänestään kuuli, ettei hän osannut odottaa mitään ikävää.
— Haloo?
— Hyvää päivää. Puhunko Mikaelille?
— Kyllä. Kuka siellä?
— Nimeni on Juhani Korhonen. Olen asianajaja ja edustan vaimoanne, Annaa. Soitan ilmoittaakseni, että yhteisen omaisuuden ositusta koskeva hakemus on jätetty vireille.
Linjalle laskeutui hiljaisuus.
Kolme sekuntia.
Neljä.
Kuulin selvästi, kuinka Mikael nielaisi. Ääni kuului kaiuttimesta terävänä ja kuivana.
— Mikä… mikä hakemus?
— Asunto on hankittu avioliittonne aikana vuonna 2016, Juhani sanoi rauhallisesti. — Siksi se kuuluu avioliiton aikana kertyneeseen yhteiseen varallisuuteen. Vuonna 2023 teidän nimiinne rekisteröity BMW X3 kuuluu samaan kokonaisuuteen. Myös B-Rakennus Oy, jonka olette perustanut vuonna 2023, on perustettu avioliiton aikana yhteisillä säästöillä. Vaimollanne on siihen lainmukainen oikeus.
Taas tuli tauko.
— Hetkinen nyt. Se on minun asuntoni. Minä maksoin siitä. Minä maksoin asuntolainaa!
— Lainaa on lyhennetty avioliiton aikana perheen yhteisestä taloudesta, Juhani vastasi muuttamatta äänensävyään. — Avioliittolain mukaan avioliiton aikana hankittu omaisuus kuuluu lähtökohtaisesti avio-oikeuden piiriin riippumatta siitä, kenen nimissä asiakirjat ovat. Alustavat arviot on jo tehty, ja niiden perusteella teille esitetään vaatimus omaisuuden ja lasten elatuksen järjestämisestä lain mukaisesti.