”Kirjoitin asunnon äitini nimiin ja annoin rahat siskolleni!” mies hohotti, kun pani avioeron vireille

Tämä tilanne on sydäntäsärkevän epäoikeudenmukainen.
Tarinat

Anna ei sanonut enää sanaakaan. Mikaelia raivostutti, mutta riitaa oli mahdotonta saada aikaiseksi ihmisen kanssa, joka ei suostunut osallistumaan keskusteluun. Vaimo oli kuin seinä: ei selitellyt, ei puolustautunut, ei pyytänyt mitään.

Samaan aikaan Anna ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Hän varasi ajan lakimiehelle ja meni neuvontaan. Ennen tapaamista hän kokosi kaiken, minkä arveli voivan olla hyödyksi: tiliotteet, asunnon omistusasiakirjat, kauppakirjan, kuitit, maksutositteet ja muut paperit, joista näkyi, mistä rahat olivat tulleet ja mihin niitä oli käytetty.

Lakimies kävi asiakirjat läpi rauhallisesti ja perusteellisesti.

— Tilanne on ikävä, mutta ei toivoton, hän sanoi lopulta. — Asunto on hankittu avioliiton aikana, eikö niin?

— Kyllä.

— Siinä tapauksessa sitä pidetään yhteisenä omaisuutena. Toisen puolison suostumuksetta sitä ei voi noin vain siirtää toisen nimiin. Jos miehenne on väärentänyt allekirjoituksenne, se antaa jo varsin vahvan perusteen vaatia koko järjestelyn mitätöimistä.

— Entä tililtä nostetut rahat? Anna kysyi.

— Ne kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Vaikka kyseessä olisi ollut yhteinen tili, varoja olisi saanut käyttää perheen tarpeisiin. Jos rahat on annettu hänen sisarelleen, kyse on perheen varojen käyttämisestä ilman toisen puolison lupaa. Siitä voidaan vaatia korvausta.

Anna nyökkäsi. Ensimmäistä kertaa kaaoksen keskelle alkoi muodostua jonkinlainen selkeä suunta.

— Mitä minun pitää tehdä?

— Teemme vastakanteen. Vaadimme lahjoituksen julistamista pätemättömäksi, yhteisen omaisuuden jakoa sekä vahingonkorvausta. Lisäksi pyydämme allekirjoituksesta asiantuntijalausunnon. Se vie aikaa, mutta mahdollisuutenne ovat hyvät.

— Kuinka kauan tässä voi mennä?

— Arviolta kolmesta neljään kuukauteen. Ehkä puoli vuotta, jos oikeudella on paljon jonoa.

— Hyvä on, Anna sanoi. — Aloitetaan.

Lakimies laati tarvittavat asiakirjat. Anna allekirjoitti paperit ja maksoi kulut. Rahat hän otti omalta säästötililtään, jonne oli laittanut syrjään varoja Onnin opintoja ja kodin remonttia varten. Nyt hän ajatteli sitä sijoituksena tulevaisuuteen — omaansa ja poikansa.

Ensimmäinen oikeuskäsittely määrättiin joulukuun alkuun. Se oli luonteeltaan valmisteleva istunto. Tuomari tutustui asiakirjoihin ja kuuli molempia osapuolia.

Mikael saapui paikalle yksin, ilman asianajajaa. Hän oli varma, että kaikki menisi nopeasti ja vaivattomasti. Avioero vahvistettaisiin, asunto jäisi hänen äidilleen ja rahat olisivat Marian käytössä. Anna jäisi ilman mitään, aivan kuten oli suunniteltu.

Jo ensimmäisten minuuttien aikana kävi kuitenkin selväksi, ettei asia etenisi lainkaan niin kuin Mikael oli kuvitellut.

— Herra Korhonen, tuomari aloitti. — Te väitätte, että asunto kuuluu äidillenne?

— Kyllä. Tein lahjakirjan hänen hyväkseen.

— Onko teillä puolisonne suostumus asunnon luovuttamiseen?

— On.

Tuomari selasi papereita hetken.

— Asiakirjoissa on tosiaan notaarin vahvistama suostumus. Rouva Korhonen kuitenkin kiistää allekirjoituksen ja ilmoittaa, ettei se ole hänen. Tämän vuoksi määrätään käsialatutkimus.

Mikaelin kasvot kalpenivat.

— Miksi? Allekirjoitushan on siinä.

— Se on siinä, mutta sen aitous on riitautettu. Asiantuntijatutkimus selvittää, onko allekirjoitus oikea.

Annan lakimies nousi seisomaan.

— Arvoisa tuomari, haluan kiinnittää huomiota myös toiseen seikkaan. Asunto on ostettu avioliiton aikana. Lain mukaan se on puolisoiden yhteisesti hankittua omaisuutta. Vaikka suostumus olisi ollut aito, yhteisen omaisuuden lahjoittaminen kolmannelle henkilölle ilman vastiketta ja ilman toisen puolison korvaamista voi loukata puolison oikeuksia. Tällainen oikeustoimi voidaan julistaa pätemättömäksi.

Tuomari nyökkäsi.

— Merkitään pöytäkirjaan. Herra Korhonen, selittäkää samalla, mihin yhteiseltä tililtä nostetut varat ovat kadonneet.

