— Kuuntele nyt minua kunnolla, Maria, — Jukka sanoi matalalla äänellä. — Minulla olisi ehdotus. Teidän mökkinne on tyhjillään, se on ihan hyvässä kunnossa ja siellä on kaikki tarpeellinen. Muuta sinne kesäksi. Saat rauhassa miettiä asioita ja levätä tästä kaupunkihälinästä.
Maria tuijotti häntä epäluuloisesti.
— Oletko sinä ajamassa minua pois?
— En minä sinua mihinkään aja. Tarjoan sinulle järkevää ratkaisua. Se mökki on sinun, Janne ehti siirtää sen nimiisi jo eläessään. Mene sinne, laita kasvimaa kuntoon, käy naapureiden luona kahvilla, juttele muiden kanssa. Ja anna nuorten olla edes vähän aikaa ilman, että seisot heidän niskansa takana.
Maria pyyhkäisi poskille valuneet kyyneleet kämmenselällään. Hänen ilmeensä muuttui mietteliääksi.
— Entä jos he tarvitsevat apuani?
— Silloin he pyytävät sinut paikalle, ja sinä tulet. Mutta kutsuttuna, et omin päin ja määräilemään.
Ehdotus ei ollut aivan huono. Mökiltä löytyi tosiaan tuttuja naisia, joiden kanssa saattoi pelata korttia, juoda kahvia ja puida kylän sekä suvun asioita vaikka tuntikausia. Kaupungissa häntä odottivat vain samat seinät ja loputtomat riidat miniän kanssa.
— Hyvä on, — hän sanoi lopulta vastahakoisesti. — Kokeilen kuukauden.
Mutta mökillä vietetty aika ei muuttanut mitään parempaan suuntaan. Kun Maria palasi, hän oli entistä katkerampi ja vaativampi. Aivan kuin hiljainen kesäpaikka olisi rauhoittamisen sijaan vain lietsonut hänen ärtymystään.
— Siellä minä vasta ymmärsinkin, — hän ilmoitti heti eteisessä, — että te halusitte vain päästä minusta eroon! Ajattelitteko, että vanha hölmö lähtee mökille ja unohtaa koko asian?
Anna otti anoppinsa vastaan vaiti. Kolme viikkoa ilman huutoa ja syyttelyä oli tuntunut hänestä lähes paratiisilta. Mikael oli rentoutunut, hänen kasvoilleen oli palannut hymy, ja he olivat ehtineet tehdä viikonloppumatkankin meren rannalle. Nyt kaikki näytti kuitenkin valuvan takaisin entiseen.
Mutta tällä kertaa Annalla oli käsissään jotakin, mistä hän ei ollut vielä puhunut kenellekään.
Kaksi viivaa raskaustestissä hän oli nähnyt jo viikkoa aiemmin. Aluksi hän oli luullut silmiensä tekevän tepposet ja tehnyt uuden testin. Tulos oli sama. Hän oli raskaana. Vihdoin. Pitkän odotuksen ja monien pettymysten jälkeen.
Hän ja Mikael olivat yrittäneet saada lasta kolme vuotta. Lääkärit olivat vain levitelleet käsiään: kaiken piti olla kunnossa, mutta raskaus ei silti alkanut. Ja nyt se oli tapahtunut. Juuri silloin, kun kotiin oli viimein laskeutunut edes hetkellinen rauha.
— Mikael, — Anna kuiskasi miehelleen illalla, — minun täytyy kertoa sinulle jotakin.
— Mitä nyt? — Mikael kohotti katseensa televisiosta.
— Minä olen raskaana.
Mikael jähmettyi kaukosäädin kädessään. Sitten hän kääntyi hitaasti vaimoaan kohti.
— Oletko tosissasi?
— Täysin. Tein testin kahdesti.
Mikael veti hänet syliinsä niin voimakkaasti, että Annalta meinasi salpautua hengitys.
— Voi hyvänen aika, Anna! Viimeinkin! Minä olen niin onnellinen!
— Hiljaa, — Anna kuiskasi ja vilkaisi ovea kohti. — Äitisi kuulee.
— Mitä sitten? Hänhän ilahtuu lapsenlapsesta.
Anna pudisti päätään. Hän tunsi Marian paremmin kuin Mikael halusi uskoa.
