Anna veti kämmenensä hitaasti pöytäliinan yli. Leivänmuru rasahti sormien alla. Paikallisen seurantalon juhlasali humisi puheensorinasta; ilmassa leijui paistetun lihan tuoksu, vieraiden hajuvedet ja lämmin, raskas juhlatunnelma. Viisitoista vuotta avioliittoa. Ihmiset parveilivat pitkän pöydän ympärillä, kilistelivät laseja ja nauroivat liian kovaa.
Pekka istui Annan vieressä leveäharteisena, tummansinisessä takissaan. Hän suoristi solmiotaan vähän väliä. Hermostuttiko häntä? Vai kokosiko hän rohkeutta siihen, minkä oli päättänyt tehdä?
Anna pyöritteli vihkisormusta sormessaan. Se ei liikkunut enää kevyesti kuten ennen. Aikoinaan se oli pyörinyt väljästi, nyt se painui ihoon. Viimeiseen puoleen vuoteen hän ei ollut käyttänyt sitä kertaakaan, mutta tänään hän oli pujottanut sen käteensä tahallaan. Sormuksen kuului olla paikallaan sillä hetkellä, kun Pekka sanoisi ääneen sen, mitä aikoi sanoa.
Anna tiesi. Hän oli tiennyt jo kauan.
Pekka nousi tuoliltaan ja tarttui mikrofoniin. Sali hiljeni vähitellen. Hän suoristi selkänsä, antoi katseensa kiertää juhlaväen yli ja kääntyi sitten hitaasti vaimoaan kohti. Hänen kasvoillaan oli outo, ruma sekoitus voitonriemua ja inhoa.
— Anna, hän aloitti kovalla ja selkeällä äänellä. — Olen odottanut tätä päivää viisitoista vuotta. Sinä olet kuvottanut minua ensimmäisestä yhteisestä yöstä lähtien. Ymmärrätkö? Kuvottanut. En ole pystynyt koskemaan sinuun tuntematta vastenmielisyyttä. Sinä olit minulle vain pääsylippu parempaan elämään, et mitään muuta. Tylsä apteekkari, joka haisee lääkkeiltä. Huomenna haen avioeroa. Yritys jää minulle. Sinulle jäävät pillerisi ja tyhjyytesi.
Hiljaisuus putosi saliin niin täydellisenä, että jonkun raskas nielaisu kuului selvästi. Annan isä Juhani nytkähti tuolillaan ja tarttui pöydän reunaan. Jostakin naisten joukosta karkasi vaimea parahdus.
Anna riisui sormuksen. Hän teki sen hitaasti, katsomatta mieheensä. Sormus kilahti hiljaa pöytäliinaa vasten, kun hän laski sen eteensä. Vasta sitten hän nosti katseensa. Silmät olivat kuivat ja rauhalliset. Hän nyökkäsi seinän vieressä kannettavan tietokoneen ääressä istuvalle sisarenpojalleen Nikolle.
— Laita se päälle.
Seinällä oleva näyttö syttyi. Aluksi kukaan ei käsittänyt, mitä oli tapahtumassa. Sitten kaiuttimista kuului ääni. Se oli kaikille tuttu.
Videolla Pekka istui kuljetusyrityksen toimistossa. Häntä vastapäätä oli Laura, punatukkainen nuori nainen ajojärjestelystä, tiukassa poolopaidassa. Laura nojautui lähemmäs pöytää.
— Eihän hän varmasti huomaa mitään? Laura kysyi.
— Sehän on typerä, Pekka nauroi. — Istuu päivät apteekissa laskemassa tabletteja. Olen ottanut firmalle kolme lainaa, eikä se tiedä asiasta mitään. Kun ero saadaan läpi, velat jäävät hänelle ja liiketoiminta minulle. Sitten me, kaunokaiseni, alamme viimein elää kunnolla.
Laura kikatti ja ojentautui häntä kohti.
Juhlapöydän ääressä seisova Pekka kalpeni. Hän kääntyi äkisti Annan puoleen.
— Mitä helvettiä…
Anna ei vastannut. Niko vaihtoi seuraavaan tallenteeseen.
Nyt ruudulla näkyi nuori Pekka. Laiha, ryppyisessä paidassa. Hän seisoi autotallien luona, niiden samojen, jotka Juhani oli aikanaan antanut hänen käyttöönsä. Kädessään hän piteli pientä viinalasia. Oli hääpäivä: kauempana erottui juhlateltta ja musiikki kantautui videolle vaimeana. Pekan vieressä seisoi kaksi hänen ystäväänsä.
— En minä sitä rakasta, en vähääkään, Pekka sanoi ja kumosi lasin. — Mutta appiukolla on suhteita kunnassa ja maata. Kymmenisen vuotta minä kestän, saan jalat alleni, ja sitten etsin itselleni kunnollisen naisen. En tuollaista apteekissa nyhjääjää.
Kaverit räjähtivät nauruun. Pekka kaatoi itselleen lisää.
Juhani nousi hitaasti seisomaan. Hänen kasvonsa olivat harmaat, huulet painuneet tiukaksi viivaksi. Ensin hän tuijotti näyttöä, sitten vävyään. Katse oli pitkä ja raskas.
— Pekka, hän sanoi hiljaa. — Oliko tuo sinusta todella noin?
Pekka hätkähti ja yritti saada suustaan jonkin vastauksen, mutta Niko oli jo käynnistänyt uuden tiedoston. Näytölle ilmestyivät asiakirjat. Lainasopimukset. Tiliotteet. Kaikki kuvattuna läheltä, yksi toisensa jälkeen: miten Pekka oli ottanut velkaa Annan yrityksen nimiin, miten rahat oli siirretty Lauran tileille ja miten hän oli valmistellut sen, että vaimo jäisi yksin maksumieheksi.
— Kopiot ovat verottajalla, Anna sanoi matalalla äänellä, mutta niin selvästi, että salin perimmäisetkin ihmiset kuulivat sen.