— Äiti sanoi, että sinun olisi parempi jäädä kotiin. Tänä vuonna juhla pidetään ihan vain oman perheen kesken.
Mikael ei edes vaivautunut nostamaan katsettaan puhelimestaan. Laura pysähtyi keskelle keittiötä rätti kädessään. Oli joulukuun kahdeskymmenesseitsemäs, uuteenvuoteen oli kolme päivää, ja hänet oli juuri pyyhitty pois perheestä. Taas kerran.
— Miten niin minun pitäisi jäädä kotiin?
— No siten vain. Eihän sinne kaikki mahdu, ymmärräthän. Äidin asunto ei ole mikään halli, Mikael sanoi ja vilkaisi häntä ruudun takaa kuin kysymys olisi ollut typerä. — Mutta hän pyysi, että sinä laittaisit ruoat. Tässä on lista.
Hän ojensi paperin, joka oli täynnä Helenan pyöreää käsialaa. Laura tarttui siihen varovasti kahdella sormella.
Lihahyytelöä. Kolmea eri salaattia. Uunissa paistettua kalaa. Piirakoita lihalla ja omenalla. Herkkuleikkeleitä. Alareunaan oli lisätty: “Äläkä unohda asetella kaikkea kauniisti, Laura. Vieraita on kuitenkin tulossa.”
Vieraita. Heille siis oli tilaa, mutta hänelle ei.
— Hän haluaa minun valmistavan ruokaa kahdellekymmenelle ihmiselle, mutta ei päästä minua samaan pöytään.
Laura ei oikeastaan kysynyt mitään. Hän vain sanoi sanat ääneen kuullakseen, miltä ne kuulostivat.
— Niin. Kyllähän sinä tiedät, heillä on oma piirinsä. Sinulle tulisi siellä vain kiusallinen olo.
Kaksitoista vuotta avioliittoa. Kaksitoista vuotta hän oli kokannut tälle suvulle kaikkiin illanviettoihin, syntymäpäiville ja nimipäiville. Pöytään hänet oli kutsuttu ehkä kolme kertaa, ei sen useammin. Muulloin hänen tehtävänsä oli lämmittää, kantaa esille, korjata pois ja tiskata.
— Selvä, Laura sanoi.
Mikael nyökkäsi ja uppoutui jälleen puhelimeensa.
Joulukuun kahdentenakymmenentenäyhdeksäntenä Laura seisoi marketissa lihahyytelöön tarvittavien lihojen äärellä. Ostoksiin menisi puolet kuukauden palkasta, juuri ne rahat, jotka hän oli pannut sivuun talvitakkia varten. Hän nosti lihat kärryyn. Sen jälkeen mukaan tulivat lohi, avokadot ja ananakset salaatteja varten. Helena tahtoi aina, että kaikki näyttäisi “kunnolliselta”.
Kotona Laura keitti, pilkkoi ja sekoitti. Kädet tekivät työn melkein omia aikojaan. Joulukuun kolmantenakymmenentenä hän nousi taas varhain jatkamaan.