— Asunto on nyt meidän, koko perheen! Sinä olet talon isäntä… Ja tuo tuossa, anoppi huitaisi kädellään Lauran suuntaan, pitäköön kalansuunsa kiinni eikä yrittäkö loistaa!
Heidän tutustumisensa oli kuin pieni kipinä hämärässä. Ei mitään suurta ja mahtipontista “rakkautta ensi silmäyksellä”, vaan pikemminkin kömpelö “anteeksi” täpötäydessä pikkubussissa, kun Mikael astui Lauran varpaille. Laura ei kuitenkaan ärähtänyt, vaan hymyili — hämillään, mutta niin aidosti, että Mikael jäi katsomaan häntä pidemmäksi aikaa kuin olisi ollut sopivaa.
Vuotta myöhemmin pidettiin vaatimattomat häät. Sellaiset, joissa tärkeintä eivät olleet koristeet ja prameus, vaan omat ihmiset. Lauralla oli päällään paitamekko, Mikaelilla ei solmiota lainkaan. Samppanjaa juotiin rannalla, ja Mendelssohnin marssin sijasta taustalla huusivat lokit.
— Mennään, Mikael sanoi suudellessaan häntä.
Silloin Laura ymmärsi, ettei hän puhunut autosta tai matkasta, vaan heidän koko tulevasta elämästään.
He muuttivat Lauran lämpimään kaksioon, jossa tuoksuivat kahvi, vanha puu ja hiljaiset toiveet. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat paksua, makeaa hunajaa. He opettelivat toistensa tapoja: Mikael keitti aamukahvin, Laura lauloi suihkussa kovaa ja täysin nuotin vierestä, eikä kumpikaan pyöritellyt silmiään.
— Lento sujuu, kapteeni? Mikael kysyi joka aamu.
— Lähestytään laskeutumista, Laura nauroi takaisin.
Sitten heidän elämäänsä putosi musta merkki. Sen nimi oli Helena.
Helena ei tullut kylään kuin vieras, vaan kuin tarkastaja, jolla oli omasta mielestään täydet valtuudet. Aluksi kyse oli muka viattomista neuvoista:
— Täällä vetää, Mikael-kulta, sinähän palelet.
Tai:
— Laura, keiton kuuluu olla täyteläistä, ei tuollaista… punajuurivettä.
Pian alkoivat järjestelyt.
— Minä vähän paransin keittiön toimivuutta, Helena ilmoitti.
Laura palautti paistinpannut sanattomana entisille paikoilleen ja tunsi, kuinka hänen sisällään kasvoi matala, tukahdutettu kiukku.
Hän yritti kestää. Käytöstavat, kasvatus ja äidin ääni mielessä: “Ole kärsivällinen, tyttö, hän on miehesi äiti.”
Mutta jokaisella rajalla on pisteensä. Lauran kohdalla se piste oli lipasto.
Sinä päivänä Laura pääsi töistä kotiin tavallista aikaisemmin.