Mikael vaihtoi asentoa tuolillaan.

— Nostin ne.

— Mihin tarkoitukseen?

— Annoin rahat sisarelleni. Hänen yrityksensä kehittämiseen.

— Eli perheen säästöt käytettiin kolmannen henkilön hyväksi ilman puolisonne suostumusta?

— Ne olivat myös minun rahojani!

— Mutta ne olivat myös vaimonne rahaa, tuomari totesi tyynesti. — Mistä summasta on kyse?

Annan lakimies ilmoitti määrän. Mikael irvisti, mutta ei kiistänyt sitä.

— Rouva Korhonen vaatii, että hänelle korvataan puolet kyseisestä summasta, lakimies lisäsi. — Rahat on käytetty ilman hänen lupaansa tarkoitukseen, joka ei ole liittynyt perheen tarpeisiin.

Tuomari määräsi Mikaelin sisaren Marian kutsuttavaksi oikeuteen antamaan selvityksen. Lisäksi hän päätti, että allekirjoituksesta teetetään asiantuntijatutkimus, ja siirsi varsinaisen käsittelyn tammikuulle.

Mikael poistui oikeustalolta synkkänä kuin ukkospilvi. Heti ulkona hän soitti äidilleen.

— Äiti, meillä on ongelma. He yrittävät saada lahjoituksen mitätöidyksi.

— Miten niin? Helena Korhonen hätääntyi. — Mikael, sinähän sanoit, että kaikki on kunnossa!

— On se kunnossa. Mutta Anna vaatii allekirjoitustutkimusta. Hän väittää, ettei ole koskaan allekirjoittanut suostumusta.

— Mitä nyt tapahtuu?

— En tiedä. Ja lisäksi rahat pitäisi kuulemma maksaa takaisin. He sanovat, että käytin perheen säästöjä ilman hänen lupaansa.

Helena Korhonen vaikeni hetkeksi.

— Mikael, oletko varma, että teit kaiken oikein? Entä jos notaari on tehnyt virheen?

— Sitä on myöhäistä miettiä, poika murahti. — Nyt pitää päättää, mitä tehdään.

Äiti kehotti häntä puhumaan Marian kanssa. Ehkä sisar voisi palauttaa rahat, ja ainakin osa ongelmasta ratkeaisi.

Mikael soitti Marialle saman tien. Hän selitti tilanteen ja pyysi, että tämä maksaisi takaisin edes puolet saamastaan summasta.

— Mitä sinä oikein puhut, Mika? Maria ihmetteli. — Olen käyttänyt ne jo. Vuokrasin tilat, ostin laitteet ja palkkasin työntekijän. Mistä rahoista sinä nyt puhut?

— Maria, minun täytyy korvata vaimolleni hänen osuutensa! Jos et palauta mitään, minun pitää kaivaa rahat jostain itse!

— Se on sinun ongelmasi, Maria vastasi kylmästi mutta järkeenkäyvästi. — Sinä annoit rahat minulle. Yritystä varten. Aiotko nyt syyttää minua siitä?

— Maria, minä olen veljesi!

— Niin olet. Mutta minä en pakottanut sinua antamaan minulle mitään. Sinä tarjosit apua itse. Sanoit, että ne ovat sinun säästöjäsi ja että haluat tukea minua. Nyt käy ilmi, että rahat olivatkin yhteisiä eikä vaimosi tiennyt asiasta mitään. Se on sinun vastuullasi, ei minun.

Maria katkaisi puhelun. Mikael jäi yksin ongelmansa kanssa.

Allekirjoituksen tutkiminen kesti kuukauden. Tulos ei yllättänyt Annaa lainkaan: allekirjoitus ei ollut hänen. Asiantuntijan mukaan asiakirjan oli allekirjoittanut joku toinen, hyvin todennäköisesti Mikael itse, joka oli yrittänyt jäljitellä vaimonsa käsialaa.

Tammikuun varsinaisessa käsittelyssä tuomari luki asiantuntijalausunnon johtopäätökset.

— Lahjoitusta koskeva oikeustoimi todetaan pätemättömäksi, tuomari ilmoitti. — Puolison suostumus on ollut väärennetty, mikä antaa perusteen sopimuksen mitätöimiseen. Asunto palautuu puolisoiden yhteiseksi omaisuudeksi.

Mikael istui kalpeana ja puristi käsiään nyrkkiin.

— Lisäksi, tuomari jatkoi, — herra Korhonen velvoitetaan korvaamaan rouva Korhoselle puolet niistä yhteiseltä tililtä nostetuista varoista, jotka on käytetty ilman hänen suostumustaan ja jotka eivät ole palvelleet perheen tarpeita. Korvaus on maksettava kolmen kuukauden kuluessa.

— Mutta minulla ei ole sellaista summaa! Mikael ei enää pystynyt hillitsemään itseään.

— Se on teidän ongelmanne, tuomari vastasi kuivasti. — Rouva Korhosella on oikeus hakea saatavaansa ulosoton kautta, mikäli maksua ei suoriteta määräajassa.

Tämän jälkeen tuomari siirtyi käsittelemään avioeroa ja omaisuuden jakoa.

Helmin Mokki