Juuri ennen teloitusta hänen kahdeksanvuotias tyttärensä kuiskasi isälleen jotakin, mikä sai vartijat jähmettymään paikoilleen — ja vuorokautta myöhemmin koko osavaltion oli pakko keskeyttää kaikki.
Vain hetkeä ennen kuin kuolemaantuomittu vanki oli määrä surmata tappavalla pistoksella, Mikael Korhonen esitti viimeisen pyyntönsä. Hän halusi nähdä pienen tyttärensä, jota ei ollut saanut pitää sylissään kolmeen vuoteen.
Se, mitä lapsi kuiskasi hänen korvaansa, repi auki viisi vuotta aiemmin annetun tuomion, paljasti oikeusjärjestelmän ylimpiin portaisiin ulottuvan korruption ja toi päivänvaloon salaisuuden, johon kukaan ei ollut valmistautunut.
Seinäkello näytti tasan kuutta, kun vartijat avasivat Mikael Korhosen sellin oven. Hän oli viettänyt edelliset viisi vuotta kuolemansellissä Texasin Huntsvillen vankilassa.
Vuodesta toiseen Mikael oli vakuuttanut syyttömyyttään kylmille betoniseinille, jotka eivät koskaan vastanneet. Nyt, kun määrättyyn teloitukseen oli jäljellä enää muutamia tunteja, hänellä oli enää yksi ainoa toive.
– Haluan nähdä tyttäreni, hän sanoi käheällä äänellä. – Vain kerran. Pyydän, antakaa minun tavata Aino ennen kuin kaikki päättyy.
Toinen vartijoista katsoi häntä myötätuntoisesti. Toinen pudisti päätään.
Pyyntö kulkeutui silti vankilanjohtaja Tapani Heikkisen pöydälle. Heikkinen oli kuusikymppinen konkari, joka oli valvonut useampia teloituksia kuin olisi halunnut muistaa.
Jokin Mikaelin tapauksessa oli aina vaivannut häntä. Todisteet näyttivät ulospäin aukottomilta: sormenjäljet aseessa, verta vaatteissa ja naapuri, joka väitti nähneensä Mikaelin poistuvan talosta sinä yönä.
Silti Mikaelin katse ei ollut koskaan näyttänyt murhaajan katseelta.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Heikkinen antoi määräyksen:
– Tuokaa lapsi sisään.
Kolme tuntia myöhemmin valkoinen virka-auto kaartoi vankilan pysäköintialueelle.