– Sinun täytyy nostaa rahat määräaikaistililtä, Anna. Mieluiten heti huomenaamulla, ennen kuin pankki menee viikonlopuksi kiinni.
Mikaelin ääni oli niin arkinen, melkein välinpitämätön, että sanat tuntuivat ensin irtoavan jostakin muusta keskustelusta. Hän istui keittiönpöydän ääressä, selasi puhelimestaan uutisvirtaa eikä vaivautunut edes kohottamaan katsettaan vaimoonsa. Liedellä lihaliemi poreili hiljaa, ja keittiöön levisi laakerinlehden sekä mustapippurin raskas, lämmin tuoksu. Anna seisoi altaan vieressä puoliksi kuorittu porkkana kädessään. Hän jähmettyi paikoilleen ja käänsi päätään hitaasti. Hetken hän uskotteli itselleen kuulleensa väärin juoksevan veden huminan takia. Sitten hän sulki hanan ja kuivasi kosteat sormensa vohvelikankaiseen pyyhkeeseen.
– Nostaa rahat? – hän toisti tasaisella äänellä, vaikka sisällä jokin oli jo kiristymässä tiukaksi ahdistuksen jouseksi. – Miltä tililtä, Mikael?
Vasta silloin mies irrotti katseensa näytöstä. Hänen kasvoilleen nousi se tuttu alentuva ilme, jota hän tavallisesti käytti puhuessaan lapsille tai ihmisille, joita piti yksinkertaisina. Hän nojautui tuolin selkänojaan ja rististi käsivartensa rinnalleen.
– No miltäpä muultakaan? Sinun säästötililtäsi. Minullahan ei siellä ole mitään, sen sinä tiedät. Tuli yllättävä tilanne, joka vaatii nopeaa rahallista panostusta. Summa on aika tuntuva, noin kahdeksan tuhatta euroa. Laskin jo, että sinun säästöilläsi asia saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä ilman turhaa viivyttelyä.
Anna astui pöydän luo, veti tuolin hiljaa taaksepäin ja istuutui Mikaelia vastapäätä. Kahdeksan tuhatta euroa. Ne olivat rahat, joita hän oli kerännyt neljä vuotta. Hän oli jättänyt kunnon lomat väliin, ohittanut vaatekauppojen houkutukset, lykännyt kosmetologikäynnit ja kieltänyt itseltään monta pientäkin mielitekoa. Hän työskenteli pienen tuotantoyrityksen pääkirjanpitäjänä, otti iltaisin lisäraportteja kotiin ja istui tietokoneen ääressä niin pitkään, että silmiä kirveli. Säästöt oli tarkoitettu vanhan mökkitalon perusteelliseen remonttiin, talon, jonka hän oli saanut vanhemmiltaan. Mikael tiesi sen erinomaisesti. He olivat puhuneet asiasta lukemattomia kertoja: katto piti uusia, ikkunat vaihtaa ja lämmitys saada sellaiseksi, että siellä voisi viettää aikaa muulloinkin kuin kesäkuukausina.
– Millaisesta yllättävästä tilanteesta oikein puhut? – Anna kysyi ja yritti pitää äänensä hallittuna. Polvien päällä yhteen puristuneet sormet kuitenkin kalpenivat.
Mikael huokaisi raskaasti, koko olemuksellaan osoittaen, kuinka turhauttavina hän piti tällaisia lisäkysymyksiä.
– Joonas tarvitsee apua.
Joonas oli Mikaelin poika ensimmäisestä avioliitosta. Kolmekymppinen aikuinen mies, joka vaihtoi työpaikkaa vähän väliä, etsi itseään ja onnistui tämän tästä sotkeutumaan hämäriin kuvioihin. Anna suhtautui poikapuoleensa neutraalisti. Joonas ei juuri puuttunut heidän elämäänsä ja ilmaantui näkyviin lähinnä juhlapyhinä.
– Onko hänen yrityksensä vaikeuksissa? – Anna tarkensi.
– Niinkin voi sanoa, – Mikael vastasi ja käänsi katseensa ikkunaan. – Hän otti rengasverstaalleen laitteita leasingillä. Homma ei lähtenyt käyntiin. Paikka oli huono, kilpailijat veivät asiakkaat. Nyt siitä on jäänyt velkaa. Eikä kyse ole mistään tavallisesta laskusta, vaan väärille ihmisille ollaan auki. Jos summaa ei hoideta maanantaihin mennessä, Joonasta odottaa oikeusjuttu, tilien jäädytys ja auton ulosmittaus. Autoa hän tarvitsee, koska tekee nyt taksihommia sivussa. Minä olen hänen isänsä, enkä voi vain katsoa vierestä.
Anna kuunteli katkeilevaa selitystä, mutta hänen numeroihin ja tasapainoisiin laskelmiin tottunut mielensä ei saanut palasia sopimaan yhteen.
– Odota nyt. Joonas hankki laitteet, yritys epäonnistui, ja nyt velka kaatuu meidän niskaamme? Ja mikä tärkeintä, miksi puhut tästä niin kuin päätös olisi jo tehty meidän molempien puolesta? Minun tililläni olevat rahat ovat mökin kattoa ja ikkunoita varten.
– Anna, mikä ihmeen katto? – Mikael korotti ääntään, ja ärtymys särähti siinä selvästi. – Pojan elämä on romahtamassa! Miten sinä voit ajatella ikkunoita, kun omalle ihmiselle uhkaavat oikeus ja ulosotto? Mökkisi kyllä odottaa. Ei se röttelö parissa vuodessa kasaan luhistu. Tässä on kyse perheen kunniasta.
Sana “röttelö”, jonka Mikael heitti välinpitämättömästi kuin sivulauseessa, viilsi Annaa sydämestä kipeämmin kuin itse pyyntö luopua rahoista.