Juuri ennen teloitusta hänen kahdeksanvuotias tyttärensä kuiskasi jotakin, mikä sai vartijat jähmettymään paikoilleen — ja vuorokautta myöhemmin koko osavaltio joutui pysäyttämään kaiken.
Vain hetkeä ennen kuin kuolemansellissä ollut vanki oli määrä surmata myrkkyruiskeella, Mikael Korhonen esitti viimeisen pyyntönsä. Hän halusi nähdä pienen tyttärensä, jota ei ollut saanut sulkea syliinsä kolmeen vuoteen.
Se, mitä lapsi hänen korvaansa sanoi, repi auki viisi vuotta aiemmin annetun tuomion. Samalla paljastui oikeusjärjestelmän korkeille tasoille ulottuva lahjonnan ja peittelyn verkko sekä salaisuus, johon kukaan ei ollut osannut varautua.
Seinäkello näytti tasan kuutta, kun vartijat avasivat Mikael Korhosen sellin oven. Viimeiset viisi vuotta hän oli viettänyt Texasin Huntsville Unit -vankilan kuolemanselliosastolla.
Viiden vuoden ajan Mikael oli vakuuttanut syyttömyyttään kylmille betoniseinille, jotka eivät koskaan vastanneet. Nyt, kun viralliseen teloitushetkeen oli jäljellä enää muutamia tunteja, hänellä oli vain yksi toive.
– Haluan tavata tyttäreni, hän sanoi käheällä äänellä. – Vain kerran. Pyydän, antakaa minun nähdä Aino ennen kuin tämä kaikki päättyy.
Toinen vartijoista katsoi häntä myötätuntoisesti. Toinen pudisti päätään kuin asia olisi mahdoton.
Pyyntö kulkeutui silti vankilanjohtaja Juhani Virtasen pöydälle. Kuusikymppinen, pitkän uran tehnyt mies oli valvonut useampia teloituksia kuin olisi tahtonut muistaa.
Jokin Mikaelin tapauksessa oli alusta asti vaivannut häntä. Todisteet näyttivät aukottomilta: sormenjäljet aseessa, verta vaatteissa ja naapuri, joka väitti nähneensä Mikaelin poistuvan talosta sinä yönä.
Silti Mikaelin katse ei ollut koskaan tuntunut murhaajan katseelta.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Virtanen antoi määräyksen:
– Tuokaa lapsi tänne.
Kolme tuntia myöhemmin valkoinen virka-auto kaartoi vankilan pysäköintialueelle.