— Käyn ensin lääkärissä. Haluan varmistaa, että kaikki on hyvin. Kerrotaan vasta sen jälkeen.
Mutta pienessä asunnossa salaisuudet eivät pysyneet salaisuuksina kovin kauan. Viikon kuluttua, kun Anna palasi gynekologilta mukanaan vahvistus raskaudesta, Maria odotti häntä jo keittiössä kasvot kivisinä.
— No niin, tuliko hankittua vahinko? hän viskasi tervehdyksen sijaan.
— Mitä te tarkoitatte? — Anna hämmentyi.
— Älä esitä typerää. Minä näen kyllä. Oksennat aamuisin etkä koske maitoon. Raskaana siis olet?
Anna käveli sanomatta mitään jääkaapille ja otti sieltä vesipullon. Hänen kätensä tärisivät.
— Luuletko sinä nyt, että saat tehdä mitä tahansa? Maria jatkoi. — Että minä alan hiipiä varpaillani, ettei vain pikku kultamussukka häiriinny?
— Maria, kyseessä on teidän lapsenlapsenne…
— Minun lapsenlapseni? — Maria tuhahti halveksivasti. — Mistä minä muka tiedän, kenen lapsi se on? Ehkä sinä oletkin tullut raskaaksi jollekin naapurille ja yrität sysätä sen minun poikani kontolle!
Sanat osuivat Annaan pahemmin kuin avokämmenisku. Hän kalpeni ja tarttui pöydän reunaan pysyäkseen pystyssä.
— Kuinka te kehtaatte…
— Kehtaan aivan hyvin! — Maria nousi tuolilta ja astui uhkaavasti lähemmäs. — Kolme vuotta avioliitossa etkä saanut aikaan mitään. Ja nyt yhtäkkiä, kuin tilauksesta, oletkin raskaana! Onhan se nyt epäilyttävää!
Samassa eteisen ovi kolahti kiinni. Mikael oli tullut töistä.
— Äiti, olen kotona! Anna, missä sinä olet?
— Täällä ollaan, täällä, — Maria huusi takaisin. — Keskustelemme iloisesta uutisesta!
Mikael astui keittiöön ja näki vaimonsa kalpeana, tuskin jaloillaan pysyen, sekä äitinsä, jonka kasvoilla oli vahingoniloinen ilme.
— Mitä täällä tapahtuu?
— Sitä vain, poikaseni, että sinun vaimosi tekee meistä kohta isovanhempia, — Maria sanoi myrkyllinen hymy huulillaan.
Mikaelin kasvot kirkastuivat.
— Anna! Kerroitko sinä?
— Ei hän kertonut mitään, minä arvasin itse, — Maria keskeytti. — Ja sanon heti: minulta hän ei saa minkäänlaista apua. Selvittäköön omat ongelmansa itse!
— Äiti, mitä sinä oikein puhut? Sehän on meidän lapsemme!
— Meidän? — Maria kääntyi poikaansa kohti. — Mikael-kulta, etkö sinä todellakaan ymmärrä? Hän virittää sinulle ansaa. Kun lapsi syntyy, olet hänen otteessaan lopun ikääsi!
Anna ei enää kestänyt. Kyyneleet syöksyivät hänen silmistään.
— Minä… minä en jaksa tätä enää… — hän sopersi ja pakeni keittiöstä.
Mikael aikoi rynnätä hänen peräänsä, mutta Maria pysäytti hänet.
— Seiso siinä! Antaa itkeä. Ehkä hänelle tulee järkeä päähän.
— Äiti, tajuatko sinä lainkaan, mitä teet? Hän stressaantuu, se voi vahingoittaa lasta!
— Mitä lasta? — Marian ääni muuttui jääkylmäksi. — Mikael, tule järkiisi. Hän huijaa sinua!
Sillä hetkellä Mikaelin sisällä napsahti jotakin lopullisesti poikki. Hän katsoi äitiään, tämän vihasta vääristyneitä kasvoja, ja ymmärsi, ettei tätä voisi enää jatkaa.
— Äiti, — hän sanoi hiljaa mutta lujasti, — huomenna minä ja Anna lähdemme täältä.
— Ja minnekähän te muka menette?
— Meren ääreen, rannikolle, Mikael vastasi.